Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseura antaa hätäruoka-apua kuivuudesta kärsivään Angolaan

Eteläistä Angolaa vaivaa niin kova kuivuus, että ihmiset joutuvat etsimään vettä kuoppia kaivamalla. Kuva Teija Lievonen

Suomen Lähetysseura avustaa 50 000 eurolla vaikeimmassa asemassa olevia lapsia ja perheitä Angolassa. Huonosta sadekaudesta johtuva kuivuus maan eteläosassa on aiheuttanut nälkää niin karjalle kuin ihmisille. UNICEFin mukaan kuivuus koskettaa 2,3 miljoonaa ihmistä, joista yli 500 000 on lapsia.

Kuivuus ja taantuma kurjistavat elämää

Angola on myös kärsinyt taantumasta vuodesta 2014 alkaen öljyn hinnan laskun myötä. Inflaatio on noin 17 prosenttia kuukaudessa ja työttömyysaste korkea. Lokakuussa voimaan astunut 14 prosentin arvonlisävero on heikentänyt voimakkaasti valuutan, kwanzan, arvoa.

Kerjäläislasten määrä kaduilla on kasvanut, ja lukemattomat lapset ovat jättäneet koulun kesken. Angolan toiseksi suurimmassa kaupungissa Lubangossa Onnellinen lapsi -ohjelman kautta järjestetään hätäapua perheille ja lapsille.

Tukea annetaan monessa muodossa

Ohjelmavastaava Anderson de Oliveira Costa kertoo, että Lähetysseuran tuki on jaettu kolmeen osaan: ruoka-apuun Lubangon katulapsille, ruoka- ja kylvösiemenapuun Etelä-Angolan kuivuusalueille sekä Onnellinen lapsi -hankkeen yhteisökeskusten toiminnan monipuolisen rakenteen varmistamiseen.

Koppuraisiksi muuttuneilta pelloilta Kunenen läänissä, Angolassa, satoa on turha odottaa. Kuva Teija Lievonen.

Lapsia haetaan kadulta syömään

Köyhyys on ajanut perheitä lähettämään lapsia kerjäämään ja etsimään ruokaa roskiksista. Osa lapsista on karannut kotoa esimerkiksi väkivallan vuoksi. Akuutein apu on tarjota arkipäivisin ruokaa. Kaduilla eläville soppakeittiötyylinen kädenojennus on ensimmäinen.

Ruoanjakelukeskus sijaitsee kaupungin keskustassa. Valtio on antanut siihen ilmaiset tilat. Lapset kerätään autolla syömään. Ateria tarjotaan 200 lapselle.

Aluksi joukossa voi olla vaihtelua, mutta myöhemmin keskitytään 200 haavoittuvimpaan lapseen ja tehdään heidän kanssaan enemmän työtä. Ruuanjakelun yhteyteen pyritään saamaan kattavaa tukitoimintaa yhteistyössä valtion ja sosiaalitoimen kanssa.

Apu kohdistetaan pienimpiin

Lapsille tarjotaan ruuan lisäksi terveystarkastuksia ja virallista rekisteröitymistä, joka mahdollistaa valtion palvelut, kuten kouluun pääsyn. Samoin tarjotaan muun muassa opettavaisia elokuvanäytöksiä, ohjattuja leikki- ja taidehetkiä, tietoiskuja sekä kirkon läsnäoloa hengellisiin tarpeisiin. Apu kohdistetaan ensisijaisesti nuorimpiin lapsiin

Namibian rajan tuntumassa sijaitsevassa Kunenen maakunnassa jaetaan 200:lle kuivuuden takia köyhtyneelle perheelle kori, joka sisältää 35 kiloa ruokaa ja 20 kiloa hirssin siemeniä. Lubangon Onnellinen lapsi -tiimi toimittaa avustukset perille.

Remontti avaa uusia mahdollisuuksia

Lähetysseuran avustusta käytetään myös Onnellinen lapsi -hankkeen neljän yhteisökeskuksen remontointiin. Tavoitteena on, että ne palvelevat monipuolisemmin toimintaa, kuten aikuisten lukutaito-opetusta ja vapaa-ajan tukitoimintaa, tietotekniikan opetusta ja terveyspalveluja. Lähetysseura tukee yhtä yhteisökeskusten yhteydessä toimivista päiväkodeista kummitoimintansa kautta.

Kansalaisjärjestö ATOS ja Onnellinen Lapsi ovat olleet Lähetysseuran kumppaneita vuodesta 2018 alkaen.

Lähde: UNICEF Angola Humanitarian Situation Report July 2019

Teksti Teija Lievonen, Lähetysseuran tiedottaja eteläisessä Afrikassa