Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin
Artikkeli

Työntekijämme maailmalta kertovat: Lapsiavioliittojen estämistä ja 5 muuta onnistumista vuodelta 2024

Artikkeli

Podcast: Lähetysseura ja Luterilainen maailmanliitto tukevat pakolaisia Etiopiassa kehitysyhteistyövaroin

Lham Riek sai Luterilaisen maailmanliiton ja Lähetysseuran tukeman hankkeen kautta omakseen aasin sekä kärryt. Nyt hän tienaa elantonsa kuljettamalla vesikanistereita Gambellassa. Kuva: Anna Suoheimo
Artikkeli

Pakolaisista pienyrittäjiksi – Gambellassa rakennetaan kestävää tulevaisuutta

Sahas-järjestön työntekijä ja neljä nepalilaista kyläläistä ovat kasvihuoneen sisällä.
Artikkeli

Näin Lähetysseura tuki ihmisiä ilmastokriisissä 2023

Artikkeli

Viittomakielen sanakirja täydentyi Etiopiassa – Työ kuulovammaisten ihmisten hyväksi täytti 20 vuotta

Artikkeli

Podcast: Mekane Yesus -kirkon lähetysjärjestö vie evankeliumin sanomaa maailman ääriin

Kristiina Ojala keinussa
Artikkeli

Podcast: Kristiina Ojala oppi Etiopiassa ja Angolassa, että hätäilyn sijaan kannattaa rukoilla

Tulvavallia rakennettiin Etiopiassa
Uutinen

Massiivinen maavalli suojaamaan Lähetysseuran toimistorakennusta Etiopiassa

Kaksi etiopialaista nuorehkoa miestä hymyilee kuvassa eläkeikäisen hoikan naisen kanssa.
Artikkeli

Edes marxismi ei pysäyttänyt Raamatun kääntämistä Etiopiassa

Virve Rissanen
Blogi

Virve Rissanen: Maailma on pienempi kuin miltä näyttää

kuivassa maastossa kasvaa pieni hedelmäpuu
Uutinen

”Ihmiset itkivät, kun saivat ruoka-apua” – Ruokakriisi on hälyttävä monilla alueilla

Kaksi ihmistä on kumartunut tietoneen ruudun ääreen.
Näkökulma

Digitalisaatio on ihmisoikeuspuolustajille mahdollisuus ja uhka

Artikkeli

Ensin tuli korona, sitten tulva ja sisällissota – Mari-Anna Stålnacken lähtö Etiopiaan peruuntui monta kertaa

Artikkeli

Pääsiäiseen valmistautuva Etiopia on vegaanin paratiisi

"En ollut osannut ajatella, että ukkini olisi jotenkin erilainen."
Blogi

Tarmo Ylhävuori: Utelija näkee vamman, ei ihmistä

Piispa ja neljä muuta ihmistä siunaavat alttarilla albaan pukeutunutta nuorta miestä.
Uutinen

Neljä uutta työntekijää siunattiin Lähetysseuran työhön ulkomaille – “Te tulette osaksi pitkää jatkumoa”

Mäenrinteellä seisova etiopialaisnainen laskee vettä letkulla keltaisiin kanistereihin
Artikkeli

Etiopia: Mutainen matka ilmastotyön ytimeen

Joukko ihmisiä ryhmäkuvassa.
Artikkeli

Näitä ilmastotekoja etiopialaiset tekevät toimistoissaan – Koulutus toi ideat yhteen

Artikkeli

Ukrainan sota käynnisti poikkeuksellisen ruokakriisin – Sodan loppuminen ei ratkaise kriisin johtaneita syitä

Jeesus, sä ainoa heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton! Pyhyys ja puhtaus, rakkaus, virvoitus, totuus ja armahdus sinussa on.
Artikkeli

Kai Ojalan sanat saivat etiopialaiset opiskelijat puhkeamaan rukoukseen: ”Se oli erittäin voimakas kokemus”

Kirkko maailmalla -podcastissa haastateltavina Kai Ojala ja Teija Lievonen.
Artikkeli

Podcast: Whatsapp ja rukoukset tuovat lähetystyöntekijöiden viestejä läheisille

Laura Häklin kuvan päällä on teksti Meillä on kehittyvien maiden kirkoilta paljon opittavaa.
Blogi

Laura Häkli: Etiopiassa kirkko kasvaa – miksei Suomessa?

