Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kai Ojalan sanat saivat etiopialaiset opiskelijat puhkeamaan rukoukseen: ”Se oli erittäin voimakas kokemus”

Opettaja, sairaalapappi ja lähetystyöntekijä. Kai Ojalalla on ehtinyt olla monta ammattia elämänsä aikana. Nyt niistä on iloa Etiopiassa.

Jeesus, sä ainoa heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton! Pyhyys ja puhtaus, rakkaus, virvoitus, totuus ja armahdus sinussa on.
Kai työskenteli sairaalapappina 10 vuotta. Sinä aikana hänelle tuli rakkaaksi virsi 318 Jeesus, sä ainoa. Virttä laulamalla voi samalla rukoilla Kuva: Markus Sommers.

”Me emme oikein osaa opiskella, jos ei ole alkurukousta”, totesi yksi teologian opiskelija Kai Ojalalle. Siitä lähtien Kain luennot Etiopian Mekane Yesus -seminaarissa ovat alkaneet rukouksella.

Etiopiassa rukoilu on näkyvämpää ja kuuluvampaa kuin Suomessa. ”Tällainen rauhallinen pohjalainen vähän säikähtää sitä äänenkäyttöä.”

Kai on opettanut seminaarissa sielunhoitoa viime keväästä lähtien. Keväällä hän opetti 52 opiskelijan ryhmää. Isossa ryhmässä luulisi olevan vaikea oppia, mutta Kai kehuu opiskelijoitaan.

”He ovat hirveän motivoituneita. Heille ei tarvitse sanoa, että olkaa hetki hiljaa ja kuunnelkaa.”

Opiskelijoista moni työskentelee jo opintojen aikana kirkon palveluksessa, sillä pätevistä työntekijöistä on Etiopiassa huutava pula. Kai on kuullut arvion, että vain kolmasosassa maan seurakunnista on koulutettu työntekijä.

”Meidät on otettu tosi lämpöisesti vastaan.”

Työntekijäpula on tehnyt konkreettiseksi raamatunkohdan, jossa Jeesus kehottaa opetuslapsiaan rukoilemaan elon Herraa, jotta tämä lähettäisi työmiehiä elokorjuuseen. Jeesuksen kehotuksen mukaisesti Kai on rukoillut lisää pappeja ja muita hengellisiä työntekijöitä Etiopiaan.

Myös ilmastonmuutos on saanut Kain laittamaan kädet ristiin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Etiopiassa vahvemmin kuin Suomessa. Vuosi sitten syksyllä seminaarialueen läheisen Akaka-joen vesi nousi rajusti. Vesi täytti Lähetysseuran vierastalon ja seminaarin työntekijöiden asunnot. Äkillinen tulva vaati yhdeksän kuolonuhria ja tuhosi useita taloja.

”Olen tavannut niitä ihmisiä, jotka ovat kohdanneet elämässään suurta surua nimenomaan tulvan takia”, Kai kertoo.

Mekane Yesus on maailman suurin luterilainen kirkko yli 10 miljoonalla jäsenellään. Kai Ojala on kuullut arvion, että vain kolmasosassa maan seurakunnista on koulutettu työntekijä. Kuva: Virve Rissanen.

Vaimot tärkeitä elämän käännekohdissa

Surua ja kärsimystä Kai on ehtinyt kohdannut niin työurallaan kuin henkilökohtaisessa elämässään. Hän ehti työskennellä kymmenen vuotta sairaalapappina psykiatristen potilaiden kanssa.

Sinä aikana virsi 318 Jeesus, sä ainoa on tullut rakkaaksi. ”Sairaalapappina kärsimyksen keskellä ei voi hirveästi muuta kuin ohjata ja esitellä Jeesusta. Hän on kärsivien auttaja.”

Kain tie sairaalapapiksi ja siitä lähetystyöntekijäksi ei ole ollut mutkaton. Hänestä ei edes pitänyt tulla pappi, vaan uskonnon ja psykologian opettaja.

Elämän muutti se, kun Kain ensimmäinen vaimo kuoli syöpään. Kain sanoin ”selkeät vastaukset katosivat” kuoleman myötä. Samalla opettajaopinnot vaihtuivat pappislinjaan.

Kain toinen vaimo Kristiina Ojala on puolestaan vaikuttanut siihen, että pariskunta on nyt lähetystyössä Afrikassa.

Kai piti itseään liian vanhana lähetystyöhön: ”En ole enää ihan nuori, karvaa alta viisikymppinen. Ajattelin, että en lähde lähetystyöhön missään tapauksessa.”

Toisin kuitenkin kävi. Kristiina haki ja sai paikan Lähetysseuran Etiopian-maatoimiston päällikkönä. Etiopiaan tarvittiin myös teologian opettajaa. Kain työkokemus opettajana ja pappina sopivat tehtävään hyvin.

Kai ja Kristiina Ojala työskentelevät kumpikin Lähetysseurassa. Etiopiassa on myös mukana tytär Naomi. Kuva: Markus Sommers.

Koko luokka yhtyi rukoukseen

”Meidät on otettu tosi lämpöisesti vastaan. Etiopialaiset rakkaat ystävät tekevät kaikkensa, että viihdymme täällä”, Kai kertoo.

Lämmin vastaanotto näkyy erityisesti haluna auttaa. Kai joutuu käyttämään kulkiessaan keppiä tukenaan. Keppi herättää monissa myötätuntoa.

Seminaarin opiskelijoilleen Kai vitsaili: ”Viiden vuoden päästä ette muista mitään, mitä opetin teille. Jokainen teistä muistaa, että ruma, iso skandinaavi tulee tänne keppiinsä nojaten opettamaan Jumalan valtakunnan työstä.”

Kain toteamusta seurasi syvä hiljaisuus, ja hetken päästä joku aloitti spontaanisti rukoilemaan, johon koko luokka yhtyi.

”Se oli erittäin voimakas kokemus”, Kai kertoo. Hän ymmärtää Etiopiassa yleisimmin käytettävää kieltä, amharaa, sen verran, että ymmärsi opiskelijoiden rukoilevan myös opettajan puolesta.

”Se tuntui hyvältä.”

Teksti: Tarmo Ylhävuori

Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 5/2022.

Nyt kun olet täällä…

… meillä on pieni pyyntö.  Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.

Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.

Tilaa Lähetyssanomat