Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Keitä olemme?

Emme tee työtä yksin suomalaisina kaukana kotoa, vaan yhdessä eri puolilla maailmaa toimivien kirkkojen ja järjestöjen kanssa.

Lähetysseura on  kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä. Olemme yksi kirkon seitsemästä lähetysjärjestöstä. Olemme myös yksi Suomen vanhimpia järjestöjä: Lähetysseura on perustettu vuonna 1859.

Teemme lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja rauhantyötä noin 30 maassa ympäri maailmaa. Lähetystyöhön kuuluu julistus, palvelu ja vaikuttaminen. Teemme työtä, jotta tavoitamme heikoimmassa asemassa olevat, sorretut ja syrjityt.

Toimimme maailmalla yhteistyössä noin sadan paikallisen kirkon ja järjestön kanssa. Tehtävämme on kertoa kristinuskosta niiden keskuudessa, jotka eivät ole kristittyjä, ja toteuttaa lähimmäisenrakkautta. Työtämme ohjaavat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet sekä kansainväliset ihmisoikeusperiaatteet. Kristinusko tai kääntyminen eivät koskaan ole edellytys avun saamiselle tai osallistumiselle.

Olemme seurakunnan työrukkanen maailmalla: kaikki Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat Lähetysseuran yhteisöjäseniä, kuten myös ne kristilliset yhdistykset ja säätiöt, jotka tukevat kristillisen sanoman tunnetuksi tekemistä Lähetysseuran kautta. Lähetysseuran työtä rahoittavat paitsi seurakunnat, myös yksityiset ihmiset, säätiöt ja järjestöt. Ulkoministeriö ja Euroopan unioni rahoittavat kehitysyhteistyötämme.

Teemme työtä yhteensä noin 1100 ammattilaisen voimin eri puolilla maailmaa. Työn kautta tavoitamme noin 33 miljoonaa ihmistä vuosittain, joista noin 30 miljoonaa mediatyön kautta.

Usko, toivo ja rakkaus muodostavat peruskallion, jolle työmme rakentuu.