Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseura järjestää marraskuussa testamentti-iltoja

Testamentilla voi tukea esimerkiksi Lähetysseuran kummityötä. Kuvassa oppilaita Baglungin kuurojenkoulussa Nepalissa. Kuva Kirsti Kirjavainen

Suomen Lähetysseura järjestää marraskuussa testamentti-illan Oulussa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Tilaisuuksissa on mukana Lähetysseuran hallintojohtaja, varatuomari Tarja Larmasuo, joka kertoo testamentin teosta ja Lähetysseuran toiminnasta sekä vastaa kysymyksiin.

Seurakuntalaisten, seurakuntien työntekijöiden ja sidosryhmien edustajat voivat tilata testamentti-illan omaan seurakuntaansa tai muualle. Lähetysseurasta saa myös neuvontaa testamentin laatimiseen ottamalla yhteyttä Tarja Larmasuohon tai tilaamalla testamenttioppaan osoitteesta testamentit(at)suomenlahetysseura.fi tai lataamalla sen verkkosivuilta.

Lähetysseuran saamat testamenttivarat käytetään ulkomaiseen työhön testamentin tekijän toiveen mukaan, esimerkiksi lasten ja naisten koulutukseen, vammaistyöhön ja kasvavien kirkkojen teologiseen koulutukseen. Testamentit muodostavat vuosittain noin kymmenen prosenttia Lähetysseuran kokonaistuloista.

Lähetysseura on mukana Hyvä Testamentti -kampanjassa, jonka avulla halutaan muistuttaa testamentin tekemisestä ja itselle tärkeiden asioiden edistämisestä. Kampanjassa on mukana 24 yleishyödyllistä järjestöä, jotka ovat Vastuullinen Lahjoittaminen (VaLa) ry:n jäseniä. Ne noudattavat vastuullisen varainhankinnan ammatillisia arvoja ja periaatteita. Järjestöt eivät maksa perintöveroa testamentilla saamastaan omaisuudesta.

Testamentti-illat ovat Oulun seurakuntatalolla (Isokatu 17) 1.11. klo 17, Hämeenlinnan seurakuntatalolla (Rauhankatu 14) 14.11. klo 18 ja Helsingissä Lähetystalolla (Tähtitorninkatu 18) 16.11. klo 18. Tervetuloa mukaan!

Lähetysseuran hallintojohtaja, varatuomari Tarja Larmasuo on testamentti-illoissa antamassa neuvontaa, Tietoa saa myös mm. Lähetysseuran testamenttioppaasta. Kuva Pirre Saario