Nicolas Sarr kuuluu sañit-sukuun, jonka jäsenet olivat menneinä aikoina kuninkaan hevostenhoitajia. Hevostenhoitajat saivat puhua jopa kuninkaalle hyvin suoraan, ja tämä näkyy edelleen Nicolasin suvussa.
”Meillä on tapana puhua kaikille suoraan. Emme kiertele ja kaunistele, vaan sanomme asiamme. Usein siihen liittyy myös huumoria”, Nicolas kertoo.
Hän on ollut 1980-luvulta alkaen mukana Senegalin luterilaisen kirkon musiikkityössä ja on toiminut jo pitkään työn vastuuhenkilönä. Sen lisäksi Nicolas tunnetaan ympäri Senegalia, koska hänen laulujaan voi kuulla radiossa, ja hän soittaa erilaisissa tapahtumissa myös vapaa-aikanaan.
”Töiden jälkeen voimme istua ulkona musisoimassa tähtien alla keskiyöhön asti. Taloissa on kuuma, mutta ulkona on viileämpää.”
Jo poikasena Nicolas Sarr ihaili isäänsä, joka soitti varaanin nahasta tehtyä kaksikielistä soitinta, riitiä. Riiti on viulunkaltainen soitin, joka soinniltaan muistuttaa suomalaista jouhikkoa.
”Kyläni lähellä Diouroupissa oli välillä muusikoita, jotka soittivat kitaraa. Ihailin heitä valtavasti, ja halusin jatkuvasti vain opetella kitaransoittoa.” Senegalilaiseen tapaan Nicolasin kotikylässä lähes kaikki lapset osasivat rummuttaa perinteisillä rummuilla, jotka tehdään esimerkiksi puusta ja vuohennahasta.
”Se on luonnollista. Ensin soittoa opetellaan ihan tavallisten ämpäreiden ja astioiden kanssa.”
Merkittävä kohtaaminen
Nicolas oli raamattukurssilla Fatickissa loppuvuodesta 1988, kun sinne saapui uusi suomalainen lähetystyöntekijä. Tilannetta muistellessaan Nicolas tapailee suomenkielisen laulun sanoja.
”Hän lauloi: minä kuulen, minä kuulen. Ajattelin, että hänen äänensä on tosi voimakas, ja halusin imitoida häntä.”
Laulaja oli Jaakko Löytty ja kappale Palmumatolla, jonka Jaakko oli säveltänyt vuonna 1987 saatuaan tiedon siitä, että hänet oli hyväksytty lähetyskurssille. Tuon ensikohtaamisen jälkeen Nicolas ja Jaakko tapasivat seuraavan kerran lukutaitotyön seminaarissa. Nicolas soitti siellä kitaraa sereereille tyypillisellä doublegamme-tyylillä. Jaakko muisteli tuota kohtaamista ja Nicolasin soitantaa Lähetysseuran Senegalin työn 50-vuotisjuhlavuoden artikkelissa vuonna 2024:
”Hän ei rämpyttänyt sitä, vaan näppäili jännällä tavalla. Melodiaa soitetaan oktaaveissa, ja väliin jäävillä äänillä luodaan sointupohjaa. Nicolasiin tutustuessani pyysin häntä opettamaan tuota mielenkiintoista kitaransoittoa. Opin pikkuhiljaa hänen opastuksellaan hiukan synkooppisen ja minulle oudon melodian kuljetuksen. Vastapalvelukseksi opetin hänelle musiikin teoriaa ja nuottikirjoitusta.”
Seminaarissa Nicolas ja Jaakko sopivat, että he alkaisivat työstää Senegalin luterilaiselle kirkolle omaa laulukirjaa Löyttyjen palatessa Suomesta lomien jälkeen. Nicolas lähti seminaarista kotiin Diouroupiin mukanaan lähetystyöntekijöiltä saamansa kitara.
”Isäni oli tosi tyytyväinen, kun sain kitaran. Aloin harjoitella soittamista ja säveltää omia lauluja”, Nicolas muistelee.
Virsitehtaan tuotantoa
Jaakon ja Nicolasin palattua Fatickiin kirkon ja Lähetysseuran keskustoimistoon, he kirjoittivat toimistonsa oveen kyltin Usine de cantique eli Virsitehdas.
Kahden miehen tehdas suolsi lauluja melkoista tahtia. Välillä he saivat apuja muiltakin. Aluksi he käänsivät vanhoja kansainvälisiä melodioita sereeriksi, wolofiksi ja ranskaksi. He hyödynsivät myös sereerinkielisen raamatunkäännöstyön yhteydessä käännettyjä psalmeja ja perinteisiä sereerimelodioita. Jos sopivia ei löytynyt, he sävelsivät sereeriperinteen mukaisesti.
Syntyi lauluja, joilla on mielenkiintoinen tausta. Esimerkiksi heidän työstämänsä virsikirjan ensimmäinen laulu on tehty perinteiseen sereerimelodiaan, jota ympärileikattavaksi menevät laulavat tanssiessaan ennen leikkausta. Tanssin aikana ympärileikattavat käyttävät amulettia, jonka uskotaan suojaavan aseiden luodeilta ja puukotuksilta. Laulussa lauletaan: ”Minä astun perinteeseen, joka hylkii aseiden luoteja – mitä puukot odottavat?”
Virsiversion sanat kuuluvat näin: ”Kun käymme Jumalan taloon, me ylistämme Herraa”.
