Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Apua tarvitaan edelleen: Etiopiassa 10 miljoonaa ihmistä ruoka-avun tarpeessa

Etiopian valtion ja kansalaisjärjestöjen elokuussa ilmestyneen raportin mukaan noin 10 miljoonnaa etiopialaista on yhä ruoka-avun tarpeessa. Suomen Lähetysseura on tukenut kuivuuden uhreja Arsin maakunnassa keskisessä Etiopiassa tähän mennessä 100 000 eurolla. Apua tarvitaan edelleen.

– Sateita on nyt tällä alueella saatu ja karjalle on ruohoa syötäväksi, Mekane Yesus -kirkon hätäaputyön koordinaattori Gelgelo Sado kertoo.

– Viljan ja palkokasvien siemenet on jaettu ja kylvetty maahan. Uusi sato kypsyy kuitenkin vasta marras-joulukuussa, joten siihen saakka tarvitaan edelleen ruoka-apua, samoin kuin lisäravinteita imettäville ja raskaana oleville äideille.

YK:n ruokajärjestö FAOn mukaan kuivuus on pahin uhka Afrikan ruokaturvalle. Viime aikojen ankarat kuivuudet ovat ajaneet kymmenet miljoonat afrikkalaiset ruoka-avun varaan. Myös uusi kylvökausi on monin paikoin vaakalaudalla ja riippuvuus ruoka-avusta uhkaa jatkua ensi vuoteen, ellei viljelijöille kyetä toimittamaan siemeniä, lannoitteita ja muita tarvikkeita ennen lokakuuta. 

Katastrofi ei odota. Apuasi tarvitaan!

Lahjoita katastrofirahastoomme osoitteessa https://felm.suomenlahetysseura.fi/lahjoita/katastrofirahasto/ tai

  • tilille IBAN: FI60 8179 9710 0312 86, BIC: DABAFIHH, viesti AUTA
  • soita katastrofikeräyspuhelimeen 0600-11320 (Puhelun hinta 20,28 e + pvm.)
  • lähetä tekstiviesti AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e) numeroon 16155.

Lue lisää:
Kuivuus pahin uhka Afrikan ruokaturvalle (maailma.net 18.8.)
Afrikassa on pahin kuivuus sukupolveen, mutta se on helppo unohtaa (maailma.net 23.6.)