Nainen ja lapsi istuvat maassa edessään kanistereita, öljypulloja ja viltti. Taustalla näkyy muita ihmisiä.
Uutinen

Varovaisen hyviä uutisia Etiopiasta: Kummilapset ovat kunnossa, evakuoitu työntekijä palasi ja hätäapu saatiin perille

Etiopialaisia naisia pulpettien ääressä.
Artikkeli

Viime vuonna Etiopiassa parannettiin vammaisten ihmisten, vähemmistöjen ja naisten oikeuksia

Mekonnen Mulat viittoo koulussa edessään olevalle oppilaalle. Mekonnen takana on liitutaulu ja hymyilevä nainen.
Uutinen

Lähetysseura evakuoi työntekijän Etiopiasta – ”Ihmisiä kuolee joka puolella ihan turhaan”

Maisema Dessien kaupungista
Uutinen

Taistelut keskeyttivät Lähetysseuran hankkeita Pohjois-Etiopiassa – Alueella paljon suomalaisten tukemia kummilapsia 

Kaksi naista kokkaamassa pakolaisleirillä.
Uutinen

Nälänhätä uhkaa Etiopiaa: Lähetysseuralta 166 000 euroa humanitaariseen apuun

Rahe Maya Parja istuu biokaasulieden vierellä.
Uutinen

Lähetysseuran kehitysyhteistyöhankkeilla tavoitettiin noin miljoona ihmistä enemmän kuin edellisenä vuonna

Punapaitainen etiopialaisnainen seisoo etualalla, taustalla miehiä pellonlaidalla.
Artikkeli

Metsäneuvoja opettaa maanviljelijöille uusia tapoja Etiopiassa

kuvakaappaus virtuaalikokouksesta, jossa näkyy osallistujien kasvoja
Artikkeli

Lähetysseuran kumppanit itäisestä ja eteläisestä Afrikasta kokoontuivat yhteen

Ihmisiä on paennut tulvaa talon katolle. Vesi ulottuu puoleen väliin talon seinää.
Uutinen

Salamatulva Addis Abebassa tappanut ainakin kahdeksan

Maarit Berg seisoo sisällä lähetyskaupassa, jonka hyllyillä on käsitöitä.
Artikkeli

“Parasta syntyy, kun ideat virtaavat vapaasti seurakunnan lähetystyössä”

Pikkulapso liitutaulu kädessään lukutaitoluokassa Senegalissa.
Artikkeli

Äidinkielinen opetus on ratkaisu oppimisen kriisiin

Nainen kantaa ruokasäkkiä päänsä päällä Mynmarissa
Uutinen

Katastrofien vuosi 2020: korona, tulvia, kuivuutta ja Libanonin räjähdys

Mekane Yesus -seminaarin rehtori Bruk Ayele kuvattuna ulkona punatiilisen rakennuksen edessä.
Artikkeli

Maailman suurin luterilainen kirkko elää opiskelijoiden sitoutumisesta

Mekonnen Mulat viittoo luokan edessä. Hänen takanaan on liitutaulu ja hänen vieressään seisoo nainen.
Artikkeli

Miten viitotaan ionisidos? – Lähetysseuran tuella syntyi viittomakielen sanakirja lukio- ja yliopistotasolle

Artikkeli

Etiopia ei lähde Make Perttilästä: Uusi versio Etiopia-laulusta syntyi yhdessä etiopialaisten muusikkojen kanssa

Luterilaisen maailmanliiton maaedustaja Sophie Gebreyes ja Mekane Yesus -kirkon kehitysosaston työntekijä Desta Hadera tapasivat eritrealaisia pakolaisia Mekane Yesus -kirkon Mekellessä sijaitsevalla kirkolla. Kuva LML/C. Masanga
Artikkeli