Kun lauluja alkoi syntyä, Nicolas ja Jaakko pyysivät pari kertaa vuodessa jokaisesta seurakunnasta muutaman nuoren seminaariin, jossa nuorille opetettiin näitä uusia lauluja. Niitä opetettiin myös seurakuntien tapahtumissa. Näin laulut alkoivat vähitellen tulla tutuiksi seurakuntalaisille vuosina 1990–1994.
Virsikirja, eli niin sanottu punainen kirja, ilmestyi vuonna 1995 eli tasan 30 vuotta sitten. Kuinka hyvin luterilaisen kirkon jäsenet nyt tuntevat laulut?
”Virsikirja on kirkon tunnetuin kirja. Hyvin moni osaa paljon lauluja – etenkin vanhemmat ihmiset”, Nicolas kertoo.
”Jokaisella on oma suosikkilaulunsa. Kuule Isä taivaan on sellainen, että melkein kaikki osaavat sen ja tykkäävät siitä, vaikka se ei ole Senegalista.”
Yksi suosituimpia virsikirjan lauluja on Nicolasin sanoittama Mbind ne Roog, jonka katolilaisetkin ovat ottaneet omakseen. Se laulettiin esimerkiksi paavin vieraillessa Senegalissa. Sen pohjana
on perinteinen sereerimelodia.
Ensimmäisen virsikirjan jälkeen Nicolas on tehnyt myös muun muassa liturgiakirjan yhteistyössä pastoreiden kanssa, sekä lasten laulukirjan yhdessä muiden kirkon työntekijöiden ja suomalaisten lähettien Mirja Montosen ja Leena Lampisen kanssa. Myöhemmin virsikirjan rinnalle valmistui myös toinen laulukirja, niin sanottu harmaa laulukirja.
”Sitä varten järjestimme seminaareja kirkon nuorille muusikoille. Nuoret tekivät seminaareissa omia kappaleitaan, jotka kirjoitimme ylös.”
Rytmi veressä
Senegalissa eri etnisillä ryhmillä on omia musiikkiperinteitään, mutta musiikki ja rytmit ovat kaikille senegalilaisille keskeinen osa elämää.
”Sereerit laulavat usein yhdessä. Joka kerta kun joku aloittaa laulun, joku toinen alkaa laulaa myös, jotta olisi kaksi eri ääntä. Voimme laulaa esimerkiksi ryhmälauluna siten, että toinen ryhmä laulaa ensin ja toinen ryhmä vastaa siihen”, Nicolas kertoo.
Senegalissa, kuten muuallakin Länsi-Afrikassa, on griojen sukuja, jotka ovat erikoistuneet musisoimiseen ja tarinankerrontaan. Aiemmin juuri griot hoitivat rummuttamisen sodissa, juhlissa tai peltotöissä.
”Kun ihmiset lähtivät peltotyöhön, griot lähtivät mukaan. He istuivat puun alla ja kannustivat peltotyöläisiä musiikillaan. Nykyisin tätä tapahtuu harvemmin”, Nicolas selittää.
Nykyisin Senegalissa kuka tahansa voi olla artisti ja tehdä musiikkia työkseen, eli enää ei tarvitse kuulua griojen sukuun musisoidakseen.
Haaveena studio
Nicolas Sarr asuu Diouroupissa yhdessä äitinsä, vaimonsa, kahdeksan lapsen, pikkuveljen ja siskontyttären kanssa.
Kotiin on matkaa kirkon keskustoimistolta Fatickista noin 18 kilometriä. Työmatkat Nicolas taittaa autolla. Hänellä on kirkon keskuksessa pieni studiotila, mutta hänen haaveenaan on oma studio kodin lähellä.
”Olen kauan miettinyt, että haluaisin oman studion. Nykyteknologian ansiosta studio on paljon helpompi tehdä kuin aiemmin.”
Nicolas tekee edelleen paljon lauluja – sekä hengellistä että maallisempaa musiikkia. Hän ohjaa myös kirkon nuorempaa sukupolvea musiikillisesti. Monet kirkon nuoret laulajat ja kuoronjohtajat valitsevat mieluummin ihan uusia lauluja, eivätkä niinkään 1990-luvun tuotantoa.
”Joka vuosi esimerkiksi kirkon juhlia suunniteltaessa joudun sanomaan nuorille, että ottakaa uusien laulujen lisäksi mukaan myös vanhoja kappaleita. Näin ihmiset voisivat pelkän kuuntelemisen sijaan myös osallistua lauluun. Nuoret kuuntelevat minua tässä asiassa.”
Nicolas Sarr
- Mitä soittimia osaat soittaa? Kuutta erilaista rumpua, kitaraa, riitiä eli viulunkaltaista yksi- tai kaksikielistä instrumenttia sekä sereereiden trumpettimaista intrumenttia, joka on tehty lehmän sarvista – sitä käytettiin ennen pitämään hyeenat loitolla.
- Mikä on lempivirtesi? Mbind ne Roog tedli Roog – Jumalan talossa pyhitä Jumalaa.
- Mitä syöt aamuisin? Hirssi-couscousia, jonka kastike on tehty ficus carica -puun lehdistä.
Teksti: Heli Vuohelainen
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomissa 5/2025.
Nyt kun olet täällä…
…meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan erilaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme maailmalla ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat. Samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä, jota tehdään syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa maailman köyhimmissä maissa.
Tilaa Lähetyssanomat