Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

”Tää on varmaan sellanen juttu, minkä muistaa myöhemminkin” – Cumina tulee taas

Viime vuonna Cumina jäi toteutumatta koronan takia, mutta tänä vuonna nuorten musiikkiryhmä on taas saatu kokoon. 22 innokasta soittajaa, laulajaa ja tanssijaa on valmiina seurakuntakiertueelle 17.–22.10.

20 nuorta tiiviissä ryhmäkuvassa nurmikolla.
Tästä porukasta löytyy paljon nuorta energiaa ja musiikintekemisen iloa: ”Musta tuntuu, että saadaan nyt semmonen kokemus, mitä me ei voida saada muualta.” ”Joo, tulkaa kuunteleen Cuminaa!” Kuvat Päiväkummusta Cuminan harjoitusleiriltä on ottanut Anni Lassila.

Cumina on Lähetysseuran vuosittain koottava nuorten musiikkiryhmä, joka on tavallisesti kiertänyt kesällä seurakuntien rippileireillä ja muissa tilaisuuksissa. Tänä vuonna kiertue sijoittuu poikkeuksellisesti syksyyn, viikolle 42, joka on ainakin osassa Suomea koulujen syysloma-aikaa.

”Meillä on koossa tosi energinen ja rohkea porukka nuoria. Ikähaarukka on tämän kesän rippikoululaisista 18-vuotiaisiin”, kertovat Cuminan vetäjät Anni Lassila ja Tuuli Jaakonaho. Molemmat ovat musiikkikasvatuksen opiskelijoita, jotka ovat työskennelleet menneen kesän Lähetysseuran nuorisotyön kesämuusikkoina.

Ryhmän soitinvalikoimasta löytyy muun muassa kitaroita, koskettimet, rummut, viuluja, sello ja erilaisia puhaltimia.

”Ja iso joukko laulajia – tosi monipuolinen kattaus. Ohjelmistossa on muun muassa gospelia Suomesta ja eri puolilta maailmaa. Tanssien koreografiat on suunnitellut pitkään tanssiryhmä Xaris Finlandissa vaikuttanut Jemina Rytilahti. Ja tietysti kiertueella pidetään esillä Lähetysseuran työtä”, kertovat Tuuli ja Anni.

”Mä halusin Cuminaan, koska mä tykkään soittaa ja laulaa, ja koska mä haluun tutustua uusiin ihmisiin, ja tää vaikutti kivalta”, kertoo selloa soittava Kirsti. Elina ja Eetu soittavat viulua.

Cumina ei ole vain elämys vaan myös oppimiskokemus

Nuorille Cuminan kiertue antaa mahdollisuuden tehdä yhdessä ja nähdä, että jokaisella on iästä huolimatta paljon annettavaa toisille. He tutustuvat lähetystyöhön ja sen tekemiseen musiikin kautta. Harjoitusleirillä mukana oli myös lähetystyöntekijä, Thaimaassa nuorisotyötä tekevä Kirsi Salmela.

”Kiertueella meillä on mukana miksaajana Tuomas Aukio. Hän opettaa nuorille roudaamista ja musiikkiteknologian perusteita. Anni ja minä pidämme huolta aikatauluista ja nuorista, mutta keikkapaikoilla nuoret tekevät kaiken itse, asentavat mikrofonit ja kasaavat keikkasetin”, Tuuli kertoo.

Cuminan viikonmittainen keikkaputki alkaa Päiväkummusta Lähetysseuran nuorten syysleiriltä ja sitä seuraavat kaikille avoimet keikat kuudella paikkakunnalla. Tuomasmessua 17.10. voi seurata myös YouTubessa: https://www.youtube.com/c/tuomasmessutv ja Radio Deissä: .

Cumina-kiertue 17.–22.10.2021: Muutokset mahdollisia.

  • Su 17.10. klo 18 Helsinki, Mikael Agricolan kirkko (Tuomasmessu)
  • Ma 18.10. klo 18 Vihdin kirkko
  • Ti 19.10. klo 19 Sastamala, Tyrvään kirkko
  • Ke 20.10. klo 18 Jämsän kirkko
  • To 21.10. klo 18 Mikkelin pitäjänkirkko
  • Pe 22.10. klo 18 Hamina, Marian kirkko
Punahupparinen poika soittaa akustista kitaraa.
”Kuulin Cuminasta riparilla. Se vaikutti aika kivalta, niin päätin sitten hakea. Ootan sitä, että pääsen vähän kattomaan, miten roudaaminen ja tämmönen keikkailudynamiikka toimii”, kertoo kitaraa soittava Antti.