Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Naisjohtajana vähemmistökansan parissa Myanmarissa

Naw Moo Eh on kohdannut elämässään syrjintää niin naisena kuin karen-kansan edustajana. Pitkä konflikti on ajanut karenit marginaaliin, ja naiset kansan sisällä kärsivät erityisesti. ”Minut nimitettiin kylämme johtoon vuonna 2003 ja useamman kylän yhteenliittymän johtajaksi vuonna 2005, vaikken halunnut sitä tehtävää”, sanoo Naw Moo Eh, 45, joka on kotoisin Dooplayan kunnasta Myanmarista. Hän kuuluu karen-heimoon, … Lue lisää ⟶

Nepalilaiset kyläkoululaiset tekivät virtuaalielokuvia kestävästä kehityksestä

Nepalilaiset ja suomalaiset ysiluokkalaiset pääsevät hämmästelemään toistensa elämää virtuaalitodellisuuden avulla. Samalla opitaan kestävästä kehityksestä. Hämärässä koulukuraattorin huoneessa hämmentyneet nepalilaiset ysiluokkalaiset kokeilevat päähänsä ensimmäistä kertaa elämässään virtuaalilaseja. Kun videot saadaan käynnistymään, alkavat oppilaiden päät kääntyilemään oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas. Alun ihmetyksen jälkeen oppilaiden kasvoille leviävää hymy – tällaiselta suomalaiskouluissa siis näyttää! Virtuaalilaseilla nepalilaiset koululaiset pystyvät … Lue lisää ⟶

Turvallisempaa seksityötä – hiv-positiivinen Segolame haluaa tukea muita syrjittyjä

Botswanan maaseudulla seksityöläisiä halveksitaan, etenkin jos he ovat hiv-positiivisia. Segolamen elämä on ollut poikkeuksellisen rankka. Siksi hän haluaa auttaa ja neuvoa nuorempia alalle tulevia naisia. Segolame muistaa, että lapsuus oli vaikea. Nyt 44-vuotias nainen sanoo, että äiti oli paljon poissa, eikä hän tiennyt, kuka isä oli. Häntä siirreltiin sukulaiselta toiselle, ja alakoulu vaihtui neljään otteeseen. … Lue lisää ⟶

Thaimaan ensimmäinen naispastori: Kutsumus vei köyhien keskelle

Mukdahanin seurakunnan pastori Simin sydämeen mahtuu paljon köyhiä, kaltoin kohdeltuja ja ilman huolenpitoa eläviä lapsia. Mukdahanin kaupunki sijaitsee Koillis-Thaimaassa Mekong-joen varrella. Vastarannalla on Laos. Avaran kirkkosalin yhdessä kulmauksessa on työpöytä ja materiaalivarasto. Takaosan pöytien ääressä lapset tekevät koulupäivän jälkeen läksyjä. Aterian ajaksi pöydät asetetaan pitkäksi jonoksi. Iltaruoka kirkolla on monelle päivän ainoa kunnon ateria. Viikonloppuisin … Lue lisää ⟶

Siriporn Chedngam löysi turvapaikan kirkon ensikodista

Siriporn Chedngam jätti väkivaltaisen miesystävänsä ja löysi raskaaksi tultuaan avun Armonkodista. Thaimaan luterilaisen kirkon ensikoti tarjoaa tilapäisen asuinpaikan naisille ja tytöille, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin raskauden takia. Siellä he opettelevat vauvojen hoidon lisäksi käsitöitä ja ruuanlaittoa. Aiemmin moni äiti sai tietoa Armonkodista sosiaalitoimen ja alan järjestöjen kautta. Nykyään useimmat tulijat ovat löytäneet paikan verkkosivuilta. Niin … Lue lisää ⟶

#160tarinaa: Asika Murmu tahtoo ansaita omaa rahaa

Lähetysseuran kehitysyhteistyö auttaa vuosittain noin 40 000 naista ja tyttöä kohti parempaa elämää Nepalissa. Yksi tukea saavista on perheenäiti Asika Murmu (20). ”Haluaisin avata oman kaupan, jonka toisella puolella tekisin ompelutöitä ja toisella puolella myisin makeisia. Tuloni käyttäisin poikani koulutukseen”, suunnittelee Asika Murmu. Hän asuu puuseppä-miehensä ja viisivuotiaan poikansa kanssa Morangissa Itä-Nepalissa. Asika joutui lopettamaan koulun kolmannen … Lue lisää ⟶

Vähemmistöjen puolustaminen palkittiin syrjinnällä – Nancyn perheineen oli lopulta paettava

Oikeudenmukaisuutta seksuaalivähemmistöille vaatinut pariskunta pakeni Tansaniasta Etelä-Afrikkaan. Perheen äidin, Nancyn, näkökulmasta pakolaisuuden ja syrjinnän taustalla on ammatillinen vakaumus. Etelä-Afrikassa heitä on syrjitty myös ulkomaalaisuuden vuoksi. Tapaan Nancyn eteläafrikkalaisessa Potter’s House -turvakodissa maan hallinnollisessa keskuksessa Pretoriassa. Nancy ja hänen miehensä joutuivat vainotuiksi työnsä tähden. He tukivat aktiivisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kotimaassaan Tansaniassa, vaikka homoseksuaalisuuden harjoittaminen on … Lue lisää ⟶

Sinä pystyt lukemaan tämän, pystyykö hän?

