Pari vuotta sitten lähdin syysmyrskyn jälkeen tarkistamaan, olisiko mökkirannassa kaikki kunnossa. Jo ennen hiekkatielle pääsyä mykistyneenä katsoin, kuinka puita oli kaatuneena. Mitä lähemmäksi mökkiä tulin, aloin toden teolla pelätä pahinta. Pihaan päästyäni näky oli salvata hengen. Kaikkein suurin rantamänty makasi jättimäinen juurakko pystyssä. Vieressä kolme muuta isohkoa mäntyä samoin pitkin pituuttaan. Samalla tajusin, että männyt makaavat aivan mökin vieressä. Mikä kiitollisuus – itse mökki oli säästynyt pienimmältäkin raapaisulta.
Myrskyn tuhovoima tuntui silti lohduttomalta: maassa lojui juurakoita, kaatuneita runkoja ja katkenneita oksia. Grilli oli mutkalla yhden puun alla. Tarkemmin katsoessani huomasin kuitenkin kaatuneiden runkojen välistä nousevia nuoria mäntyjä ja koivuja. Siellä, missä jotakin oli tuhoutunut, kasvoi samanaikaisesti jotakin uutta.
Luonto muistuttaa jatkuvasti siitä, että Jumalan luomistyö ei kuulu vain menneisyyteen. Jumala ei ainoastaan kerran luonut maailmaa. Hän jatkuvasti uudistaa sitä. Elämässä on aikoja, jolloin näemme vain menetykset, muutokset tai epävarmuuden. Silti juuri niiden keskellä Jumala voi olla tekemässä jotakin uutta.
Ilmestyskirjassa Kristus sanoo valtaistuimellaan: “Katso, uudeksi minä teen kaiken.” (Ilm. 21:5) Tämä on lupaus siitä, että mikään ei ole Jumalalle lopullisesti menetettyä. Hän voi synnyttää toivoa sielläkin, missä ihminen näkee umpikujan.
Elämme aikaa, jossa puhutaan paljon uudistumisesta. Teknologia kehittyy nopeammin kuin koskaan. Internet on muuttanut maailmaa pysyvästi. Tekoäly vaikuttaa jo siihen, miten työskentelemme, opimme ja etsimme tietoa. Moni kokee innostusta uusista mahdollisuuksista, mutta moni myös pelkoa siitä, mitä kaikkea muutos tuo tullessaan.
Uudet välineet eivät itsessään tee maailmasta parempaa. Tärkeä kysymys on se, että mihin käytämme näitä tämän ajan teknologian tuomia mahdollisuuksia? Rakennammeko niiden avulla oikeudenmukaisempaa maailmaa vai lisäämmekö eriarvoisuutta? Kuuntelemmeko toisiamme paremmin vai kadotammeko yhteyden toisiimme?
Harva käsite kuvastaa tätä aikaa yhtä hyvin kuin innovaatio. Sen avulla etsitään uusia mahdollisuuksia tilanteissa, joissa vanhat ratkaisut eivät enää toimi tai riitä. Myös kirkon ja seurakuntien toiminnassa puhutaan innovaatioista. Samoin niin tehdään lähetystyön yhteydessä. Sana ”innovaatio” voi kuitenkin kuulostaa vieraalta kirkollisessa yhteydessä. Mutta pohjimmiltaan siinä on kyse samasta asiasta kuin kristillisessä toivossa. Innovaatio tarkoittaa ajatuksen muuttumista teoiksi. Sitä, että nähdään mahdollisuus ja ryhdytään toimimaan.
Työskennellessäni lähetysjärjestössä olen huomannut, että parhaimmillaan lähetystyö on juuri tällaista. Toivon muuttamista teoiksi. Kun paikallinen kirkko rakentaa koulua syrjäiseen kylään, kun vammaiselle lapselle avautuu mahdollisuus koulunkäyntiin, kun konfliktien keskellä luodaan sovintoa tai kun yhteisö löytää uusia keinoja hankkia toimeentulonsa, syntyy jotain uutta. Mutta muutos ei synny tyhjästä.
On sanottu, että toivolla on kaksi tytärtä: suuttumus siitä, että asiat eivät ole niin kuin niiden pitäisi olla, ja rohkeus tehdä niille jotakin. Ajatus on hyvin puhutteleva. Toivo ei ole passiivista odottamista. Se ei ole sitä, että suljemme silmämme maailman ongelmilta. Toivo näkee todellisuuden sellaisena kuin se on, mutta uskoo samalla, ettei nykyinen tilanne ole viimeinen sana.
Apostoli Paavali kirjoittaa: “Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! (2. Kor. 5:17)
Paavali ei tarkoita täydellistä ihmistä, vaan sellaista, jonka elämässä Jumala tekee työtään. Jokainen meistä kantaa mukanaan keskeneräisyyttä, virheitä ja haavoja. Silti Jumala ei luovuta. Hän rakentaa, korjaa ja uudistaa. Tämä koskee myös kirkkoa ja seurakuntia. Se koskee koko yhteiskuntaa.
Tarvitaan paljon kuuntelemista, yhteistyötä ja rohkeutta kokeilla uusia ratkaisuja. Jumalan työssä uusi ja vanha eivät ole toistensa vastakohtia. Kristillinen usko kantaa kahden tuhannen vuoden perintöä, ja samalla se kutsuu katsomaan eteenpäin. Kirkko ei elä muistojen varassa, vaan se elää ennen kaikkea Jumalan lupausten varassa.
Kirkkoisä Augustinus kirjoitti: “Sinä olet luonut meidät itseäsi varten, ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa.”
Ehkä sinunkin elämässäsi on juuri nyt tilanne, jossa kaipaat uutta alkua. Ehkä jokin unelma on murtunut, tulevaisuus tuntuu epäselvältä tai maailma ympärillä muuttuu niin nopeasti, että on vaikea löytää omaa paikkaansa.
Saat tarttua lupaukseen, että Jumala on tulevaisuuden Jumala. Hän kulkee edellämme ja näkee mahdollisuuksia siellä, missä me näemme vielä rajat. Jumalan lupaus kuuluu edelleen yhtä ajankohtaisena kuin ensimmäisille kristityille:
“Katso, uudeksi minä teen kaiken.” (Ilm. 21:5)
Rukous
Jumala, kaiken uuden Luoja.
Kiitos siitä, että sinun työsi ei ole päättynyt. Kiitos, että näet mahdollisuuksia sielläkin, missä me näemme vain rikkinäisyyttä ja keskeneräisyyttä.
Anna meille rohkeutta uudistua silloin, kun vanha ei enää kanna. Anna meille viisautta käyttää uusia välineitä ihmisten parhaaksi ja yhteisen hyvän rakentamiseen.
Ja kun oma uskomme horjuu, muistuta meitä lupauksestasi: sinä teet kaiken uudeksi.
Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen.
Hartaus on julkaistu Yle Areenassa 10.9.2026.
