Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kolme ihmistä seisoo albat päällä ulkossa katoksen alla.
Uutinen

Salon torilla siunattiin helluntaina uusia työntekijöitä – Lähetysjuhlilla yli 1300 vierasta

Kuoro esiintyy
Uutinen

1 300 ihmistä kokoontui aurinkoisille Lähetysjuhlille Pieksämäellä

Nainen katsoo verkkolaseilla kadulla, kädet ojossa eteenpäin.
Uutinen

Lähetysjuhlilla on mahdollisuus virtuaalimatkailuun Afrikassa

Sokheng seisoo puutarhassa katsoen kameraan kädessään tarjottimellinen hedelmiä.
Artikkeli

Kuivuudesta kärsivässä Kambodžassa sienet tuovat ruokaturvaa

Ristisaatto kävelee pitkin kirkon käytävää kohti alttaria.
Uutinen

Lähetysjuhlille odotetaan noin 3000 vierasta

Nainen kurkkii alaspäin kierreportaissa, kaunista vaaleaa puupintaa,
Uutinen

Lähetysjuhlat pidetään Salossa upouudessa talossa – talon avajaisetkin vasta syksyllä

Kuvassa on harmaanruskeita sieniä pöydällä.
Artikkeli

Opettele kasvattamaan sieniä jo tänä kesänä

Uutinen

Lähetysseura tuottaa omat Lähetysjuhlat vuonna 2025 

Nuori nainen katsoo hymyillen kameraa.
Uutinen

Salossa ja Pieksämäellä valmistaudutaan Lähetysjuhliin

Uutinen

Ensi kesänä pidetään kahdet Lähetysjuhlat!

Ristikulkue Oulun tuomiokirkon käytävällä.
Artikkeli

Lähetysjuhlat pidetään, vaikka Kirkon juhlat siirtyvät

Uutinen

Kirkon juhlat -tapahtumaan muutoksia Tampereella järjestettävien jääkiekon MM-kisojen vuoksi

Albapukuisia ihmisiä polvistuneena alttarikaiteelle ja kaksi piispaa ja kolme muuta ihmistä siunaamassa heitä .
Uutinen

Oulun Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat päättyivät uusien lähetystyöntekijöiden siunaamiseen

Uutinen

Kaskinen-Simojoki-apuraha seitsemälle nuorelle musiikintekijälle

Uutinen

Lähetysseuran vuosikokous kiitti uutta strategiaa

Artikkeli

Osta tuliaiseksi juhlilta Oulusta käsityö tai kirja!

Tapahtumat

Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat #YHDESSÄ2022 tarjoaa Oulussa paljon ohjelmaa lähetystyöstä kiinnostuneille

Kaksi nuorta naista kävelee kadulla maskit kasvoillaan, takana hedelmämyyjä kojuineen.
Artikkeli

Seitsemän miljoonaa ihmistä ja kielenä kiina – Piian ja Elinan hyppy Hongkongiin

Tapahtumat

Tavataan Oulussa 20.–22.5. – #YHDESSÄ2022-tapahtuman ohjelma on julkaistu

Tapahtumat

Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat Oulussa 2022

Kolme naista katsoo kirkossa hymyilleen kameraa, ruusut käsissä.
Uutinen

Oulussa siunattiin kolme uutta lähetystyöntekijää

Uutinen

Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien virtuaalitapahtumassa pohdittiin vihapuhetta ja keskustelukulttuurin muutosta

Etualalla järjestelmäkamera, jonka näytössä näkyvät sohdalla istuvat kolme Ttilan juontajaa.
Uutinen

Nuorten tubekanava Ttilassa puhutaan lähetystyöstä

Virtuaalitorstain banneri
Tapahtumat

#YHDESSÄ2021-virtuaalitorstaissa etsitään avaimia kuuntelevaan vuoropuheluun – mistä viha kasvaa 2020-luvun puheeseen?

Artikkeli

Etiopia ei lähde Make Perttilästä: Uusi versio Etiopia-laulusta syntyi yhdessä etiopialaisten muusikkojen kanssa

Tapahtumat

Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien verkkotapahtuma 20.5. pureutuu keskustelukulttuurin murrokseen

Uutinen

Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat siirretään vuodella eteenpäin

Uutinen

Lähetysseuran vuosikokous koolla poikkeuksellisissa oloissa

Uutinen

Lähetysjuhlat siirtyvät koronan takia Lahdesta radioon

Uutinen

Lähetysjuhlat perutaan koronan takia

Tapahtumat

Lahden Lähetysjuhlilla esillä Namibia

Tapahtumat

Lahden Lähetysjuhlista 22.–24.5.2020 tehdään kaupunkifestivaali

Uutinen

Kirkkopäiviä ja Lähetysjuhlia vietettiin Jyväskylässä aurinkoisissa tunnelmissa

Uutinen

Lähetysseuran vuosikokous Jyväskylässä: piispa Teemu Laajasalo hallitukseen

Uutinen

Lähetysseuran uusi ilmastorahasto tarjoaa mahdollisuuden kompensoida päästöt eettisesti

Uutinen

Kaskinen-Simojoki-apuraha kuudelle nuorelle lauluntekijälle

Artikkeli

Kaisamari Hintikka mukana Jyväskylän Lähetysjuhlilla: ”Naisten vahvuus ihastuttaa”

Tapahtumat

Laura Malmivaaran valokuvanäyttely Jyväskylässä: muotokuvat kertovat tarinaa naisista ilmastonmuutoksen vaikutusten keskellä

Tapahtumat

Torilla tavataan! – Tule ostoksille ja juttelemaan Lähetysjuhlilla

Tapahtumat

Lähetysjuhlia voi seurata myös Radio Deissä ja striimattuna

Artikkeli

Tuhat toivon tarinaa – Aapo Tähkäpää teki laulun Lähetysseuran juhlavuoden kunniaksi

Artikkeli

Jyväskylän Lähetysjuhlilla kirmataan safarieläinkeppareilla

Tapahtumat

Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat yhdessä 17.−19.5.2019 Jyväskylässä!