Suomi nähdään maailmalla opetuksen mallimaana. Tämä on monilta osin täysin totta. Suomessa on saatavilla laadukasta koulutusta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin saakka. Meillä on oppivelvollisuus, ja lapset oppivat koulussa tarvittavat taidot elämää varten, lukutaidosta matematiikkaan. Näin ei ole kuitenkaan kaikkialla maailmassa. Perustaitojakaan ei opita Aiemmin oltiin kansainvälisesti huolestuneita siitä, että lapset eivät pääse kouluun kaikkialla. Nykyään ollaan huolestuneita … Lue lisää ⟶

Boliviassa tyttöjen arki voi olla monella tavalla syrjivää

Boliviassa naisten asema ja alkuperäiskansaan kuuluminen ovat perinteisiä syrjinnän syitä. Viime vuosina edistystä on tapahtunut, vaikka matka tasavertaisiin mahdollisuuksiin on vielä pitkä. Bolivian ylängöillä lähellä Perun rajaa puhaltaa kylmä tuuli. 4 000 metrin korkeudessa sää ailahtelee: välillä aurinko polttaa, sitten saattaa nousta paksu sumu tai taivaalta voi ropista rakeita. Täällä laamoja ja alpakoita paimentaa Yessica Mendoza, … Lue lisää ⟶

Sukrin koskettava tarina: Tätä on olla vammainen ja alakastinen Nepalissa

Alakastinen Sukri Rishidev on yksinhuoltajaäiti, joka on sairastanut lepraa 20 vuotta. Hänen suurin toiveensa on, että joku pitää huolta. Onneksi ympäriltä löytyy kyläyhteisön turvaverkko. Sukri Rishidev ei tiedä omaa ikäänsä – eikä ihme. Eihän hän ole ikinä käynyt kouluja tai oppinut lukemaan. Hän on luultavasti 40–45-vuotias. Olemme saapuneet tapaamaan Sukria pieneen Daulatpurin kylään, joka sijaitsee … Lue lisää ⟶

#160tarinaa: Bimalasta tulee eläintenhoitaja

Bimala Bishwakarma (18) on nuori dalit-nainen Mugusta, Nepalista. Hän kävi yläkoulun ja lukion Lähetysseuran kummituella ja saa nyt vielä tukea ammattiopintoihinsa. Vuoden mittaiset teoriaopinnot eläintenhoidosta ovat ohi ja kuuden kuukauden työharjoittelusta on vielä puolet jäljellä. Kun Lähetysseura aloitti kummityön Mugussa vuonna 2005, vain 30 dalit-tyttöä koko läänissä kävi koulua. Kummityön ja siihen liittyvän valistustyön ansiosta … Lue lisää ⟶

Puut tuovat toivoa ilmastonmuutoksesta kärsivään Nepaliin

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat Nepalissa erityisesti maan köyhimpien yhteisöjen elämässä. Ratkaisu voi löytyä suomalaisille tutusta paikasta: metsästä. Ennen täällä kasvoi tiheä viidakko. Nyt näkymä on toinen, kun edessä siintää riisipeltoja silmän kantamattomiin, pölyävää hiekkaa on joka puolella ja siellä täällä luikertelee kuivia joenuomia. Olemme Terailla, Nepalin trooppiselle alankoalueella, joka kattaa noin neljänneksen koko maan pinta-alasta. Teraista … Lue lisää ⟶

Moniperustainen syrjintä työntää ihmisen marginaaliin

Joitakin ihmisiä syrjitään monella eri perusteella: esimerkiksi kielen, terveydentilan ja vähemmistöön kuulumisen tähden. Silloin puhutaan moniperustaisesta syrjinnästä. Vaikka tilanne on vaikea, ratkaisujakin on – ja lopulta syrjimätön yhteiskunta hyödyttäisi kaikkia. Et todennäköisesti ole syrjitty, jos arkesi sujuu ilman kohtuuttomia ponnistuksia, pystyt liikkumaan paikasta toiseen ilman huomattavia esteitä, saat äänesi yhteiskunnassa kuuluviin toivomallasi tavalla, mediassa puhutaan … Lue lisää ⟶