Etiopia: Tarinoita pakenemisesta ja menetyksistä Tigrayn alueella

Uutinen

Lähetysseuralta 50 000 euroa Etiopian Tigrayn alueelle

Etiopialaisia naisia istuu pulpettien takana koululuokassa.
Uutinen

Lähetysseuran kehitysyhteistyö paransi 1,5 miljoonan ihmisen elämää 

Artikkeli

Etiopialainen Solomie tähtää psykologiksi Lähetysseuran tuella

Ihmisiä Woldiyan toimintakeskuksen pihalla.
Uutinen

Etiopian väkivaltaisuudet eivät toistaiseksi vaikuta Lähetysseuran työhön

Almenesh Feynisa on kylänsä terveyskomitean ainoa naispuolinen jäsen.
Artikkeli

Käymälät ja käsien pesu pitävät terveinä

Peltomaisemaa Etiopiasta
Artikkeli

Vettä tarvitaan, mutta tulvat tuhoavat – vallit ja kastelukanavat helpottavat elämää Etiopiassa

Blogi

Lisää onnea vai talouskasvua?

Kaksi yliopiston opiskelijaa ovat kumartuneena vesitankin ääreen pesemään käsiään.
Artikkeli

“Köyhillä mailla ei ole varaa sulkeutua kokonaan”

Koululaiset hoitavat puuntaimia koulun pihalla.
Artikkeli

Lähetysseura yhdisti ihmiset, jotka työskentelevät ilmastonmuutoksen vaikutusten parissa Itä-Afrikassa

Sairaanhoidon opettajat valmistavat suojavisiireitä.
Uutinen

Lähetysseuralta lähes 400 000 euroa koronan vastaiseen työhön 

Kankaanpääläinen fysioterapeutti Sisko Toppinen löysi eläkkeelle jäätyään mielekästä tekemistä vapaaehtoistyöstä ulkomailla. Hän on ollut jo kahdesti Etiopiassa Suomen Lähetysseuran hankkeessa vammaisten lasten parissa, missä hän on saanut hyödyntää omaa ammattiosaamistaan.
Artikkeli

Fysioterapeutti lähti rohkeasti tuntemattomaan: Vapaaehtoistyössä Etiopiassa kohdatut ihmiset jäivät sydämeen

Vammaiset naiset ovat sosiaalisesti ja taloudellisesti äärimmäisen haavoittuvassa ja syrjäytetyssä asemassa. He ovat riippuvaisia toisista ja alttiita hyväksikäytölle, väkivallalle ja syrjinnälle. Kirkon ryhmässä he saavat kuntoutusta ja tukea sekä koulutusta yrittäjyyteen ja kädentaitoihin
Artikkeli

Etiopia: Naiset tukevat toisiaan kirkon vammaisryhmässä

Kaksi nuorta naista ompelee vaatteita
Blogi

EU:n Afrikka-strategia: Enemmän ruusuja kuin risuja

Oppilaita lukutaitoluokasssa
Artikkeli

Outo kieli on pienen koululaisen painajainen

Kaksi kuuroa oppilasta viittoo pulpetin ääressä
Uutinen

Lähetysseuran työ kuurojen hyväksi sai kansainvälisen palkinnon

Merja Alanne opettaa Etiopiassa Mekane Yesus -seminaarissa, jonne hän lähti vuodeksi Lähetysseuran Felm Theology -ohjelman kautta.
Artikkeli

Merja Alanteen vuosi teologian opettajana Etiopiassa: ”Täällä saan hyödyntää kaikkea koulutustani”

Naisia istuu luokkahuoneessa Etiopiassa
Artikkeli

Kahvialueen naiset opettelevat lukemaan äidinkielellään

Monivammainen Haptamu, 11, on kehittynyt huimasti ryhmässä saamansa kuntoutuksen ansiosta.
Artikkeli

Etiopia: Askeleita parempaan elämään vammaisille lapsille

Uutinen

2,3 miljoonan lisärahoitus Lähetysseuran työlle Afrikassa

Artikkeli

Kummipojista kasvoi auttajia: “Haluan korvata sen, mitä minulle annettiin”

Uutinen

Rankkasateet tuhoavat – katastrofiapua Boliviaan ja Tansaniaan

Uutinen

Lähetysseura alkaa lähettää teologian tohtoreita lyhytaikaisiin tehtäviin maailmalle

