Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

23.10. Jaakko Löytyn Blues taivaan portilla -levynjulkaisukonsertti Jyväskylässä sekä striimattuna

Suomalaisen gospel-musiikin konkari Jaakko Löytty julkaisi kesällä 2020 uuden Blues taivaan portilla -albumin (Eclipse). Syksyllä 2020 oli tarkoitus tehdä levynjulkaisukiertue kirkkoihin kautta maan, mutta koronan takia kiertue peruttiin. Löytty ja yhtye tekevät kuitenkin Jyväskylän Kaupunginkirkossa livestream-konsertin kaikille nähtäväksi sekä lisäksi kirkkoon voidaan ottaa rajoitusten mukaan sata henkilöä konserttiin mukaan. Blues Taivaan portilla -levynjulkaisukonsertti livenä ja … Lue lisää ⟶

Namibian-työ jatkuu laajemmissa ympyröissä

Lähetysseuran työntekijät Päivi ja Sakari Löytty aloittivat Namibian evankelisluterilaisen kirkon palveluksessa yli 20 vuotta sitten. Nykyään he jakavat osaamistaan eteläisen Afrikan kirkkojen yhteisössä. Mikä on LUCSA, jonka työssä olette nyt mukana? Se on yksi Luterilaisen Maailmanliiton kolmesta aluejärjestöstä Afrikassa. Jäseninä on 15 kirkkoa kymmenessä eteläisen Afrikan maassa. Järjestö kehittää ja avustaa jäsenkirkkojensa diakoniatyötä, teologista koulutusta … Lue lisää ⟶

Työ Virossa jää osaaviin käsiin

”Kun unelmat tulevat paikallisilta ihmisiltä, sitoutuminen on parempaa ja yhdessä tehty työ jää elämään”, sanovat Viron-työtä lopettelevat Lähetysseuran työntekijät Pia ja Tero Ruotsala. – Meidän on nyt aika pakata laukkumme. Jordaniasta Pohjanmaan kautta Viroon – Kun Lähetysseura tarjosi meille työtä Virossa, luulin sen olevan vitsi. En ollut ajatellut, että siellä tarvittaisiin lähetystyötä, Pia Ruotsala kertoo. … Lue lisää ⟶

Löydä lohtua lukemisesta – Lähetysseuran Basaari palvelee tavalliseen tapaan

Hengelliset kirjat ja musiikki sekä muistamiset kortilla voivat tuoda lohtua kotiinsa eristäytyville suomalaisille. Lähetysseuran Basaari palvelee entiseen tapaan poikkeusoloista huolimatta. ”Lähetysseuran verkkokauppa Basaari pysyy avoimena vuorokauden ympäri. Asiakaspalvelu toimii sekä puhelimitse että sähköpostitse. Tuotteita ei voi nyt noutaa toimipaikaltamme Länsi-Pasilasta, Helsingistä, mutta posti tuo tilaukset kotiin niin kuin ennenkin”, kustannusjohtaja Eivor Ng kertoo. Runoja kevätiltoihin … Lue lisää ⟶

Kauneimmat Joululaulut keräsi ennätystuloksen kehitysmaiden lapsille

Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut -kampanja keräsi viime vuonna historiansa parhaan tuloksen, 1 165 000 euroa. Tuotto käytetään heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi kehittyvissä maissa. – Suuri kiitos seurakunnille, että ne ovat olleet kanssamme järjestämässä näitä tilaisuuksia. Vielä isompi kiitos kuitenkin kaikille joululaulujen laulajille ja lahjoittajille. Yhdessä olemme mahdollistaneet avun sadoille tuhansille lapsille maailmalla, sanoo palvelupäällikkö Ruut Lemmetyinen … Lue lisää ⟶

Jaakko Löytty tekee levynjulkaisukiertueen lokakuussa – uusi levy keväällä

Suomalaisen gospel-musiikin konkari Jaakko Löytty julkaisee keväällä uuden albumin, Blues taivaan portilla (Eclipse) sekä lähtee samannimiselle kirkkokiertueelle lokakuussa 2020. Osa kiertueen tuotosta tilitetään Heränneen kansan lähetysrahaston kautta Suomen Lähetysseuran työhön Senegalissa. Tulevalla albumilla kuullaan Löytyn uusia kappaleita, uusia versioita joistakin hänen vanhoista lauluistaan, muutamia covereita sekä parista Siionin virrestä ennen kuulemattomat sovitukset. Albumin tuottavat Jarkka … Lue lisää ⟶

15 000 osallistui äänestykseen kauneimmasta joululaulusta – Varpunen jouluaamuna nousi suosikiksi

Kauneimmat Joululaulut ovat olennainen osa suomalaista joulunviettoa, mistä saatiin joulun alla myös tuoretta tutkimustietoa. Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut -äänestykseenkin osallistui ennätysmäärä ihmisiä, lähes 15 000. Eniten ääniä sai Varpunen jouluaamuna. Sakari Topeliuksen sanoittama surumielinen Varpunen jouluaamuna on ollut jo vuosia Kauneimmat Joululaulut -äänestyksen kärkikolmikossa. Viime kerran ykkönen, Kassu Halosen ja Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen, sai nyt … Lue lisää ⟶

