Kirsti Keltikangas seurasi vuosia kiinalaisen kummioppilaansa elämää yhdessä tyttärensä kanssa. Kun kummioppilas valmistui, Kirsti tarttui ehdotukseen ryhtyä tukemaan lapsia maailman toisella laidalla, Kolumbiassa.
– Olen opetuksen sekatyöläinen, Kirsti Keltikangas esittelee itsensä, kun hän on riisunut pyöräilykypärän päästään ja tervehtinyt toimittajaa Aalto-yliopiston kampuksella Espoon Otaniemessä. Tarkemmin kysellessä selviää, että Kirsti on Sähköteknisen korkeakoulun pedagoginen asiantuntija Oppimispalveluiden yksikössä.
– Työhöni kuuluu muun muassa professoreiden ja lehtoreiden opetusosaamisen arviointia sekä opetuksen ja opetusjärjestelmien kehittämistä.
Kirsti on tehnyt väitöskirjan sähkötekniikan opetuksen kehittämisestä. Hän tekee paljon yhteistyötä opetushenkilökunnan kanssa. Aalto-yliopistossa on opiskelijoita ja henkilökuntaa ainakin 50 maasta.
Kummisopimus juuri Lähetysseuran kanssa vuosia sitten oli Kirstille luonteva ratkaisu.
– Lauloin Jakaranda-kuorossa 1990-luvun alkupuolella ja kävin myös Lähetysseuran esikoulutuskurssin. Vuonna 1993 olin ”Jakiksen” kuoromatkalla Namibiassa ja Botswanassa.
Matka oli vavahduttava, silmiä avaava kokemus. Samana vuonna Kirsti osallistui myös Kirkkojen maailmanneuvoston kokoukseen Brasiliassa. Näistä reissuista jäi sydämeen halu olla valittamatta Suomessa mistään.
Mieleen on putkahtanut silloin tällöin ajatus lähteä töihin maailmalle, vaikka lyhyeksikin aikaa. Perheen, opiskelun ja kummankin puolison työn kutoma verkko on kuitenkin pitänyt Kirstin kotimaassa. Lähetystyöhön lähteneiden Jakaranda-kuorokavereiden kirjeitä, Markkasten Thaimaasta ja Härkösten Botswanasta ja Tansaniasta, on ollut aina kiinnostavaa lukea.
Kummi tukee koulutusta
Kirsti seurasi kiinalaisen kummitytön vaiheita lähes saman ikäisen tyttärensä kanssa.
– Oli tosi kivaa lukea yhdessä posteja ja tytön kuulumisia. Saimme hänestä myös monta kuvaa.
Kun kummioppilas valmistui, kummiohjelma Kiinassa päättyi samoihin aikoihin. Lähetysseurasta kerrottiin, että kummitarvetta olisi muun muassa Kolumbiassa.
– Minulle ei ollut väliä sillä, missä maassa kummioppilaat ovat, Kirsti kertoo.
Hänellä oli kuitenkin opiskeluaikainen kokemus Brasiliasta, ja miehen sukulainen Mikko Pyhälä oli ollut Venezuelassa Suomen suurlähettiläänä.
Uutta ja erilaista oli se, ettei Kolumbiasta voinut saada yhtä nimeltä mainittua kummilasta, sillä oppilaita tuetaan ryhmänä. Kaikki Lähetysseuran uudet kummisopimukset ovat nykyään tällaisia.
– Ymmärrän tämän periaatteen hyvin. Ei ole hyvä, että joku lapsista saa enemmän huomiota kuin muut. Ryhmässä tuki jaetaan monelle, Kirsti toteaa.
– Kummius on minulle tärkeää. Itselläni asiat ovat perushyvin. En ole voinut lähteä töihin ulkomaille enkä tiedä olisiko minusta edes siihen – varsinkin kun en pidä ötököistä tai käärmeistä! Minusta ei ole sukan kutojaksikaan. En enää edes muista miten kantapää neulotaan.
– Kummityö luo toivoa. On olemassa paljon tutkimustuloksia siitä, että parasta kehitysyhteistyötä on koulutus, varsinkin naisten ja lasten. Kun ihminen oppii lukemaan, hän voi oppia tuntemaan myös oikeutensa, eikä häntä voi helposti huijata.
Teksti: Pirre Saario
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin. Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa. Tilaussivulle pääset tästä. Suuri kiitos!
