Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kummityötä 30 vuotta: Kannustamme parantamaan lasten ja nuorten asemaa

”Kummityömme alkoi Ristinkukan päiväkodista Etiopiassa vuonna 1988”, kertoo kummitoiminnasta Lähetysseuran keskustoimistossa vuodesta 2005 vastannut Maarit Mäenpää. ”Työn laajentuessa yhä suurempi osa työstä oli tietojen keräämistä ja valokuvien teettämistä kummilapsista. Paljon aikaa kului kirjeiden kääntämiseen paikallisille kielille sekä henkilökohtaisen yhteydenpidon varmistamiseen.” ”Pikku hiljaa olemme siirtyneet yksilöiden tukemisesta lapsiryhmien tukemiseen. Voimavaroja voidaan näin suunnata koulunkäynnin tukemiseen, kouluolojen … Lue lisää ⟶

Lähetysseuran kesäauto kiertää Suomea

Lähetysseuran työntekijät Joona ja Nikodemus kiertävät tänä kesänä Suomea Lähetysseuran kesäautolla. Kiertue alkoi Kuopiosta viime viikonloppuna ja jatkuu aina heinäkuun loppuun saakka.  Kesäauto nähdään esimerkiksi Lahdessa, Hämeenlinnassa, Nokiassa, Tampereella, Valkeakoskella, Salossa, Jyväskylässä, Seinäjoella, Mikkelissä, Riihimäellä ja Hyvinkäällä. Lähetysseuran auton tunnistat Lähetysseuran logosta. Kesäkiertueella Joona ja Nikodemus etsivät uusia kummeja tukemaan kehitysmaiden lasten koulutusta. Lähetysseuran kummityö täyttää … Lue lisää ⟶

Kummityötä 30 vuotta: ”Kiitos että annoitte tulevaisuuden”

Lähetysseuran kummit ovat tukeneet lasten koulutusta eri maissa jo 30 vuoden ajan. Yhä useampi nuori pääsee kummien ansiosta peruskoulutusta pidemmälle, kiinni ammattiin ja toimeentuloon. Palestiinalainen Nayef Gharib on kiitollinen Lähetysseuran kummituesta, joka mahdollisti hänelle laadukkaan koulunkäynnin kirkon koulussa. Monella hyvin koulutetulla palestiinalaisella nuorella aikuisella on vaikeuksia löytää oman alansa töitä. Akateemisen tutkinnon suorittanut saattaa päätyä … Lue lisää ⟶

Kummituki auttaa hankkimaan ammatin

Koulujärjestelmästä pudonneet nuoret naiset voivat osallistua ammattiopintoihin Senegalin luterilaisen kirkon koulutuskeskuksessa. Opiskelu Lähetysseuran kummituella parantaa naisten työllistymistä ja asemaa yhteiskunnassa. Se on myös tie tasa-arvon lisääntymiseen ja köyhyyden vähentämiseen. Fatickin kaupungissa sijaitseva naisten Femmes pour Christ -naisjärjestön koulutuskeskus aloitti toimintansa vuonna 2011, nyt opiskelijoita on kolmella vuosikurssilla yhteensä 72. Heistä suurin osa on kotoisin Fatickista … Lue lisää ⟶

Lähetysseura järjestää marraskuussa testamentti-iltoja

Suomen Lähetysseura järjestää marraskuussa testamentti-illan Oulussa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Tilaisuuksissa on mukana Lähetysseuran hallintojohtaja, varatuomari Tarja Larmasuo, joka kertoo testamentin teosta ja Lähetysseuran toiminnasta sekä vastaa kysymyksiin. Seurakuntalaisten, seurakuntien työntekijöiden ja sidosryhmien edustajat voivat tilata testamentti-illan omaan seurakuntaansa tai muualle. Lähetysseurasta saa myös neuvontaa testamentin laatimiseen ottamalla yhteyttä Tarja Larmasuohon tai tilaamalla testamenttioppaan osoitteesta testamentit(at)suomenlahetysseura.fi … Lue lisää ⟶

Albinismin vuoksi vainotut tytöt saavat apua

”Mummoni ei usko, että olen ihminen”, kertoo eräs albinismin vuoksi vainottu tyttö Tansaniassa. Kummityö edistyy hyvin suurista haasteista huolimatta, ja lapsia ja nuoria autetaan koulutukseen ja turvallisempaan elämään. Lähetysseuran työntekijä Pia Pyhtilä toimii neuvonantajana hankkeessa, jossa autetaan Tansanian Shinyangan alueella lapsia ja nuoria. Kaikilla näillä tytöillä on geenivirheen aiheuttama albinismi, joka näkyy muun muassa vaaleana … Lue lisää ⟶

Lähetysseura mukana kirjamessuilla Helsingissä 26.–29.10.

Kirjamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 26.–29.10. Tervetuloa tutustumaan Lähetysseuran tuotteisiin, erityisesti uuteen kummityöstä kertovaan kirjaan ja kummityöhön laajemminkin. Helsingin kirjamessuilla on myös mahdollisuus kuulla Kati Keski-Mäenpään kertovan opettajan työstä ja elämästä Etiopiassa. Pirre Saario haastattelee häntä Olohuoneessa perjantaina 27.10. klo 11.30. Ja lisää voi lukea Katin uudesta kirjasta Yllätyksiä opetusvälinevarastossa – Opettajana Etiopiassa. Haastattelun jälkeen Katia on … Lue lisää ⟶

Uutuuskirja kertoo: Kummina voi muuttaa maailmaa lapsi kerrallaan

Nepalilainen Dhan Sobha (19) asuu huikean kauniissa Himalajan maisemissa, mutta selviäminen elämässä vaatii sisua. Dhan on liikuntavammainen, ja hänen rutiköyhä perheensä kuuluu kastijärjestelmässä alimmalle tasolle, halveksittuihin daliteihin. Dhan Sobha kävelee kouluun ontuen, neljä tuntia suuntaansa, mutta hän ei valita. Koulunkäynti on suuri ilo ja etuoikeus, varsinkin kun on vammainen nuori nainen ja dalit. Unelmissa väikkyy … Lue lisää ⟶

Koulutelevisiosta tuli koko perheen yhteinen harrastus – SAT-7:n uusi koulukanava aloittaa syyskuussa

Kurdipariskunta Yaldis ja Adnan pakenivat kolmen lapsensa kanssa Syyrian Alepposta Libanoniin vuonna 2011. Siellä he tutustuivat ensimmäistä kertaa satelliittitelevisiojärjestö SAT-7:n tekemiin Minun kouluni -opetusohjelmiin, joita he nyt katsovat koko perheen voimin. Syyskuun alussa SAT-7 aloittaa uuden kokonaan koulutusohjelmille omistetun kanavan, SAT-7 Academyn. Yaldis, 35, ja hänen miehensä Adnan, 45, tulevat hyvin vaatimattomista oloista, eivätkä he … Lue lisää ⟶

SAT-7 aloittaa uuden koulukanavan pakolaisille

SAT-7:n uusi satelliittitelevisiokanava SAT-7 ACADEMY aloittaa toimintansa 1. syyskuuta. Ympärivuorokautinen arabiankielisiä ohjelmia lähettävä kanava tarjoaa miljoonille pakolaislapsille mahdollisuuden oppia erilaisten televisio-ohjelmien kautta. Suomen Lähetysseura tulee SAT-7:n uutta kanavaa. Sodan ja väkivaltaisuuksien takia Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa on 13 miljoonaa lasta, jotka eivät käy koulua. Ne koulut, jotka eivät ole tuhoutuneet, ovat liian täynnä. Monin paikoin opettajat … Lue lisää ⟶

Lähetysseura SuomiAreenassa ja Herättäjuhlilla

Suomen Lähetysseura on heinäkuussa mukana Porin SuomiAreenassa 10.-12.7. ja Herättäjuhlilla Nilsiässä 7.-9.7. SuomiAreenassa Lähetysseura keskustelee rauhantyöstä, Syyrian konfliktista sekä uskontojen roolista yhteiskunnassa. Torivartissa arkkipiispa istuttaa Toivon puun reformaation juhlavuoden kunniaksi. Lähetysseura, CMI, FOKUS ry, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen evankelisluterilainen kirkko ja The Ulkopolitist järjestävät keskustelun Rauha, rasismi, radikalisoituminen – Uskontojen rooli yhteiskunnassa? maanantaina 10.7. klo 13.30-14.45  osoitteessa … Lue lisää ⟶

100 tasa-arvotekoa: ”Minä en ole myytävänä"

Mauritania on yksi maailman köyhimpiä maita. Tavallisen ihmisen elämisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet ovat hyvin heikot. Lähetysseura tukee naisia ja tyttöjä Mauritaniassa muun muassa perustamalla naisten tukiryhmiä ja säästö- ja pienluottoryhmiä sekä kouluttamalla pienyritystoimintaan. Lähetysseuran kummiohjelmassa Mauritaniassa on tällä hetkellä mukana 330 lasta, joista suurin osa on tyttöjä.

Palestiina: Luterilaisen kirkon koulut rakentavat itsetuntoa ja suvaitsevaisuutta

Luterilaisiin arvoihin perustuva kasvatus antaa nuorille hyvän perustan jatko-opintoihin ja hyvään elämään. Erityisesti tytöt ja muslimiperheiden lapset hyötyvät kristillisestä kasvatusympäristöstä. Näin kertoo vuonna 2016 valmistunut laaja selvitys Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon kolmen koulun vaikutuksesta oppilaiden elämään.  Suomen Lähetysseuralla on näissä kouluissa 190 kummioppilasta. He ovat kristityistä perheistä tai muslimiperheistä. Selvitys osoitti, että kirkon koulut valmentavat oppilaita yliopistoon merkittävästi paremmin kuin valtion koulut.

