“Levolle lasken, Luojani.” Siitä se sitten lähti. Näin kuvailee Iine Pousi rukouselämäänsä. Lapsena opittu iltarukous on kantanut näihin päiviin, lähes 90-vuotiaaksi asti.
Toki Iine rukoilee muulloinkin. Jokaiseen päivään kuuluu Isä meidän -rukous ja rukous läheisten puolesta. Läheisiä on paljon: aviopuoliso, kolme lasta ja neljä lastenlasta. Niiden lisäksi Iinellä on laaja ystävä- ja tuttavapiiri.
Osasyy on, että hän ei eläkeläisenäkään ole tyytynyt pelkkään rukoiluun, vaan elämään on aina kuulunut aktiivinen tekeminen. Oli kyseessä sitten Martat, Suomen Punainen Risti tai seurakunta, Iine osallistuu ja on valmiina vastuutehtäviin.
”Siinä virkistyy itsekin”, hän kommentoi.
Seurakunnassa Iine on, vain muutaman esimerkin mainiten, vetänyt lähetyspiirejä, kerännyt kolehteja sekä auttanut diakoniatyössä ja kahvituksessa. Aktiivisuudesta kertoo se, että hänelle myönnettiin ensimmäisenä Haminan seurakunnassa Pro diaconia -mitali. Perusteiksi valinnalle oli kirjattu esimerkiksi ihmisten kohtaaminen diakoniassa ja tapahtumien järjestämisessä. Iine on myös toiminut Yhteisvastuun listakerääjänä lähes 60 vuotta.
Hengästyttävän kuuloinen aktiivisuus perustuu Iinen elämänasenteeseen:
”Minulle on opetettu, että jos pyydetään apuun, niin pitää sanoa, että kiitos, mielelläni.”
Ihmiset tuovat Iinelle energiaa. Hän mainitsee monta kertaa haastattelun aikana saavansa iloa nimenomaan siitä, että saa olla ihmisten kanssa. Laajat verkostot näkyvät myös postin määrässä – joulukortteja Iinelle tulee joskus yli sata. Tämä ystäväverkosto pitää toisistaan huolta rukouksin.
”Muistan ystäviä joka päivä rukouksessa ja tiedän, että he muistavat minua. Se on sellainen rukousrintama.”
Sydämellä Namibia ja Israel
Iinen sydäntä erityisen lähellä on lähetystyö. Sille hänet on altistettu jo lapsena, kun kotona kokoontui usein Lähetysseuran piiri. Piirissä laulettiin, kahviteltiin ja kerättiin kolehti Lähetysseuralle. Tärkein vaikutin oli kuitenkin Elli-täti, Elli Tulokas-Tienari, joka työskenteli Namibiassa vuosina 1928–1936.
”Elli-täti rukoili puolestamme paljon. Kävimme häntä aina kesälomilla auttelemassa”, Iine kertoo.
Hän muistaa Elli-tädin kertoneen, miten tämän namibialaiset tuttavat olivat surreet Ellin paluuta Suomeen.
”He sanoivat, että joka kerta kun he laittavat silmät kiinni, he aikovat muistella Elli-tätiä.”
Ellin ansiosta Namibia on säilynyt Iinelle rakkaana lähetystyön alueena. Rinnalle on mahtunut muitakin alueita: Hän on esimerkiksi lähettänyt Tansaniaan Ilembulan sairaalaan monta pakettia maitopulveria. Sieltä lääkäri Leena Pasanen aina muisti kiitoskortilla, jotka nekin ovat päätyneet hyödyttämään lähetystyötä – toukokuussa 2025 Iine nimittäin lahjoitti Lähetysseuralle huomattavan määrän postimerkkejä ja kortteja, mukaan lukien Leenan kortit Tansaniasta. Postimerkit ja -kortit myydään alan harrastajille ja rahat menevät lähetystyöhön.
Toinen tärkeä paikka on Jerusalem, jossa Iine on käynytkin kolme kertaa. Israel-piiriä hän veti 28 vuotta. Piiri tukee Lähetysseuran Felm-keskusta. Iine leipoi piiriin ja pyysi sinne puhujia ja esiintyjiä. Nyt hän on piirissä osallistujana.
Iinen mielestä on ihanaa, että uudet vastuuhenkilöt löytyivät ja piiri jatkaa toimintaansa elinvoimaisena. Lähetystyö pysyy aina vakituisena rukousaiheena hänen mielessään.
”Rukoilen, että lähetystyöntekijät saisivat viisautta ja voimia kohdata kärsiviä ihmisiä ja olla esimerkkinä Jumalan armahtavasta rakkaudesta omalla elämällään.”
Työhistoriasta hyötyä vapaaehtoisena
Aviomiehen sairastuminen teki Iinestä omaishoitajan. Vastuutehtäviä on pitänyt vähentää pikkuhiljaa. Silti hän pääsee edelleen sunnuntaisin kirkkoon ja viikon aikana kolmeen piiriin: Lähetyspiiriin, Israel-piiriin ja Parikanniemen ystäväpiiriin. Parikanniemen ystäväpiiri, jonka rahaliikennettä Iine on hoitanut vapaaehtoispohjalta, tukee hengelliseen työhön, diakoniaan ja lastensuojeluun erikoistuneen Parikanniemisäätiön toimintaa. Työelämässä Iine oli toimistotyössä, jossa laskutus ja muu raha-asioiden hoito tuli tutuksi. Näille tietotaidoille on ollut käyttöä myös vapaaehtoistöissä.
“Minullahan on vielä niin paljon jäljellä!”
Iine kertoo sivulauseessa, että myös Parikanniemisäätiö on myöntänyt hänelle kultaisen ansiomerkin. Hän puhuu palkinnoistaan ylpeänä mutta palaa aina siihen, miten kiitollinen on mahdollisuudestaan tehdä vapaaehtoistöitä. Miehensä ja vastuutehtäviensä lisäksi Iine ehtii pitää huolta myös itsestään. Hän käy Haminan uimahallissa vähintään kerran viikossa.
”Ne videojumpat! Niissä saa tehdä oman kuntonsa mukaan. Minä en esimerkiksi pyöri. Altaassa on myös hierontaa jalkapohjille ja hartioille, ja viiden asteen kylmäkaivossa käyn aina kahdesti.”
Välillä oma terveydentila on aiheuttanut huolta. Leikkauksen yhteydessä Iine menetti äänensä.
”Joku voivotteli tilannettani, mutta minä sanoin siihen, että minullahan on vielä niin paljon jäljellä! Pystyn esimerkiksi kirjoittamaan ja kävelemään. Äänikin on nyt vähän palautunut”, Iine sanoo.
Tämä tiivistää Iinen mielen logiikan. Aina pitää etsiä se, mikä on elämässä hyvää.
”Olen saanut auttaa ihmisiä ja rakentaa ystävyyttä. Iloitsen myös siitä, että olen saanut terveyttä ja kiitollisen mielen. Eräässä kortissa luki, että joka on elämäänsä tyytyväinen, on rikas. Sellaista rikkautta minulla on.”
• Toivon, että saisin loppuelämänkin elää omassa kodissa puolisoni kanssa, hoitaa omat lääkkeeni ja maksuliikenteeni ja että jaksaisin vielä pitkään osallistua seurakunnan tilaisuuksiin.
Teksti: Virve Rissanen
Juttu on julkaistu Lähetyssanomissa 4/2025
