Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Etiopia: Tarinoita pakenemisesta ja menetyksistä Tigrayn alueella

Luterilaisen maailmanliiton maaedustaja Sophie Gebreyes ja Mekane Yesus -kirkon kehitysosaston työntekijä Desta Hadera tapasivat eritrealaisia pakolaisia Mekane Yesus -kirkon Mekellessä sijaitsevalla kirkolla. Kuva LML/C. Masanga
Luterilaisen maailmanliiton maaedustaja Sophie Gebreyes ja Mekane Yesus -kirkon kehitysosaston työntekijä Desta Hadera tapasivat eritrealaisia pakolaisia Mekane Yesus -kirkon Mekellessä sijaitsevalla kirkolla. Kuva LML/C. Masanga

Pitkään jatkunut poliittinen epäsopu Etiopian hallituksen ja Pohjois-Etiopian Tigrayn alueen paikallishallinnon välillä puhkesi aseellisiksi yhteenotoiksi 4. marraskuuta 2020. Taistelujen seurauksena tuhannet ihmiset pakenivat kodeistaan.

Avustusten toimittaminen alueelle on ollut vaikeaa, mutta helmikuun alussa Luterilainen maailmanliitto ja Etiopian Mekane Yesus -kirkko pystyivät aloittamaan avustustyön alueella. Tarkoituksena on turvata ruoan ja veden saanti ja auttaa erityisesti nälkää näkeviä lapsia sekä odottavia ja imettäviä äitejä. Koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja hygieniatilanteen parantamiseksi rakennetaan myös vessoja ja käsienpesupisteitä sekä jaetaan kasvomaskeja ja käsidesiä. Hankkeeseen sisältyy myös psykososiaalista tukea sekä rauhanrakentamista yhteisöjen välillä. Lähetysseura on myöntänyt Mekane Yesus -kirkolle 50 000 euroa avustustyöhön.

Seuraavassa muutama Luterilaisen maailmanliiton maaedustaja Sophia Gebreyesin kuulema tarina siitä, miten jo ennestäänkin jännittynyt elämä muuttui kaaokseksi.

Konflikti vei koko omaisuuden ja hajotti perheen

Maanviljelijä Amanuel Yemane*, 66, oli jo ehtinyt korjata osan seesamisadostaan, kun levottomuudet puhkesivat kesken sadonkorjuukauden. Humeran alueen seesaminsiemenistä valmistettu tahini on maailmankuulua ja seesaminviljely antaa hyvät tulot.

Amanuel Yemane pojanpoikansa, tyttärensä ja poikansa kanssa Hawultien koulussa Mekellessä.
Amanuel Yemane pojanpoikansa, tyttärensä ja poikansa kanssa Hawultien koulussa Mekellessä. Kuva LML/ S. Gebreyes

Levottomuuksien alettua kauppiaat kuitenkin kieltäytyivät ostamasta hänen satoaan ja käskivät hänen lähteä kaupungista. Sotilaat ryöstivät vielä pelloilla kasvavan durran. Amanuel uskoo, että hänet otettiin kohteeksi hänen etnisen taustansa takia.

Amanuel menetti kotinsa ja viljelyksensä sekä useita härkiä ja vuohia – koko omaisuutensa. Sota hajotti myös perheen. Hänen kolme vanhinta lastaan asuivat Mai Kadrassa, jossa tapahtui verilöyly 12. marraskuuta. Onneksi hänen lapsensa ehtivät paeta Sudaniin ennen sitä.

Amanuel ja hänen neljä nuorempaa lastaan kävelivät 560 kilometriä maakunnan pääkaupunkiin Mekelleen. Matka kesti 18 päivää. He asuvat nyt koulussa, jossa on muitakin Länsi-Tigraysta paenneita. Kun avustusjärjestöt eivät päässeet viikkokausiin alueelle, he elivät paikallisten ihmisten anteliaisuuden varassa. Nämä antoivat siitä vähästä, mitä heillä oli.

