Jerusalem ei ole vain kaupunki. Siellä historia, nykyhetki ja tulevaisuus ovat läsnä samanaikaisesti.
”Aina kun Jerusalemista puhutaan, sitä täytyy tarkastella kaikkien näiden tasojen tai linssien kautta. Muuten ei ymmärrä mitään”, sanoo Maria Leppäkari, joka toimii Jerusalemissa Lähetysseuran maajohtajana ja Felm-keskuksen johtajana.
Toinen tärkeä asia Jerusalemissa ja laajemmin koko Israelin ja Palestiinan alueella on huomioida se, että uskonto ja politiikka punoutuvat erottamattomasti yhteen. Tätä voi olla vaikea ymmärtää Suomessa tai muissa sellaisissa länsimaissa, joissa uskonto ja politiikka pääsääntöisesti pyritään erottamaan toisistaan.
Tämä unohtui myös Oslon rauhanprosessissa, joka pyrki 1990-luvulla linjaamaan alueen tulevaisuuden näkymät poliittisesta näkökulmasta. Uskonto jäi huomioimatta.
Harva ulkopuolinen pystyy tätä hahmottamaan, mutta Marialle tämä seutu on ollut jo kolmen vuosikymmenen ajan tutkimuskohde ja työympäristö – ja monen vuoden ajan myös koti. Ensimmäisen kerran Maria kävi Jerusalemissa opintomatkalla vuonna 1994.
Ääri-ilmiöiden kimpussa
Kun Maria 1990-luvulla opiskeli Åbo Akademissa uskontotiedettä, hän teki gradunsa Jamaikan rastafarikulttuurista. Hän tarkasteli siinä rastafarien, kuten Bob Marleyn, käsityksiä messiaasta ja pelastuksesta.
Tarkoitus oli jatkaa aiheen parissa myös väitöskirjassa, ja Mariaa kiinnosti muun muassa rastafarien käsitys Siionista. Väitöskirjan ohjaajat kehottivat ensin selvittämään, mitä juutalaiset ja kristityt tarkoittavat Siionilla.
Maria sai puolen vuoden stipendin Jerusalemiin Ruotsin kirkon ylläpitämään teologiseen instituuttiin (Svenska teologiska institutet, STI). Sinne hän lähti keväällä 1998. STI:n kurssin aikana Maria sai tiedon, että hänet oli hyväksytty väitöskirjatutkijaksi Hebrew Universityyn, joka sekin sijaitsee Jerusalemissa.
Vähitellen kaupunki alkoi avautua teoreettisten käsitteiden sijaan elävänä, ristiriitaisena todellisuutena. Kävi selväksi, ettei Jerusalem ole vain teologinen tai historiallinen ilmiö. Se on myös psykologinen, sosiaalinen ja poliittinen kokonaisuus, joka vaikuttaa ihmisiin syvästi – joskus odottamattomilla tavoilla.
Seuraavien vuosien aikana Maria haastatteli muun muassa kristillisiä sionisteja, radikaaleja juutalaisterroristeja ja Jerusalem-syndroomaan perehtyneitä asiantuntijoita. Maria yritti ymmärtää monenlaista ääriliikehdintää.
Miksi osa länsimaalaisista kristityistä hyväksyi Israelin valtiolta jopa sellaisen toiminnan, joka vahingoitti alueella aina asuneita arabikristittyjä? Miksi jotkut juutalaiset olivat valmiita terroritekoihin ja vankilatuomioihin, jotta heidän tulevaisuuden visionsa, tooran lainsäädäntöön perustuva valtio, toteutuisi? Miksi jotkut Jerusalemiin saapuvat turistit alkoivat yhtäkkiä uskoa olevansa Raamatun henkilöitä ja kulkivat lakanoista tehdyissä toogissa saarnaten pyhillä paikoilla?
”Yritin hahmottaa ääriajattelun kautta myös sitä, mikä oli valtavirtaa.”
Väitöskirjankin aihe vaihtui. Vuonna 2002 Maria väitteli aiheesta ”The end is a beginning: contemporary apocalyptic representations of Jerusalem”. Väitös käsittelee erilaisia tulevaisuus- ja pelastuskäsityksiä sekä sitä, miten kaipuu Jumalan valtakuntaan näkyy eri uskonnoissa, etenkin juutalais-kristillisessä-vuoropuhelussa.
Konflikti söi voimia
Vuoteen 2000 saakka Oslon rauhanprosessia pidettiin kansainvälisesti menestyksenä, mutta tuolloin alkanut toinen intifada eli palestiinalaisten kansannousu Israelin miehitystä vastaan osoitti rauhanprosessin heikot perustukset. Maria näki kansannousun läheltä – puukotuksia, itsemurhaiskuja ja muuta väkivaltaa.
”Jerusalemissa on aina kyse elämästä ja kuolemasta, vaikka arki näyttäisi hetken tavalliselta.”
Intifadan jälkimainingeissa Maria seurasi Israelissa uskonnollis-poliittisen äärioikeiston vähittäistä siirtymistä lieveilmiöstä politiikan päänäyttämölle.
