Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kauneimmat Joululaulut 2019 -kampanjan suojelija Katri Helena: ”Joululaulujen laulaminen on sielunhoitoa”

– Kauneimmat Joululaulut on klassikko. Minusta joululaulujen laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa. Ihmisten on vaikea pysähtyä kaikenlaisten virikkeiden ja ajatusten myllerryksessä, mutta kirkossa se voi onnistua. Kuva Markus Sommers

Kauneimmat Joululaulut -kampanjan suojelija on tänä vuonna Katri Helena. Hänen jo 1960-luvulla alkanut laulajan uransa jatkuu edelleen, vaikka hän valitsee tekemisensä jo tarkasti. Loppuvuodesta hänellä on runsaan vuoden keikkatauon jälkeen neljä joulukonserttia. Myös Kauneimpien Joululaulujen suojelijana toimiminen on hänelle mieluisa kunniatehtävä.

– Kauneimmat Joululaulut on klassikko. Minusta joululaulujen laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa. Ihmisten on vaikea pysähtyä kaikenlaisten virikkeiden ja ajatusten myllerryksessä, mutta kirkossa se voi onnistua. Kun laulat jo lapsuudesta tuttua tekstiä – silloin olet juuri siinä hetkessä. Kynnys tulla kirkkoon on matala, eikä siellä tarvitse olla yksin.

Katri Helenan Joulumaa on jo klassikko

Suomalaiset rakastavat vanhoja, perinteisiä joululauluja. Niin myös Katri Helena.

– Kun joulu on sekä Jouluyö, juhlayö – niitä lauloin pikkutyttönä koulun joulujuhlissa ja kotona. Varpunen jouluaamuna on myös kulkenut mukanani lapsuudesta saakka. Kaksi vuotta ennen minua syntynyt veljeni kuoli jo puolivuotiaana, sota-aikana. Äiti kertoi tuon pienen veljen tulevan siihen lintulaudalle katsomaan minua varpusena. Se lohdutti ainoan lapsen kaveri-ikävää.

Uudemmista lauluista Katri Helenan kestosuosikki on niin ikään Kauneimmat Joululaulut -äänestyksen kärkeen vuosi toisensa jälkeen nouseva Sydämeeni joulun teen. Sen hän esittää aina omissa joulukonserteissaan.

– Omasta tuotannosta suosikkini on Joulumaa. Ja viimeisimmältä joululevyltäni Siivet-kappale. Laulan sen taivaaseen siirtyneelle pojalleni.

Katri Helenan oma sävellys Joulumaa on yksi radiokanavien eniten soittamista suomalaisista joululauluista. Sanat siihen teki Katri Helenan idean pohjalta Juha Vainio.

Niilo Tarvajärvi puuhasi 1970-luvulla Joulumaata Lappiin ja levy-yhtiö päätti tehdä ajatusta tukevan levyn, johon pyysi lauluja eri artisteilta. Tuolle levylle en ehtinyt laulua tehdä, mutta myöhemmin aloin kuitenkin miettiä, mistä laulu voisi kertoa. Melodia tuli jostain – sehän on hyvin yksinkertainen – mutta sanoiksi sain vain osan: ”Voi jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan.”

– En osannut pukea ajatuksiani sanoiksi. Soitin Juha Vainiolle ja hän teki sitten tekstin. Se on edelleen erittäin hyvä ja ajankohtainen teksti.

Joulukonserteissaan Katri Helena laulaa myös uusia lauluja, mutta niissäkin henki on rauhallinen.

– Ohjelmisto on laadittu kirkkoon sopivaksi, mutta olen huomannut, että se toimii kyllä konserttisaleissakin. Minä myös laulatan ihmisiä konserteissa. On hanget korkeat, nietokset -laulussa on niin monta säkeistöä, että sen aikana ehtii kävellä ihmisten luo. Toiset ovat tulleet vain kuuntelemaan, toiset haluavat laulaakin. Olen sanonut, että jos laulattaa, niin siitä vaan.

Maailman lapset lähellä sydäntä

Katri Helena on ollut mukana YK:n lastenjärjestö Unicefin toiminnassa lähes 30 vuotta. Lasten hyväksi hän on laulanut myös esimerkiksi Elämä lapselle -konserteissa ja Nenäpäivässä.

– Koen, että esiintyvillä taiteilijoilla on suorastaan velvollisuus olla mukana hyväntekeväisyydessä, koska se on mahdollista tekemällä sitä omaa työtämme, jota rakastamme.

– Ymmärrän, että maailman lasten hätä on suuri, mutta sen edessä ei saa hyytyä. Jos saamme edes pienelle osalle heistä apua, se on merkityksellistä. Meille pieni summa on iso apu kehitysmaan lapselle. Kauneimmat Joululaulut -keräyksen tuotolla pystymme auttamaan jo suurta määrää lapsia!

Katri Helena on päässyt myös näkemään kehitysmaiden todellisuutta ja siellä tehtävää työtä käytännössä Nepalissa.

– Katsoessani silmästä silmään lasta sylissään pitävää nepalilaisäitiä ymmärsin, että me olemme kaikki ihan samaa ainetta. Niin minä olin aina ajatellut, mutta tuo kokemus teki sen hyvin konkreettiseksi. Apua tarvitsevia on niin paljon, että se voi tuntua toivottomalta. Minua auttoi se ajatus, että jos voin tehdä jotain vaikka vain yhden ihmisen hyväksi, niin olen tehnyt oman osani. Tärkeintä on, että olemme mukana virrassa.

Katri Helena ei myöskään tee eroa sen mukaan, tarvitaanko apua enemmän Suomessa vai ulkomailla.

– Meiltä riittää kyllä molemmille. Maailma on tällä hetkellä niin pieni paikka, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Emme me voi sulkeutua omaan kuplaamme. Ilmasto ja monet muutkin asiat ovat koko maapallon asioita.

Lue lisää: kauneimmatjoululaulut.fi

Teksti Kirsi Elo

Kauneimmat Joululaulut soivat taas maailman lapsille tuhansissa tilaisuuksissa ympäri Suomea