Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kaisamari Hintikka mukana Jyväskylän Lähetysjuhlilla: ”Naisten vahvuus ihastuttaa”

Kaisamari Hintikasta tuli Suomen toinen naispiispa. Maassamme käytiin parinkymmenen vuoden keskustelu ennen naispappeuden hyväksymistä, ja ensimmäinen nainen, Irja Askola, vihittiin virkaan vajaat yhdeksän vuotta sitten. Monessa Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkossa on naispappeja, mutta ei vielä kaikissa.  Viimeksi naispappeus toteutui Lähetysseuran työalueista Thaimaassa.

Hintikka tapasi LML:n vuosinaan suuren määrän naisia eri puolilta maailmaa. Naisen asemassa on luterilaisissa kirkoissa vielä suuria eroja. Yksi LML:n tavoitteista on ollut tasa-arvon lisääminen. Vuonna 1983 se otti käyttöön sukupuolikiintiöt ja nuorten kiintiöt. Tämä aiheutti aluksi vastustusta varsinkin yleiskokouksessa, joka on LML:n ylin päättävä elin.

– Joissakin kirkoissa ajateltiin, että naisten tai nuorten saama paikka on menetetty paikka, Hintikka toteaa.

– Toisaalta Pohjoismaiden kirkkojen kanssa on ollut vääntöä siitä, että edustajina pitää olla tarpeeksi miehiäkin.

Hintikka toteaa, että Suomen kirkossa tasa-arvon mittarina on perinteisesti käytetty pappeutta.

– Itsekin olen saanut vuosien varrella huomata, että tästä en voikaan kulkea. En puhuisi niinkään lasikatosta, ennemmin lasilabyrintista. Sortoa en ole kuitenkaan kokenut.

– Joskus olen hävennyt omaa solidaarisuuden puutettani tavatessani naisia kirkoista, joissa naisen asema on paljon huonompi.

– Ihailen sitä avointa ja aktiivista roolia, jonka monet naiset ovat ottaneet kirkossaan. Ihailen sitä, miten he ovat uskaltaneet rikkoa stereotypioita ja haastaa vallankäyttäjiä. Toivon kuitenkin, ettei naisia vangittaisi sukupuolen häkkiin. Eivät kaikki miehetkään sovi tiettyyn häkkiin.

– Jumalan armo vapauttaa meidät tiukoista roolimalleista Kristuksen kirkon rakentajiksi.

Kaisamari Hintikka on mukana Lähetysjuhlien ohjelmassa Jyväskylässä lauantaina 18.5.:

  • klo 12.00–13.00 Vaikuttavat naiset, Yliopiston juhlasali
  • klo 18.00–19.15 Hieman erilainen jumalanpalvelus, Kaupunginkirkko

Teksti ja kuva Pirre Saario

Teksti on osa pidempää haastattelua, joka ilmestyy uudistuneen Lähetyssanomien 10.5. ilmestyvässä numerossa. Lehteä on saatavana Lähetysjuhlilla, ja yllä olevasta linkistä voi tilata ilmaisen näytenumeron.