Tasavallan presidentti Alexander Stubbin kutsusta pidettyjen Kultaranta-keskusteluiden teemana oli tänä vuonna “Globaaleja, alueellisia ja paikallisia näkökulmia maailman murrokseen”. Aiheen äärelle kokoontui noin 160 keskustelijaa yhteiskunnan eri aloilta. Oli ilo olla Kultarannassa Suomen Lähetysseuran edustajana.
Kultaranta-keskusteluiden ensimmäisenä päivänä käsiteltiin geopoliittisia ja paikallisia kehityskulkuja ja niiden keskinäisvaikutuksia eri alueiden välillä ja niiden sisällä. Tänään paneeleissa pohdittiin tunteiden merkitystä ulko-ja turvallisuuspolitiikan kokonaisuudessa, taloudessa sekä Euroopan ja maailman tulevaisuudessa.
Tulevaisuususkon vahvistaminen on tärkeää, etenkin nyt epävarmuuden, pelon ja toivottomuuden keskellä. Kun pelko kasvaa suureksi, alkaa tulevaisuus näyttämään usein kapealta: näemme riskit, mutta emme mahdollisuuksia.
Toivo sen sijaan viriää kokemuksessa, jossa jokin hyvä on edelleen mahdollista, vaikka kaikki ei olisi hallinnassa. Toivo auttaa uskaltamaan, rohkaisee notkeuteen ja riskinottoon. Se tuo iloa ja energiaa tekemiseen. Mielialalla ja asenteella on suuri vaikutus niin yksilön minäpystyvyyteen kuin kokonaisen maanosan tulevaisuuteen.
Toivo ei kuitenkaan synny vaikeita tunteita poistamalla, vaan niitä käsittelemällä. Pelko vahvistuu, kun sitä kantaa yksin, mutta hälvenee, kun sen jakaa muiden kanssa. Vain silloin päästään eteenpäin.
Yhteiskunnassa ja myös kirkossa johtajilla on suuri vastuu siitä, minkälaiseksi tunneilmapiiri muodostuu. Onko edessä vain toivottomuutta ja luopumista vai uusia mahdollisuuksia? Onko keskiössä lisääntynyt turvattomuus vai omat tekomme turvallisuuden lisäämiseksi? Luotammeko itseemme?
Toivo voi kasvaa myös epävarmuuden keskellä. Silloin täytyy kuitenkin ainakin osin luopua tarpeesta hallita kaikkea. Myös häpeästä täytyy ponnistella eroon. Mitään ei synny, jos ei uskalla kokeilla ja epäonnistua.
Yhteiskunnan ja myös hengellisten yhteisöjen johtajat voivat vaikuttaa siihen, minkälaiseksi yhteinen käsitys todellisuudesta muodostuu. Uskallammeko ajatella isommin? Haluammeko kannustaa vai arvostella riskien ottajia? Muistelemmeko loistavaa menneisyyttä vai ennakoimmeko rohkeasti tulevaa? Etsimmekö syyllisiä vai ratkaisuja?
Voimme jokainen vaikuttaa oman yhteisömme ja yhteiskuntamme ilmapiiriin.
Kristillisestä näkökulmasta toivo on Jumalan hyvyydessä. Kuoleman ja pahan valta on voitettu. Jumala on toivon Jumala silloinkin, kun elämme epävarmuudessa tai pelkäämme tulevaa. Jumalan rakkaus on niin täydellinen, että voimme irrottautua pelosta.
Kristillinen toivo on kutsu vapauteen ja rohkeuteen. Olemme maailmassa vaikuttamassa. Tehtävämme on rukoilla, tehdä työtä oikeudenmukaisuuden puolesta, auttaa heikommassa asemassa olevia ja rakentaa rauhaa aina ja kaikkialla.
Pauliina Parhiala, Lähetysseuran toiminnanjohtaja
