Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseuralta lähes 400 000 euroa koronan vastaiseen työhön 

Sairaanhoidon opettajat valmistavat suojavisiireitä.
Sairaanhoidon opettajat valmistavat suojavisiireitä Okhaldhungan sairaalassa Nepalissa. Kuva: United Mission to Nepal.

Hankkeilla tuetaan terveydenhoitoatiedonvälitystä, hygieniaa ja ruokaturvaa 

Lähetysseura ohjaa vuoden 2020 aikana 399 000 euroa työhön koronaviruksen hillitsemiseksi ja sen vaikutusten lievittämiseksi. Uusia hankkeita aloitetaan parhaillaan jo Zimbabwessa, Nepalissa, Etiopiassa, Palestiinassa ja Kiinassa, ja jo huhtikuun alussa käynnistettiin työ Tansaniassa. Hankkeissa tuetaan terveydenhuoltoa ja tarjotaan köyhille ja syrjityille ihmisille hygieniatarvikkeita, psykososiaalista tukea, ruoka-apua sekä luotettavaa tietoa koronaviruksesta ja hygienian tärkeydestä.

–  Koronavirus ja sen taloudelliset vaikutukset uhkaavat ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi heikossa asemassa. Esimerkiksi Zimbabwe on hauras valtio, jonka talous on romahtanut ja jonka terveydenhoitojärjestelmä ei pysty vastaamaan koronakriisiin. Tuellamme noin 3 miljoonaa zimbabwelaista saa radion, sosiaalisen median, television ja musiikin kautta tietoa koronasta ja 10 000 ihmistä saa terveydenhoitoa ja psykososiaalista apua. Zimbabwen kirkkojen neuvoston kautta tukea ohjataan erityisesti syrjäseuduille ja naisille, lapsille ja vammaisille ihmisille, sanoo ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen.

Terveydenhuoltoa Lähetysseura tukee myös Nepalissa rahoittamalla Okhaldhungan sairaalan valmistautumista koronapotilaiden hoitoon. Lähetysseuran tuella hankitaan hoitohenkilökunnalle suojavälineitä sekä ylläpidetään henkilöresursseja sairaalassa koronakriisin aikana.  United Mission to Nepal -järjestön sairaala sijaitsee syrjäisessä Itä-Nepalissa, ja se tarjoaa terveydenhoitoa alueen köyhille ihmisille maksukyvystä riippumatta.

Etiopiassa Lähetysseura lisää koronatietoisuutta radion ja paikallisten televisiokanavien kautta. Hanketta toteuttaa Mekane Yesus -kirkon kehitysyhteistyöjärjestö, ja tiedotusta tehdään myös kirkon oman televisiokanavan kautta. Hankkeessa jaetaan myös hygieniatarvikkeita paikallisille terveysviranomaisille ja maaseudun köyhille ihmisille. Tuella huolletaan yhteisöjen vesijärjestelmiä, jotta ihmiset voivat paremmin huolehtia hygieniastaan. Työllä tavoitetaan 300 000 ihmistä.

Palestiinalaisalueella Lähetysseura tukee vaikeassa asemassa olevia perheitä ja vammaisia ihmisiä sekä etulinjassa työskenteleviä terveydenhuollon ammattilaisia. Näille ryhmille tarjotaan psykososiaalista tukea. Perheet ja lapset tarvitsevat tukea, koska perheväkivalta on lisääntynyt koronakriisin myötä.  Myös vammaisia ihmisiä on jouduttu kotiuttamaan erityislaitoksista koronan vuoksi. Hankkeen yhteistyökumppani on Itä-Jerusalemin YMCA.

Tansaniassa Lähetysseura tukee koronatietouden levittämistä radioiden välityksellä. Hankkeessa on tehty koronasta kertova neliosainen radio-ohjelma yhteistyössä Vikesin, Suomen Podcastmedian ja Tanzania Development Information Organization TADIO:n kanssa. Maaseudun ihmisille on jaettu aurinkopaneeleilla toimivia radioita ja käsisaippuaa Tanganyika Christian Refugee Servicen kautta.

Kiinassa Lähetysseura tukee Amity Foundationin avustustyötä, jota koordinoidaan Wuhanista käsin. Apu kohdistuu 1200 hiv-positiiviselle Hubein ja Hunanin maakunnissa, joissa koronaepidemiasta kärsittiin pahimmin. Sairaaloiden ylikuormittumisen ja yhteiskunnan poikkeustilan vuoksi hivin kanssa elävät ihmiset ovat jääneet ilman lääkitystä ja muuta tukea. Tuen avulla lähetetään lääkkeitä, tarjotaan terveystarkastuksia ja annetaan psykososiaalista apua puhelin- ja verkkoneuvonnan kautta.

Koronahankkeet rahoitetaan seurakuntien ja yksityisten ihmisten lahjoituksista koostuvasta Lähetysseuran katastrofirahastosta ja ulkoministeriön kehitysyhteistyötuella. Uusien hankkeiden lisäksi Lähetysseura huomioi koronan myös olemassaolevissa hankkeissaan. Esimerkiksi Nepalissa vammaisjärjestö Forward Looking on jakanut rahallista apua vammaisille ihmisille, Etiopiassa aids-orpojen tukihankkeessa on jaettu neuvontaa ja saippuaa kummilapsille ja Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa toimiva SAT7-satelliittitelevisiokanava on tehnyt koronasta viestiviä ohjelmia.

Autetaan myös kaukana olevia lähimmäisiämme, jotta selviydymme yhdessä koko maailmaa koettelevan tilanteen läpi. Lahjoita toivoa sitä eniten tarvitsevalle.