Artikkeli

Kartoittaja, rakennusmestari ja teologi – Olli Pitkänen lähtee aluepäälliköksi Mekongin alueelle

Uutinen

Kuopion Lähetysjuhliin osallistui 5 000 juhlavierasta

Uutinen

Lähetysseuran vuosikokous Kuopiossa: Maailman muutos tarvitsee kokonaisvaltaista lähetystä, transformaatiota

Uutinen

Striimauksia Lähetysjuhlilta Kuopiosta 26.5.

Yleinen

Kati Kemppaisen raamattutunti ”Rikas mies ja Lasarus”

Kanttori Joona Saraste
Artikkeli

Joona Saraste oli musiikkitalkoissa Pyhällä maalla

Nayef Gharib (vas.) parhaiden ystäviensä kanssa.
Artikkeli

Kummityötä 30 vuotta: ”Kiitos että annoitte tulevaisuuden”

Toivon koulun oppilaita Ramallahissa.
Artikkeli

Lähetysjuhlat Kuopiossa 25.–27.5.: Piispa Ibrahim Azar haluaa papit kansan pariin ja nuoret kirkkoon

Palestiinalainen Chamber Choir Bethlehem.
Tapahtumat

Rakkauslauluja Lähi-idästä

Kuopiolaiset nuoret Toivon koulussa Ramallahissa
Artikkeli

Kuopiolaisnuoret kertovat Lähetysjuhlilla Pyhän maan matkastaan

Tapahtumat

Tätä ei kannata missata! Koko perheen Riemu-festari 27.5. Kuopion torilla

Tapahtumat

Lähetysjuhlilla juostaan hyvän asian puolesta

Lähetysjuhlien ruokahuollosta vastaavat
Artikkeli

Tervetuloa Lähetysjuhlille: Kuopiossa odotellaan juhlavieraita iloisin mielin

Savonia-ammattikorkeakoulun vaatetusmuotoilulinjan opiskelijat Johanna Nevalainen, Roosa Kumpulainen, Emilia Kekkonen ja Joonas Ursin.
Uutinen

Vanhoista banderolleista ja keräysliiveistä on moneksi: Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat suunnittelivat kierrätystuotteita myytäväksi Lähetysjuhlilla

Tapahtumat

Ennakkotilaisuuksien sarja vie kohti Lähetysjuhlia Kuopiossa

Tapahtumat

Rakasta minua nyt – Lähetysjuhlat Kuopiossa 25.–27.5.2018

Suomen Lähetysseuran vuosikokous pidettiin Turun yliopiston tiloissa Lähetysjuhlien yhteydessä 20.5. Kuva Kirsi Elo
Uutinen

Suomen Lähetysseuran vuosikokous Turussa 20.5.2017: Lähetysseuran talous ja toiminta ovat pitkäjänteistä työtä

Tansanian evankelisluterilaisen kirkon johtava piispa
Artikkeli

Piispa Shoo puhuu ympäristön puolesta Tansaniassa

Safarikuorosta se alkoi 50 vuotta sitten. Monet kuoron jäsenistä ovat olleet mukana pitkään. Kuva Mauri Lepola
Artikkeli

Safarista se alkoi – Lähetysseuran 50-vuotista musiikkityötä juhlistetaan Lähetysjuhlilla Turussa

Uutinen

Ensimmäistä kertaa Kirkkopäivien yhteydessä: Lähetysjuhlat Turussa 19.–21.5.

Lähetysseuran vuosikokoukseen Vihdissä osallistui runsas 400 osanottajaa seurakunnista
Uutinen

Lähetysseura säästää hallintokuluissaan – kolme uutta jäsentä hallitukseen

Rosa Nyman oli Vihdin Lähetysjuhlilla juhlistamassa apurahaansa Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen kanssa. Kuva Ari Vitikainen
Uutinen

Nuoret lauluntekijät saivat tukea Kaskinen-Simojoki-rahastosta

Vihdin juhlilla saateltiin matkaan viisi uutta ulkomaantyöntekijää: vasemmalta Ulla Tuovinen
Uutinen

Vihdin Lähetysjuhlilla siunattiin viisi uutta ulkomaantyöntekijää

Muusikko Pekka Simojoen mielestä ihmiset tarvitsevat hengelliseen elämäänsä myös raikkautta ja tilaa hengittää.
Uutinen

Pekka Simojoen levy vie avaralle paikalle – Levynjulkistuskonsertti Vihdin Lähetysjuhlilla 12.6.

SAT-7:n arabiankielisen kanavan ja lasten kanavan johtaja
Tapahtumat

Lähetysjuhlat lähestyvät – oletko valmis? Tule Vihtiin 11.–12.6.

Olet tässä -teeman ympärille rakennettu ohjelma tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden pohtia omaa paikkaansa maailmassa ja lähetystyössä. Lähetysjuhlien pääsihteeri Mirca Kukkasniemi ja tapahtumakoordinaattori Maria Hanhikorpi toivottavat kaikki tervetulleiksi Vihtiin ensi kesänä. Kuva Pertti Pesonen
Uutinen

Tule tänne! Valtakunnalliset Lähetysjuhlat Vihdissä 11.–12.6.