Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Digitalisaatio on ihmisoikeuspuolustajille mahdollisuus ja uhka

Digitalisaatio on helpottanut ihmisoikeuspuolustajien viestintää, järjestäytymistä ja vertaistuen hankkimista. Digitalisaation varjopuolena on erityisesti naisihmisoikeuspuolustajiin kohdistuva häirintä.

Kaksi ihmistä on kumartunut tietoneen ruudun ääreen.
Lähetysseura on ollut mukana pilotoimassa chatbottia, joka auttaa ohjaamaan perheväkivallan uhreja avun piiriin. Kuva: Virve Rissanen.

Digitalisaatio helpottaa viestintää, järjestäytymistä ja vertaistuen hankkimista muiden ihmisoikeuspuolustajien kanssa, ja siihen investoidaan myös merkittävästi varoja. Koronapandemia kiihdytti entisestään digitalisoitumista, mutta teki samalla näkyväksi jo olemassa olleet epätasa-arvoiset mahdollisuudet saatavuuteen, käytettävyyteen ja osallisuuteen. Tästäkin huolimatta digitalisaatiolla nähdään olevan potentiaalia tulla YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin sanoin tasa-arvon suurimmaksi mahdollistajaksi. Digitalisaatio tuo kuitenkin mukanaan myös ongelmia, joista osa kohdistuu erityisesti naisiin. Varsinkin naisihmisoikeuspuolustajien asema on haavoittuva.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun mukaan naisihmisoikeuspuolustajat kokevat samoja riskejä kuin muutkin ihmisoikeuspuolustajat, mutta tämän lisäksi myös sukupuolierityisiä riskejä. Dan Church Aid julkaisi naistenpäivänä haastattelututkimuksen, jonka tulokset ovat hälyttäviä. Jokainen tutkimukseen osallistunut naisihmisoikeuspuolustaja oli kohdannut verkkovihaa, ja useat myös raiskaus- ja tappouhkauksia.

Vaikka kaikki ihmisoikeuspuolustajat saattavat kohdata häirintää verkossa, naisten kohdalla häirintä on yleisempää ja se personoituu.[4] Naisten kohtaama häirintä ei suuntaudu asiaan, jota edustetaan, vaan sen kohteena on yksityiselämä, persoona ja elinpiiri. Naisihmisoikeuspuolustajat kohtaavat esimerkiksi perheeseen kohdistuvia uhkauksia, ulkonäköön ja vanhemmuuteen kohdistuvaa kommentointia ja ns. doksaamista eli henkilötietojen (kuten osoitteen) levittämistä, joka puolestaan altistaa fyysiselle väkivallalle.  Tämä aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia: kun yksi kohtaa väkivaltaa, muutkaan eivät uskalla toimia vapaasti.

Tutkimukset osoittavat, että uhkausten vakavuus pahenee merkittävästi silloin, kun nainen puolustaa seksuaali- tai etnisiä vähemmistöjä tai naisten oikeuksia. Tämä ei aiheuta uhkaa ainoastaan näitä puolustaville naisihmisoikeuspuolustajille henkilökohtaisesti, vaan laajemminkin koko demokratialle ja ihmisoikeuksille. Vaikka ilmiö on tuttu myös Suomessa, sen uhka kasvaa globaalissa etelässä konfliktin keskellä elävissä maissa, joissa hyökkäykset naisihmisoikeuspuolustajia kohtaan ovat muutenkin yleisempiä. Verkkovihan määrä myös kasvaa, jos naisihmisoikeuspuolustaja kuuluu johonkin vähemmistöryhmään esimerkiksi vammaisuutensa vuoksi.

Teknologiaa käytetään myös ihmisoikeusloukkausten välineenä. Digitalisaatio mahdollistaa monenlaisen valvonnan ja vainoamisen, myös valtioiden ja poliittisten toimijoiden kautta. Kuukautiskiertoa seuraava appi voi antaa tietoa seksuaalielämästä, ja puhelimen sijaintitiedot salaisesta olinpaikasta. Myös netin tai sosiaalisen median sulkeminen toimii tehokkaana keinona rajata vaikuttamisen mahdollisuuksia, kun esimerkiksi tieto mielenilmauksen paikasta ei tavoita osallistujia.

Naiset kohtaavat haasteita myös teknologian saavutettavuudessa. Usein laitteet ja sovellukset suunnitellaan mieskäyttäjien tarpeisiin, ja pääsy oppimaan digitaitoja sekä mahdollisuus työllistyä uuden teknologian parissa ovat sukupuolittuneita. Köyhissä maissa perheiden vähäiset laitteet päätyvät helpommin perheen pään, miehen, käyttöön kuin naisille.

Kuvassa on tekoälyn vastausteksti.
Kysyimme Chat GPT -tekoälyltä, mitä mahdollisuuksia digitaalisuus tarjoaa ihmisoikeuspuolustajille.