Hae Cuminaan

Cumina on Suomen Lähetysseuran vuosittain koottava nuorten musiikkiryhmä, johon valitaan hakemusten perusteella noin 20 soittajaa ja laulajaa. Ryhmä tekee kesäkuun alussa noin viikon mittaisen kiertueen esiintyen seurakunnissa ja seurakuntien tapahtumissa. Cuminan konserttiohjelmisto koostuu pääasiassa suomalaisesta hengellisestä musiikista sekä perinteisistä afrikkalaisista lauluista. Kappaleet sovitetaan kokoonpanolle sopiviksi ja toteutetaan laulaen, soittaen ja tanssien. Kiertueella pidetään esillä Suomen Lähetysseuran työtä erityisesti yhden esittelykohteen … Lue lisää ⟶

15.12. Suuri Kauneimmat Joululaulut -elämys Triplassa klo 13

Kolmantena adventtisunnuntaina ja kansallisena joululaulupäivänä 15.12. klo 13.00–13.45 Suomen Lähetysseura ja Töölön seurakunta tarjoavat Helsingissä Mall of Triplan Kulttuuriaukiolla (4. krs.) Suuren Kauneimmat Joululaulut -elämyksen. – Kauneimmat Joululaulut -elämyksessä joululaulut heräävät eloon. Joulun toiveet, perinteet, touhut ja tarina tuodaan ihmisten arkeen ja juhlaan tanssiteatterin keinoin. Tiedossa on niin humoristisia kuin koskettaviakin hetkiä, joissa voi peilata … Lue lisää ⟶

Kauneimmat Joululaulut taipuvat myös karaokeen

Kauneimmat Joululaulut on tuttu juttu karaokepalvelua tarjoavan MaestroPron perustaja ja toimitusjohtaja Kalervo Vanhalle. Hän on vuosia toiminut vapaaehtoisena säestäjänä kotiseurakuntansa Pellon laulutilaisuuksissa. Silti idea yhdistää Kauneimmat Joululaulut ja karaoke syntyi vasta tänä vuonna ja nyt hän odottaa uteliaana, miten se otetaan vastaan. – Tietysti toivomme saavamme tähän käyttämämme rahat takaisin, mutta emme me tähän voittomielessä … Lue lisää ⟶

Kauneimmat Joululaulut 2019 -kampanjan suojelija Katri Helena: ”Joululaulujen laulaminen on sielunhoitoa”

Kauneimmat Joululaulut -kampanjan suojelija on tänä vuonna Katri Helena. Hänen jo 1960-luvulla alkanut laulajan uransa jatkuu edelleen, vaikka hän valitsee tekemisensä jo tarkasti. Loppuvuodesta hänellä on runsaan vuoden keikkatauon jälkeen neljä joulukonserttia. Myös Kauneimpien Joululaulujen suojelijana toimiminen on hänelle mieluisa kunniatehtävä. – Kauneimmat Joululaulut on klassikko. Minusta joululaulujen laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa. Ihmisten on … Lue lisää ⟶

Kauneimmat Joululaulut soivat taas maailman lapsille tuhansissa tilaisuuksissa ympäri Suomea

– Joululaulujen laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa, sanoo vuoden 2019 kampanjan suojelija Katri Helena. Tämän vuoden uutuus on Kauneimmat Joululaulut -karaoke, jota voi käyttää niin ravintoloissa kuin vanhainkodeissakin. Kauneimmat Joululaulut täyttävät kirkot tänä jouluna jo 47. kerran. Seurakunnat järjestävät ensimmäisen adventin ja loppiaisen välillä yhteensä tuhansia laulutilaisuuksia, joita varten Suomen Lähetysseura on painattanut 800 000 lauluvihkosta. … Lue lisää ⟶

Musiikkidraama Amalia 5.11.2019 Maunula-talossa

Amalia on tositapahtumiin pohjaava musiikkidraama 1800-luvulla eläneestä sinnikkäästä Amalia (os.) Starckista, joka seurasi sydämensä ääntä lähetystyöhön Ambomaalle. Syksyn ainoa esitys pääkaupunkiseudulla! Vapaa pääsy 5.11.2019 klo 19-20 Maunula-talo, Metsäpurontie 4, 00630 Helsinki (sisäänkäynti Pakilantien kautta) Amalian roolissa esiintyy laulaja-lauluntekijä ja musiikkiteatterin ammattilainen Rosa Nyman. Muissa rooleissa nähdään Markus Bäckman, Päivi Mattila ja Osmo-Matias Ojanen. Käsikirjoitus ja … Lue lisää ⟶

Nuorten musiikkiryhmä Cumina kiertää seurakuntia kesäkuussa

Lähetysseuran Cumina-ryhmän vuoden 2019 kiertue starttaa 5.6. Hämeenlinnasta. Luvassa on jälleen iloinen ja musiikintäyteinen viikko pitkin Suomen seurakuntia. Cumina on Suomen Lähetysseuran musiikkikasvatusprojekti, johon kootaan vuosittain hakemusten perusteella parikymmentä nuorta laulajaa ja soittajaa. Ryhmä tekee kesäkuun alussa noin viikon mittaisen kiertueen esiintyen seurakunnissa ja seurakuntien tapahtumissa. Tänä vuonna Cuminaa vetävät Lähetysseuran kesämuusikot, Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta opiskelevat … Lue lisää ⟶

