Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseura evakuoi työntekijän Etiopiasta – ”Ihmisiä kuolee joka puolella ihan turhaan”

Etiopian levottoman tilanteen takia Lähetysseura evakuoi Suomesta lähetetyn työntekijänsä pääkaupunki Addis Abebasta. Taistelut ovat edelleen noin 270 kilometrin päässä pääkaupungista, mutta maan olosuhteet eivät ole turvalliset.

Mekonnen Mulat viittoo koulussa edessään olevalle oppilaalle. Mekonnen takana on liitutaulu ja hymyilevä nainen.
Mekonnen Mulat työskentelee Etiopiassa kuurojen opetuksen kehittämiseksi. Kuva: Virve Rissanen.

Lähetysseuralla on Etiopiassa yhteensä 18 hanketta, joita toteuttavat ensisijaisesti etiopialaiset pitkäaikaiset kumppanit. Työtä on koordinoitu Addis Abebasta, Tansaniasta ja Suomesta käsin.

”Elämä sujui normaalisti Addis Abebassa, mutta lähdimme Lähetysseuran ja Suomen ulkoministeriön suosituksesta”, sanoo kotiinsa Jyväskylään juuri palannut projektikoordinaattori Mekonnen Mulat.

Kuun alussa koko Etiopiassa julistettiin puolen vuoden kansallinen hätätila. Viime viikon lopulla Suomen suurlähetystö kehotti kaikkia suomalaisia poistumaan maasta, kun kaupalliset lennot vielä kulkevat.

”Tuntuu ristiriitaiselta. Etiopiassa oli jatkuva epävarmuus siitä, mitä tapahtuu, mutta täällä tilanne vain harmittaa hirveästi. Ihmisiä kuolee joka puolella maata ihan turhaan”, Mekonnen sanoo.

”Myös teitä, puhelinyhteyksiä ja kouluja tuhoutuu. Moni tukemamme koulu on jo jäänyt konfliktin alle”, Mekonnen sanoo.

Hän oli suunnitellut jo työmatkaa Hosainaan, jonne sota ei vielä yllä. Mekonnen kouluttaa kuulovammaisten erityisopettajia, ja on saanut palkinnon työstään Etiopian kuurojen hyväksi. Nyt moni koulutus jäi pitämättä. Tärkeintä Mekonnenin mukaan olisi kuitenkin rauha.

”Emme voi muuta kuin rukoilla.”

Lähetysseuran Etiopian maatoimiston päällikkö Kristiina Ojala sanoo, että kaikkia kumppaneita ja työntekijöitä yritetään nyt auttaa mahdollisuuksien mukaan. Ojalan mukaan suuri uhka Etiopiassa tällä hetkellä on provosoiva uutisointi, joka helposti ruokkii huhupuheita.

”Saimme paikalliset työntekijämme liitettyä kumppanimme Etiopian Luterilaisen maailmanliiton puhelinrinkiin, jotta oikea tieto välittyy nopeasti siinä tapauksessa, että turvallisuustilanne huononee. Rinki on luotu työntekijöiden turvallisuutta ajatellen. Taistelut eivät välttämättä etene pääkaupunkiin, mutta levottomuuksien uhka on suuri”, Ojala sanoo.

Lähetysseura on keskeyttänyt kaiken työnsä Pohjois-Etiopiassa, koska alue on sotatilassa ja yhteydet katkeilevat. Työ maan eteläosissa, esimerkiksi kuurojen koulussa, kielivähemmistöjen äidinkielisen opetuksen ja maalaiskylien terveyskasvatuksen parissa, jatkuu toistaiseksi normaalisti.