Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Etiopiassa eletään edelleen epävarmuudessa hätätilajulistuksen merkityksestä

Elämä Addis Abeban pääkadulla sujuu päällisin puolin normaaliin tapaan
Elämä Addis Abeban pääkadulla sujuu päällisin puolin normaaliin tapaan

Etiopiassa on eletty poikkeustilajulistuksen alla kohta kaksi viikkoa. Aluepäällikkö Päivi Anttila kertoo, että vielä ei ole täysin selvää, miten se vaikuttaa työhön ja elämään.

– Lauantaina 15.10. pääesikunta antoi määräyksen muun muassa diplomaattien liikkumisen rajoittamisesta pääkaupungin ulkopuolella heidän turvallisuutensa takaamiseksi. Epätietoisuutta on siitä, koskevatko matkustusrajoitukset myös meitä lähetystyöntekijöitä ja yleisemmin ulkomaalaisia maassa.

Tiedonkulku on edelleen rajoitettua, sosiaalinen media ei toimi ja internetiin pääsee vain satunnaisesti.

Etiopian-matkat peruttu

Suomen ulkoministeriö julkaisi 13.10. matkustustiedotteen, jossa suositellaan tarpeettoman matkustamisen välttämistä lähes koko maassa. Suomen Lähetysseura on perunut toistaiseksi kaikki suunnitellut matkat Suomesta Etiopiaan.

Lähetysseuralla on Etiopiassa tällä hetkellä seitsemän työntekijää. Heidän työnsä jatkuu niin normaalisti kuin mahdollista netti- ja sähköpostiyhteyksien ollessa poikki.

Yksi työntekijä jatkaa työtään Hosainan kuurojenkoulussa, jonne uudet esikoululaiset ja muut oppilaat ehtivät juuri ennen hätätilan julistamista. Koulutyö siellä sujuu normaalisti. Muut kuusi työntekijää pysyttelevät Addis Abebassa, mukaan lukien Dessien kummiyhdyshenkilö. Toiminta Dessiessä jatkuu normaalisti paikallisten työntekijöiden hoidossa, kummipostia sinne ei voi toistaiseksi lähettää.

Maan uskonnolliset johtajat ovat julkisuudessa vedonneet tilanteen osapuoliin todeten, että rauhaa voidaan rakentaa vain neuvottelemalla ja osapuolia kuunnellen.

Etiopiaan on julistettu puolen vuoden poikkeustila – Lähetysseuran työntekijät ovat turvassa (10.10.2016)