Jyväskylän Lähetysjuhlilla kirmataan safarieläinkeppareilla

Toukokuussa Jyväskylässä järjestettävillä Lähetysjuhlilla pääsee testaamaan keppariratsastusta vähän hevosta eksoottisemmilla eläimillä. Nyt on aika käynnistää keppieläinten valmistus. Lumisena helmikuun aamuna jyväskyläläisen käsityöpiirin osallistujien ajatukset liikkuvat vähän lämpimämmissä maissa. He pyörittelevät villieläinkeppareiden mallikappaleita käsissään ja tutkivat innokkaasti virtahevon, kirahvin ja pantterin saumoja, silmiä ja kiinnitystä. Pian ensimmäiset ovat jo kiinnittämässä kaavoja harmaalle froteekankaalle ja leikkaamassa kuviollisesta … Lue lisää ⟶

Tarvitsemme yritysvastuulain – Myanmarin esimerkki kertoo miksi

Lähetysseura on rakentanut rauhaa Myanmarissa vuodesta 2012, jolloin 50 vuotta jatkunut sotilashallinnon aikakausi tuli päätökseensä. Rauhanprosessi on tuonut eri toimijoita yhteen, mutta lain voima maassa on heikko ja armeijan ote vallasta voimakas. Etniset sotilaalliset ryhmittymät toimivat monissa osavaltioissa, ja joissain tapauksissa ne käyttävät sotilaallista valtaansa omien etujensa edistämiseen. Joissain tapauksissa taloudellisia intressejään edistää maan armeija … Lue lisää ⟶

Sanchitaa pilkataan kuulovamman takia – vertaistuki auttaa jaksamaan

Nepalilainen Sanchita Sunar, 13, ei ole napannut niin sanottua lottovoittoa elämässä. Hän on köyhän alakastisen perheen tyttö maassa, jossa niin sukupuoleen kuin kastiin perustuva syrjintä elää vahvana. Kaiken lisäksi hän on syntynyt kuulovamman kanssa.  Sanchita on nepalilaisen maanviljelijäperheen tyttö, jolla on ollut syntymästä asti epämuodostuma korvassa. Toinen korva on pelkkä puolikas tynkä, jolla Sanchita ei … Lue lisää ⟶

Kouluun pääsy muutti Malyn elämän

– Tyttäreni osaa nyt peseytyä ja syödä itse. Ennen häntä piti tukea kaikessa, kertoo Piseth Chin tyttäressään Malyssa tapahtuneista muutoksista. Muutokset alkoivat, kun Maly pääsi seitsemän vuotta sitten vammaisille lapsille ja nuorille tarkoitettuun opetusryhmään. Lähetysseuran kambodžalaisen kumppanijärjestön ylläpitämä luokka on tavallisen koulun yhteydessä. Ryhmässä oppilaat harjoittelevat itsenäisyyttä tukevia taitoja, kuten hampaiden pesua, peseytymistä, siivoamista ja … Lue lisää ⟶

Uusi elämä aids-orvolle etiopialaistytölle: ”Haluan auttaa muita, kuten minuakin on autettu”

Feleku Wodajin äiti kuoli aidsiin, kun tyttö oli 7-vuotias.  Isä muutti muualle ja jätti Felekun ja tämän isoveljen selviytymään omillaan. Parikymppinen veli elätti itsensä ja siskonsa satunnaisilla töillä. 12-vuotiaana Feleku pääsi mukaan Suomen Lähetysseuran ja etiopialaiskirkon aids-orpolasten tukiohjelmaan. Hän aloitti silloin neljännen luokan. – Sain aivan uuden elämän. Kukaan ei olisi huolehtinut kouluttamisestani ilman tätä tukea, … Lue lisää ⟶

Nenäpäivä: Isä yritti pakkonaittaa 15-vuotiaan – opettaja auttoi käsittelemään traumaa

Ennen nepalilaiskoulussa oppilaiden ongelmiin vastattiin fyysisesti rankaisemalla. Nyt välineenä toimii kuuntelu ja ymmärtäminen. – Ennen koulumme oli hyvin tiukka. Oppilaita kuritettiin lyömällä, liki 15 vuotta nepalilaisessa Shree Akalan peruskoulussa nepalin kieltä opettanut Kiran Adhikari kertoo. Nykyisin tilanne on varsin erilainen. Lähetysseura tukee koulussa mielenterveyshanketta, jossa parannetaan oppilaiden henkistä hyvinvointia myönteisen kannustuksen kautta. Osana hanketta kaksi … Lue lisää ⟶

Nenäpäivänä on hauska auttaa – Manish-pojan tarina

Nenäpäivää vietetään jälleen perjantaina 9.11. Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa. Klo 19 alkaa nelituntinen suora lähetys, joka on täynnä tähtiä, huumoria sekä koskettavia tarinoita. Nenäpäivän ja siinä mukana olevien järjestöjen tavoitteena on, että kaikilla maailman lapsilla olisi mahdollisuus koulutukseen, terveyteen, turvaan ja ravintoon. Lahjoittamalla Nenäpäivään suomalaiset ovat vuosien varrella auttaneet miljoonia heikoimmassa asemassa olevia lapsia. … Lue lisää ⟶