Vuosien mittaan Maria väsyi toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen. Myös akateeminen maailma alkoi tuntua riittämättömältä, koska kilpailu rahoituksesta oli kovaa ja tutkimuksen etäisyys ihmisten arkeen herätti kysymyksen siitä, mitä tutkimustiedolla voisi konkreettisesti tehdä.
Maria siirtyi joksikin aikaa Suomeen kehittämään sosiaalialan ammattikorkeakoulututkintoja. Hyvinvointitutkimuksen kautta hän törmäsi ennaltaehkäisevään työhön ja alkoi pohtia sitä, miten konflikteja voi ennaltaehkäistä vuoropuhelun kautta.
Rauhaa ei tule, jos nämä kaksi kansaa täällä eivät kohtaa ja rakasta toisiaan.
Vuoropuhelun merkitykseen uskominen toi Marian takaisin Jerusalemiin ja instituuttiin, jonka kautta hän oli alun perin tutustunut kaupunkiin. Hän työskenteli vuodesta 2015 alkaen kahdeksan vuoden ajan Ruotsin kirkon teologisen instituutin (STI) johtajana.
”Löysin toivon vuoropuhelusta, koska se ennaltaehkäisee konfliktia. Jos vuoropuhelu mykistetään, konflikti ja viha vahvistuvat.”
Marian mukaan vuoropuhelu ei ole helppoa eikä nopeaa. Se on äärimmäisen hidasta luottamustyötä.
”Mutta olen nähnyt omin silmin, että se on mahdollista – ja että ilman sitä mikään ei muutu.”
Myös muualta tulevia tarvitaan luomaan tiloja ja mahdollisuuksia vuoropuhelulle. Ulkomaalaisten rooli ei voi olla tuomitseva tai saneleva.
”Koska rauhaa ei tule, jos nämä kaksi kansaa täällä eivät kohtaa ja rakasta toisiaan”, Maria sanoo.
Töihin entiseen naapuriin
Vuonna 2019 Marian suhde paikalliseen kirkkoon sai historiallisen muodon, kun hänet vihittiin ensimmäisenä naisena papiksi Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisessa kirkossa – Lähetysseurankin pitkäaikaisessa yhteistyökirkossa.
Vuonna 2022 työ STI:ssä päättyi, Maria palasi Suomeen ja ryhtyi Paraisten kaupungin elinvoimajohtajaksi. Kunnes Jerusalem kutsui taas, tällä kertaa STI:n naapuriin.
Maria aloitti Lähetysseuran Felm-keskuksen johtajana keväällä 2025. Hän tunsi entuudestaan Lähetysseuran työn alueella ja piti sitä suuressa arvossa.
”Arvostan sitä, mitä Lähetysseura on saanut aikaan paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa, erityisesti luterilaisen kirkon kanssa sotavuosienkin aikana. Lähetysseuran pitkäjänteinen työ rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta on nyt tärkeämpää kuin koskaan.”
”Ja jos Jerusalem kutsuu, silloin minä menen. Tämä ei ole paikka, johon voi lähettää ketä tahansa. Tämä kaupunki syö noviisit vaativuutensa takia.”
Viimeiset kolme–neljä vuotta ovat olleet alueella toivottomia. Se on vetänyt maton monen rauhantoimijan ja vuoropuhelun edistäjän alta.
”Edelleen on silti olemassa niitä organisaatioita ja niitä tulisieluja, jotka jaksavat uskoa siihen, että vuoropuhelu on ainut toimiva tapa.”
Näin tulehtuneessa tilanteessa monet ovat allergisia sille, että tullaan yhteen vain puhumaan. Tällä hetkellä rauhantyössä toimii parhaiten se, että tehdään yhdessä jotain konkreettista. Felm-keskus on tukenut esimerkiksi Interfaith Encounter Association -järjestön työtä, jossa eri uskontokunnista ja taustoista tulevat ihmiset suunnittelevat ja toteuttavat yhteisiä hyväntekeväisyystempauksia.
Yksinkertaistukset turhauttavat
Suomessa Maria turhautuu usein Lähi-itää koskevaan yksinkertaistavaan keskusteluun. Mediassa ja somessa halutaan ja tarjoillaan helppoja ja nopeita vastauksia valtavan isoihin kysymyksiin.
”Itse olen oppinut ymmärtämään, kuinka vähän lopulta ymmärrän. Se on tiedon tuskaa – mutta myös nöyryyden lähde.”
Jerusalemia ja koko Israelin ja Palestiinan aluetta ei voi Marian mukaan koskaan täysin selittää.
”Olen yrittänyt lähes kolmekymmentä vuotta ymmärtää, mitä Jerusalem on. Se vie koko eliniän ja opettaa paljon ihmisyydestä, uskosta ja toivosta.”
Maria Leppäkari
- Mitä harrastat? Kävelyä ja tutkimusta.
- Mitä syöt aamuisin? Kahvia ja voileipää.
- Lempivirtesi? Päivä vain ja hetki kerrallansa.
- Kerro jotain, mitä Lähetyssanomien lukija ei sinusta tiedä? Mansikat ja sitruunat ovat minulle elämän eliksiiriä!
Teksti: Heli Vuohelainen
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomissa 3/2026.