Kaskinen-Simojoki-apuraha kuudelle nuorelle lauluntekijälle

Jyväskylän Lähetysjuhlilla jaettiin neljännen kerran apurahaa Kaskinen-Simojoki-rahastosta. Lähetysseuran 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi jaossa oli 4 000 euroa ja se jaettiin kuuden nuoren lauluntekijän kesken. Isoimman summan, 1 500 euroa, saa jyväskyläläinen Aapo Tähkäpää, jonka tekemä Tuhat toivon tarinaa -laulu soi jo Lähetysjuhlien avajaisissa. Valintaraadin mielestä Aapo Tähkäpään sävellykset ja tekstit olivat toimivimpia yhteislauluina ja tempasivat mukaansa. – Unelmani on, … Lue lisää ⟶

Tuhat toivon tarinaa – Aapo Tähkäpää teki laulun Lähetysseuran juhlavuoden kunniaksi

Jyväskyläläinen musiikkitieteen opiskelija, muusikko Aapo Tähkäpää (22) sävelsi ja sanoitti Tuhat toivon tarinaa -laulun. Se on Lähetysseuran 160-vuotisjuhlavuoden tunnuslaulu, joka lauletaan ensimmäisen kerran Lähetysjuhlilla Jyväskylässä. – Omasta mielestäni laulu on mukaansa tempaava, rohkaiseva, iloinen ja toivottavasti vähän säväyttäväkin biisi maailman parhaasta sanomasta, Aapo kertoo. – Etsin lauluuni Mitä Jeesus tekisi -näkökulmaa. Hän teki monia ihmetekoja … Lue lisää ⟶

Kauneimmat Joululaulut tuotti yli miljoonan kehitysmaiden lasten koulutukseen 15 maassa

Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut -kampanja keräsi viime jouluna historiansa toiseksi parhaan tuloksen, 1 050 000 euroa. Vuoden 2018 Kampanjan suojelija oli rouva Jenni Haukio. Keräystuloksesta valtaosa muodostuu seurakuntien järjestämissä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätyistä kolehdeista. Varat käytetään Suomen Lähetysseuran työhön kehitysmaiden lasten hyväksi. Niillä tuetaan esimerkiksi vammaisten lasten koulutusta ja terveydenhuoltoa, ehkäistään perheväkivaltaa ja lapsityövoiman käyttöä sekä edistetään … Lue lisää ⟶

Kaskinen-Simojoki -apuraha nuorille lauluntekijöille

Kaskinen–Simojoki -rahastosta jaetaan nyt neljännen kerran apuraha nuorelle lauluntekijälle. Vuoden 2019 apuraha on tarkoitettu kristillisen uskon pohjalta nousevan yhteislauluperinteen vahvistamiseen. Apurahaa voivat hakea kaikki alle 30-vuotiaat säveltäjät ja sanoittajat. Suomen Lähetysseuran 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi haussa on 4000 euroa. Summa voidaan jakaa useamman hakijan kesken. Lisätietoja: www.suomenlahetysseura.fi/apuraha Hakemuksesi tulee olla perillä 29.3.2019 klo 17.00.  

Ninni Poijärven ja Tommi Kaleniuksen Matkalauluja-konserttikiertue starttaa Kuopiosta 25.1.

Valovoimaiset laulaja-lauluntekijät, Ninni Poijärvi ja Tommi Kalenius, juhlivat 160-vuotiasta Suomen Lähetysseuraa Matkalauluja-konserttikiertueellaan. Kiertue on musiikin ohella matkakertomus, jossa muusikot jakavat kokemuksiaan ja havaintojaan viime syyskuiselta Namibian-matkaltaan. Konserttikiertue toteutetaan kevään 2019 aikana. Konsertit ovat ilmaisia ja käsiojelman maksu on vapaaehtoinen (poikkeuksina Pyhätunturin, Saariselän ja Äkäslompolon konsertit). Tule nauttimaan musiikista ja kuulemaan kahden ystävyyskansan, Suomen ja Namibian, … Lue lisää ⟶

Kauneimmat Joululaulut soivat maailman lapsille – kampanjan suojelijana Jenni Haukio

Kauneimmat Joululaulut kajahtavat kirkoissa tänä jouluna jo 46. kerran. Laulu raikuu ensimmäisestä adventista 2.12. alkaen aina loppiaiseen asti. Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti kehitysmaiden lasten hyväksi. Kauneimpien Joululaulujen suojelijana toimii rouva Jenni Haukio. – Viime vuonna kauneimmaksi joululauluksi äänestetyn Varpunen jouluaamuna -laulun sanat, jossa ”köyhälle annetun siemenen sai oma veli enkelten maasta” kuvaavat … Lue lisää ⟶