Kummityöllä tuetaan hengenvaarassa eläviä albiinoja Tansaniassa

Perinnöllisen geenivirheen aiheuttama ihon väripigmentin puute,albinismi, on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa yleisempää kuin muualla. Erityisen paljon albiinoja on mantereen itäosissa. Albiinot elävät jatkuvan pelon vallassa, sillä heidän ruumiinosiaan käytetään taikojen tekoon. Suomen Lähetysseura on aloittanut Tansanian evankelisluterilaisen kirkon yhteydessä kummityön ohjelman, jonka avulla albiinot saavat koulutusta ja turvallisemmat elinolot.

Tsholofelon koulunkäynti oli loppua syntymätodistuksen puuttumiseen

Tsholofelo Monyatsi on 15-vuotias botswanalaispoika, joka käy yläasteen toista luokkaa Francistownissa, maan toisiksi suurimmassa kaupungissa. Ensi vuonna hänellä on edessään valtakunnalliset yläasteen päättökokeet. Viime vuonna näytti vielä siltä, että hänen osallistumisensa niihin hankaloituisi, sillä hänellä ei ollut syntymätodistusta.

Sota pakotti maanviljelijäperheen slummiin

– Onneksi tyttäreni Xiomara pääsi mukaan Lähetysseuran tukemaan kummiohjelmaan, huokaa Luz Dari Alape, kolmen lapsen äiti.

Alkuperäiskansaan kuuluva perhe viljeli ennen maatilkkua Jaborenan kylässä Kolumbiassa, mutta sisällissota pakotti pakenemaan sisällissodan takia pääkaupunkiin. Nyt he asuvat Caracolissa, yhdessä Bogotan slummeista

Suomalaisten kummien tuki varmistaa sen, että Xiomara pystyy käymään koulua. Vaikka perheen isä on löytänyt töitä, arki on karua.

Videokuvaajan sydän syttyi Etiopiassa kummityölle: aids-orpo on rakkauden arvoinen

Puoli vuotta sitten muusikko ja video-ohjaaja Antti Vuori sai mahdollisuuden lähteä tavallisesta poikkeavalle kuvausmatkalle. ”Menin Etiopiaan tekemään Suomen Lähetysseuralle videota Dessien aids-orpojen parissa tehtävästä työstä. Se oli samalla ensimmäinen matkani Afrikkaan”, Vuori kertoo.
Vuori tutustui matkallaan myös ensimmäistä kertaa Suomen Lähetysseuran kummityöhön. Kuvaukset avasivat oven kummilasten koteihin, kouluun ja elämään aidsin runtelemassa maassa.

Kummilapset Kolumbiasta lähettivät kiitoksen kummeille Suomeen!

Lähetysseura tukee noin 200 lapsen koulunkäyntiä Kolumbiassa. Runsas 20 heistä asuu Boyacán maakunnassa Socotássa, jossa kirkko järjesti elokuussa kummiyhdyshenkilö Alexandra Nossa Pérezin ja paikallisen pastorin johdolla lapsille ja heidän vanhemmilleen työpajan. Työpajassa myös valmistettiin kiitosviesti kummeille Suomeen.

Pakistanissa rakennetaan turva-aita kirkon kouluun Lasten Pankin tuella

Suomen Lähetysseura on tukenut kirkon koulujen rakentamista ja koululaisten koulunkäyntiä Pakistanissa Peshawarin hiippakunnassa useita vuosia. Terrori-iskujen jälkeen paikallishallinto Pakistanissa on tiukentanut turvallisuusmääräyksiä. Koulujen ympärille tulee rakentaa muurit. Lähetysseuran Lasten Pankki tukee turva-aidan rakentamista St. Johnin koulun ympärille.

Lasten turvakoti Dikonia Viipurissa laajennetaan Lasten Pankin tuella

Viipurissa sijaitsevaa lasten turvakoti Dikonia laajennetaan ja remontoidaan Suomen Lähetysseuran Lasten Pankin tuella. Samalla rakennetaan Dikonin piha-alueelle leikkikenttä, joka on avoin kaikille ympäristön lapsille. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 50 000 euroa. Dikonissa asuu ympärivuorokautisesti 25 lasta. Tämän lisäksi päivätoimintaan osallistuu kymmenkunta lasta. Dikoni tukee myös perheitä, joista lapset turvakotiin tulevat. Sitä kautta lasten asemaa on pystytty … Lue lisää ⟶