Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kirkon juhlat -tapahtumaan muutoksia Tampereella järjestettävien jääkiekon MM-kisojen vuoksi

Kirkon juhlat #yhdessä2023 -tapahtumaan tulee muutoksia ensi vuonna Tampereella järjestettävien jääkiekon MM-kisojen vuoksi.

Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien #YHDESSÄ2022 -tapahtumaa vietettiin toukokuussa Oulussa. Seuraavaksi kokoonnutaan Tampereella ja nimi on Kirkon juhlat, kun mukana on myös Kirkon musiikkijuhlat. Kuva: Tero Takalo

Kansainvälinen jääkiekkoliitto on vahvistanut, että Tampere on MM-kisojen pelipaikka myös vuonna 2023. MM-kisojen loppupelit sijoittuvat Kirkon juhlien suunniteltuun ajankohtaan.

Ratkaisu tapahtuman järjestelyistä tehdään Kirkon juhlat #yhdessä2023 -johtoryhmässä perjantaina 17.6.2022.

– On toki mahtavaa, että Suomi saa isännöidä kisoja. Johtoryhmän kokouksen jälkeen pääsemme sopimaan Kirkon juhlien tapahtumajärjestelyistä yhdessä eri osapuolten kanssa tavalla, joka rakentaa molemmista tapahtumista hienon kokemuksen kaikille kävijöille, sanoo tapahtumakoordinaattori Jari Kupiainen.

Kirkon musiikkijuhlat, Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat on Kirkon juhlat #yhdessä2023. Kolme perinteikästä juhlaa yhdistyy luoden uudenlaisia kohtaamisia ja elämyksiä. Juhlien teemana on toivo.

Kirkon juhlat toteuttavat yhdessä Kirkkohallitus, Kirkkopalvelut, Suomen Lähetysseura, Suomen Kanttori-Urkuriliitto, Suomen Kirkkomusiikkiliitto ja Tampereen seurakunnat.

kirkonjuhlat.fi