Artikkeli

Uusi elämä aids-orvolle etiopialaistytölle: ”Haluan auttaa muita, kuten minuakin on autettu”

Uutinen

Ilman tukea kuuron opintie katkeaa Etiopiassa

Uutinen

Iltanuotion tuli levisi kuin evankeliumi – Etiopialaiset ja suomalaiset juhlivat 50-vuotista yhteistyötä Hosainassa

Uutinen

Työ kuurojen hyväksi palkittiin Etiopiassa

Uutinen

Tytär ja äiti kirjoittivat yhdessä seikkailukirjan

Artikkeli

Opetus on kriisissä: ratkaisuna opiskelu omalla äidinkielellä

Tapahtumat

Kahvittele Lähetysseuran teltalla Maailma kylässä -festivaaleilla ja tutustu toivon työhön

Uutinen

Etiopian kuivuuskatastrofiin hätäapuna 50 000 euroa

Tapahtumat

Lähetysseuran kirjailijoita mukana Helsingin kirjamessujen ohjelmassa

Kolmen pojan yksinhuoltajaäiti Mulu Zegey löysi naisten omatoimiryhmästä uutta toivoa elämäänsä. Härän avulla hän on voinut kaksinkertaistaa pienen peltotilkkunsa tuottavuuden. Kuva Päivi Anttila
Artikkeli

100 tasa-arvotekoa: Naisten omatoimiryhmät parantavat naisten toimeentuloa ja omanarvontuntoa Etiopiassa

Ebenezer oli ensimmäinen halveksittuun mandsa-vähemmistöön kuuluva nuori
Uutinen

Ebenezerin tarina – Palmusunnuntain kolehti syrjäytettyjen parissa tehtävään työhön

Yigezu edustaa Mekane Yesus-kirkolle tyypillistä kokonaisvaltaista lähestymistapaa
Uutinen

Maailman suurimman luterilaisen kirkon johtoon pastori Yonas Yigezu

Uutinen

Etiopiaan on julistettu puolen vuoden poikkeustila – Lähetysseuran työntekijät ovat turvassa

Elämä Addis Abeban pääkadulla sujuu päällisin puolin normaaliin tapaan
Uutinen

Etiopiassa eletään edelleen epävarmuudessa hätätilajulistuksen merkityksestä

Antti Vuori kuvasi Etiopiassa Lähetysseuralle Kaksi päivää -videon aids-orpojen parissa tehtävästä työstä. Otoksia katseltiin jo heti paikan päällä. Kuva Ari Vitikainen
Artikkeli

Videokuvaajan sydän syttyi Etiopiassa kummityölle: aids-orpo on rakkauden arvoinen

Uutinen

Apua tarvitaan edelleen: Etiopiassa 10 miljoonaa ihmistä ruoka-avun tarpeessa

Abdulaziz lukee isoäitinsä kanssa. Kuva: Ari Vitikainen.
Uutinen

Kaksi päivää -videon päähenkilöinä suomalainen Mari ja etiopialainen Abdulaziz

Uutinen

Lähetysseuralta 50 000 euroa lisää Etiopian kuivuuskatastrofin hoitoon

Abdulaziz lukee isoäitinsä kanssa. Kuva: Ari Vitikainen.
Uutinen

Jalkapallo ja koulu tuovat iloa 13-vuotiaalle aids-orvolle

Kuivuustilanne Etiopiassa on vakava ja vaikuttaa erityisen laajalla alueella. Kuva Sari Lehtelä
Uutinen

Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu vetoavat seurakuntiin avun saamiseksi Itä-Afrikan kuivuusalueille

Kuivuustilanne Etiopiassa on vakava ja vaikuttaa erityisen laajalla alueella. Kuva Sari Lehtelä
Uutinen

Etiopiassa tarvitaan apua pitkään: seuraava sadonkorjuuaika vasta lokakuussa

Lydia Taddese (23) on esimerkki nykyaikaisesta kristitystä etiopialaisnaisesta
Artikkeli

Kirkon nuoret työntekijät katkaisevat julman perinteen Etiopiassa: tyttöjen ympärileikkauksen vastainen päivä 6.2.

Uutinen

Etiopia kärsii kuivuudesta: Lähetysseura antaa 50 000 euroa katastrofiapua