Vammaiset naiset vaarassa syrjäytyä digitalisaatiosta

Kun naisihmisoikeuspuolustaja on vammainen nainen, haasteiden määrä kasvaa. Vammaisten naisten näkökulmasta teknologiaan voidaan suhtautua kuin kaksipuoleisena kolikkona – järkevästi käytettynä teknologia voi luoda uusia mahdollisuuksia osallisuuden vahvistamiseksi, mutta toisaalta teknologia luo uusia esteitä ja haasteita vammaisten naisten jokapäiväiseen elämään ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen.

Koska vammaiset naiset kuuluvat kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ja syrjäytyneimpiin ihmisiin, he elävät usein köyhyydessä eivätkä siksi pysty hankkimaan teknologiaa käyttöönsä. Myös digitaaliset laitteet, sisällöt ja palvelut eivät ole saavutettavia tai helppokäyttöisiä vammaisille naisille. Tämän lisäksi vammaisilla naisilla on vähemmän mahdollisuuksia kehittää digitaalista tietoa ja taitoja, minkä takia vammaisten naisten näkökulmat jäävät digitalisaatiossa usein huomiotta.

Mobiilioperaattorien järjestön GSMA:n tutkimuksessa todetaan, että vammaiset ihmiset omistavat vähemmän mobiililaitteita, mutta vammaiset naiset omistavat kaikkein vähiten mobiililaitteita muuhun väestöön verrattuna. Tutkimuksessa todetaan, että vammaisten naisten kohdalla suurimmat esteet matkapuhelimen omistamiselle liittyvät mobiililaitteiden esteettömyyteen, digitaalisten taitojen puutteeseen ja laitteiden turvallisuuteen. Nämä esteet korostavat vammaisten naisten ja tyttöjen kohdalla sitä, että he jäävät paitsi monista teknologian tarjoamista mahdollisuuksista, kuten yhteyksien ja kontaktien luomisesta verkossa sekä tiedon ja palvelujen etsimisestä ja löytämisestä.

Digitalisaatio ihmisoikeustyön tukena

Haasteiden ohella on tärkeää muistaa myös digitalisaation mahdollisuudet naisihmisoikeuspuolustajille kehittyvissä maissa. Kehityspoliittisen toimikunnan maaliskuussa julkaistussa raportissa tuodaan esiin, kuinka esimerkiksi kampanjoinnin näkyvyys voi lisätä turvallisuutta asian ja henkilön saamaan julkisuuden vuoksi – toiset taas pitävät näkymättömyyttä etuna. Matkapuhelin mahdollistaa avun pyytämisen, ja puhelimen ominaisuudet, kuten livestriimaus, nauhoittaminen, videointi ja kuvaaminen mahdollistavat todistusaineiston keräämisen. Näitä on myös helppoa levittää ja jakaa eteenpäin.

Digitalisaatio helpottaa viestintää, järjestäytymistä ja vertaistuen hankkimista muiden ihmisoikeuspuolustajien kanssa. Sosiaalisen median kautta on mahdollista tavoittaa miljoonia ihmisiä nopeasti, mikä voi lisätä oman asian vaikuttavuutta ja tavoittavuutta. Sosiaalisen median kautta voidaan kerätä tietoa tietyn alueen ihmisoikeusrikkomuksista. Verkko itsessään tarjoaa naisihmisoikeuspuolustajille pääsyn tietoon ja materiaaleihin.

Myös Lähetysseuralla on myönteisiä kokemuksia digitaalisuuden mahdollisuuksista ihmisoikeustyössä. Nepalissa on kerätty tietoja ihmisoikeusloukkauksista hyödyntäen kännykkään asennettavaa sovellusta.  Tansaniassa pilotoitiin chatbot, joka auttaa ohjaamaan perheväkivallan uhreja avun piiriin. Chatbot suunniteltiin yhdessä naiskohderyhmien kanssa, mikä lisäsi merkittävällä tavalla sen saavutettavuutta. Lähetysseura kumppaneineen on hyödyntänyt myös matkapuhelinsovellusta vammaisinklusiivisuuden lisäämiseksi hankkeessa Zimbabwessa.

Kokeilut on otettu innostuneesti vastaan ja tulosta on syntynyt: esimerkiksi Nepalissa tiedon keräys ja analysointi on mahdollistanut ihmisoikeusvuosikirjojen julkaisun tehden näin näkyväksi haavoittuvaisten ryhmien kohtaamat ihmisoikeusongelmat. Yhteistä eri aloitteiden onnistumiselle on ollut paikallisen osaamisen ja tiedon hyödyntäminen – toisin sanoen osallisuuden ja inklusiivisuuden turvaaminen jo aloitteita suunnitellessa. Tämä lähestymistapa on olennainen, mikäli saatavuuteen ja sukupuoleen liittyviä digikuiluja halutaan kuroa umpeen.

Kirjoittajat: ihmisoikeusasiantuntija Roosa Rantala,  vammaisten henkilöiden oikeuksien asiantuntija Lilja Österman ja sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden asiantuntija Päivi Linervo.