Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Joona Saraste oli musiikkitalkoissa Pyhällä maalla

Kanttori Joona Saraste
Joona Saraste on säveltänyt urkuteoksen Lähetysjuhlien avajaisiin. Juhlille tulee vieraaksi myös hänelle tuttuja ihmisiä Pyhältä maalta. Kuva Timo Hartikainen

Kuopiolainen kanttori Joona Saraste oli vapaaehtoisena opettamassa ja kehittämässä kirkkomusiikkia Jordanian ja Pyhän maan luterilaisessa kirkossa, ja itsekin uutta oppimassa. Lähetysjuhlien avajaisiin hän on säveltänyt audiovisuaalisen urkuteoksen.

Kuopion Puijon seurakunnan kanttori Joona Saraste oli syksyn 2015 vapaaehtoisena kirkkomusiikin kehitystehtävissä Beit Sahourissa ja muutamassa muussa Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon seurakunnassa. Hän opetti urku- ja piano-oppilaita ja oli musiikinopettajien vieraana luterilaisen kirkon ylläpitämillä kouluilla.

Kirkko on hyvin pieni, sillä on vain 2000 jäsentä ja kuusi seurakuntaa. Silti se ylläpitää neljää korkeatasoista koulua aidossa tasa-arvon hengessä: kristityt ja muslimit, tytöt ja pojat opiskelevat yhdessä ja saavat samanlaisen opetuksen.

Nuotteja oikealta vasemmalle

Joona Sarasteen toimenkuvaan kuului myös jumalanpalveluksissa soittaminen, vuoroin Beit Jalassa Betlehemin lähellä, vuoroin Ramallahin Toivon kirkossa. Jumalanpalveluksen musiikki oli tutunoloista, eikä ihme, sillä luterilainen kirkko syntyi siellä 1800-luvun puolimaissa saksalaisen lähetystyön pohjalta.

– Saksan luterilaisuus on suomalaiselle niin tuttua, että pystyin toimimaan heidän paikallisen virsikirjansa pohjalta. Tosin se vaati terästäytymistä, sillä nuotit luetaan oikealta vasemmalle, kuten arabiankieliset tekstit yleensäkin, Saraste kertoo.

Kotimaahan palattuaan Saraste pystyi auttamaan Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon kouluja uudistamalla niiden musiikkitunneilla ja aamunavauksissa käytössä olleen laulukirjan. Siitä oli painos lopussa. Kirja skannattiin Kuopiossa ja lähetettiin sähköisenä painettavaksi.

Oppilasvaihto tuottaa tulosta

Kirkkomusiikin kehittäminen Palestiinassa pohjautuu Kuopion hiippakunnan, Jordanian ja Pyhän maan ev.lut. kirkon ja Suomen Lähetysseuran kolmikantasopimukseen. Pohjan yhteistyölle loi aikoinaan Sibelius-Akatemian entinen rehtori Pekka Vapaavuori.

Opettaja- ja oppilasvaihto on yhteistoiminnan keskeisin muoto. Jonkin verran tulostakin on tullut. Sarasteen piano-oppilaana syksyllä 2015 oli Phoebe Qassis, jolle järjestyi vuonna 2016 Suomesta Kuopiosta opiskelumahdollisuus. Viime syksynä hän on aloittanut Länsirannalla muskaritoiminnan suomalaisen mallin mukaan.

– Ramallahissa oppilainani oli erään perheen kaksi lasta, Wadie Qaqunda ja sisarensa Talia. 16-vuotias Wadie oli opinnoissaan aika pitkällä ja soitti jo silloin kirkkonsa jumalanpalvelukset arabiluutulla. Nyt hän soittaa uruilla. Kirkon musiikkitoiminnan kannalta hän oli tärkeä oppilas ja kykeni menemään hurjasti eteenpäin.

Teksti Kaija Vuorio
(Juttu on ilmestynyt Lähetyssanomat-lehden toukokuun numerossa)