Amanuel miettii, mitä tapahtuu kouluihin majoitetuille pakolaisille sitten, kun nyt koronan takia suljetut koulut taas avautuvat koulunkäynnille. Pakolaiset pelkäävät, että heidän on lähdettävä uudestaan, mikä lisää jo ennestäänkin suurta ahdistusta.

”En ole kuullut mitään uutisia kotoa”

Saron Abraha nuorimman lapsensa kanssa.
Saron Abraha nuorimman lapsensa kanssa. Kuva LML/S. Gebreyes

Saron Abraha*, 30, pakeni Etiopian ortodoksisuuden kehdosta Axumista. Hän lähti matkaan kaksi ja puoli kuukautta sitten miehensä ja viiden lapsensa kanssa – kuudes on tulossa. Saron kantoi selässään 2-vuotiasta kuopustaan, mies kantoi 5-vuotiasta. He sekä 7-, 13- ja 17-vuotiaat kulkivat kävellen 225 kilometrin matkan Mekelleen. Nyt he asuvat koulussa, joka on täynnä pakolaisia. Koulussa ei ole minkäänlaista sanitaatiota tai muitakaan palveluja.

Pakomatkallaan perheellä ei ollut ruokaa eikä vettä. Joskus he törmäsivät sotilaisiin, jotka säälivät heitä ja jakoivat annoksensa lasten kanssa.

Axumissa Saronin perhe asui Saronin äidin ja muutaman muun sukulaisen kanssa, mutta nyt Saron ei tiedä, missä he ovat.

– En tiedä, ovatko he elossa vai kuolleita tai onko taloamme enää olemassa. Emme ole kuulleet mitään.

Vaimo ja veli katosivat pakomatkalla

Gebre Seyoum
Gebre Seyoum lähti Adwasta 20 hengen ryhmässä, mutta vain kahdeksan heistä pääsi Mekelleen. Kuva LML/S. Gebreyes

Gebre Michael Seyoum*, 28, on vasta äskettäin naimisiin mennyt nuorimies. Hän asui vaimonsa, pikkuveljensä ja vanhempiensa kanssa Endaga Arbissa lähellä pitkän historian omaavaa Adwan kaupunkia. Hänellä on urheilutieteiden kandidaatin tutkinto, mutta hän työskenteli kuorma-autonkuljettajana, koska hänen kaupungissaan ei ollut muita työpaikkoja.

Levottomuuksien alettua hänen iäkkäät vanhempansa eivät kyenneet pakenemaan, joten Gebre teki vaimonsa ja pikkuveljensä kanssa vaikean päätöksen. He päättivät lähteä pakomatkalle ja jättää vanhemmat kotikaupunkiin. Pakomatkan kaaoksen keskellä hän joutui eroon vaimostaan ja veljestään, eikä tiedä, missä he nyt ovat tai ovatko hänen vanhempansa turvassa vai ei. Äskettäin hän kuuli, että hänen veljeään olisi ammuttu, mutta hän ei tiedä, jäikö veli henkiin vai ei.

Gebre on selvästi ahdistunut kertoessaan tarinaansa. Hän lähti Adwasta 20 hengen ryhmässä, mutta vain kahdeksan heistä pääsi Mekelleen. He vaelsivat neljä päivää, nukkuivat puissa piilossa villieläimiltä ja aseellisilta ryhmiltä. Matkallaan he näkivät monia kuolleita ihmisiä.

Gebre on asunut nyt kaksi ja puoli kuukautta koulussa, jonka kahdeksaan luokkahuoneeseen on majoitettu yli 1600 ihmistä. Lisää ihmisiä saapuu joka päivä. Heidän käytössään on neljä pesuallasta, eikä kaikille riitä patjoja ja vuodevaatteita. Vedestä ja ruoasta on pulaa.

* Nimet on muutettu asianomaisten ihmisten suojelemiseksi.

Tue Suomen Lähetysseuran katastrofityötä