Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin
Kaksi kuvaa rinnakkain. Vasemman puoleisessa kuvassa on nuori poika, jolla on valkoinen pusero. Oikealla puolella on hyvin samalta näyttävä, mutta paljon vanhempi mies.
Artikkeli

Senegal: Näin Lähetysseuran kummilapsesta tuli yksi kirkon johtajista

Kaksi oppilasta seisoo luokan edessä ja pitää käsissään piirustusta. He näyttävät sitä muulle luokalle. Kaikilla oppilailla on punainen koulupaita.
Artikkeli

”Hyvää huomenta joulu!” voivat oppilaat tervehtiä koulun käytävällä Pakistanissa. Mistä on kyse?

Artikkeli

Podcast: Entinen Lähetysseuran kummilapsi johtaa nyt kirkkonsa diakoniatyötä

Viisi poikaa valkoisissa kauluspaidoissa. Pojat istuvat koulupöytiensä ääressä.
Artikkeli

Koululaisten kesäloma lähestyy Pakistanissakin, mutta sitä varjostaa terrori-iskujen ja tulvien uhka

Nuori kolumbialaisnainen seisoo Bogotan köyhässä kaupunginosassa sijaitsevan vaatimattoman kirkkorakennuksen edessä.
Artikkeli

Daneysan tie kummioppilaasta kirkon vastuunkantajaksi – 30 vuotta kummityötä Kolumbiassa

Teressa ja Janne seisovat hymyillen lehtikuusen edustalla.
Artikkeli

Muutto Nepalista Tansaniaan osui poikkeusaikaan

Artikkeli

Kesäjumpalla parannetaan maailmaa Särkisalossa

Kaksi poikaa keinuu ulkona.
Artikkeli

Venezuela: Casa Hogarissa lasten ei tarvitse syödä nälkään puun lehtiä

Ystävyyden talon esikoulus San Blasin köyhällä asuinalueella Valenciassa.
Artikkeli

Venezuela: Esikoulu on turvapaikka kaaoksen keskellä

Poika seisoo oven edessä ulkona ja näyttää tekemäänsä maalausta.
Artikkeli

”Kiitän Jumalaa teidän avustanne”, sanoo entinen katulapsi Jonathan suomalaisille kummeilleen

Lapset seisovat rivissä keltaiset kassit kädessään.
Uutinen

Korona surmaa pappeja ja seurakuntalaisia Boliviassa – kirkko pyytää esirukousta

"Lähetysseura huolehti meistä kriisitilanteessa todella hyvin", Anni ja Heikki Takko kertovat vuoden 2015 maanjäristyksen ajoista. "Järistysten varalta oli myös harjoiteltu ja annettu hyvät ohjeet."
Artikkeli

“Olemme saaneet tehdä työtä turvallisin mielin”

Artikkeli

Kummipojista kasvoi auttajia: “Haluan korvata sen, mitä minulle annettiin”

Uutinen

Lähetysseura antaa hätäruoka-apua kuivuudesta kärsivään Angolaan

Kuvareportaasi

Koulutien päässä häämöttää valoisampi näkymä

Artikkeli

”Kummina voin luoda toivoa”

Artikkeli

Näkymättömästä lapsesta koululaiseksi Angolassa

Artikkeli

Opettajien huoli: Palestiinan kodeissa ei opeteta uskonnon perusteita

Artikkeli

#160tarinaa: Bimalasta tulee eläintenhoitaja

Artikkeli

Uusi elämä aids-orvolle etiopialaistytölle: ”Haluan auttaa muita, kuten minuakin on autettu”

Artikkeli

Kummityötä 30 vuotta: Kannustamme parantamaan lasten ja nuorten asemaa

Uutinen

Lähetysseuran kesäauto kiertää Suomea

Nayef Gharib (vas.) parhaiden ystäviensä kanssa.
Artikkeli

Kummityötä 30 vuotta: ”Kiitos että annoitte tulevaisuuden”

Artikkeli

Kummituki auttaa hankkimaan ammatin

Tapahtumat

Lähetysseura järjestää marraskuussa testamentti-iltoja

Uutinen

Albinismin vuoksi vainotut tytöt saavat apua

Tapahtumat

Lähetysseura mukana kirjamessuilla Helsingissä 26.–29.10.

Uutinen

Uutuuskirja kertoo: Kummina voi muuttaa maailmaa lapsi kerrallaan

Artikkeli

Koulutelevisiosta tuli koko perheen yhteinen harrastus – SAT-7:n uusi koulukanava aloittaa syyskuussa

Uutinen

SAT-7 aloittaa uuden koulukanavan pakolaisille

Tapahtumat

Lähetysseura SuomiAreenassa ja Herättäjuhlilla

Hawa Guissé (kesk.) käy koulua Lähetysseuran kummituella. Mariam-äiti (oik.) ja LML:n työntekijä Marieme Ahmed kuuntelevat Hawan tulevaisuudentoiveita.
Artikkeli

100 tasa-arvotekoa: ”Minä en ole myytävänä"

Beit Sahourin koulussa tytöt ja pojat opiskelevat yhdessä. Ramiz (vas.) on yksi koulun noin 60:sta Suomen Lähetysseuran kummioppilaasta. Ramiz Ghareeb ja Yana Darawe pitävät englannin opiskelusta. Kuva Sari Lehtelä
Artikkeli

Palestiina: Luterilaisen kirkon koulut rakentavat itsetuntoa ja suvaitsevaisuutta

Juliana tykkää käydä isoäitinsä kanssa kirkossa
Uutinen

Kummityöllä tuetaan hengenvaarassa eläviä albiinoja Tansaniassa

Tsholofelo Monyatsin koulunkäyntiä haittasi syntymätodistuksen puute. Ilman sitä ei saa myöskään henkilökorttia
Artikkeli

Tsholofelon koulunkäynti oli loppua syntymätodistuksen puuttumiseen

Lähetysseuran kummilapsi Xiomara haluaisi aikuisena opettajaksi.Kuva: Riikka Leskinen. 
Artikkeli

Sota pakotti maanviljelijäperheen slummiin

Antti Vuori kuvasi Etiopiassa Lähetysseuralle Kaksi päivää -videon aids-orpojen parissa tehtävästä työstä. Otoksia katseltiin jo heti paikan päällä. Kuva Ari Vitikainen
Artikkeli

Videokuvaajan sydän syttyi Etiopiassa kummityölle: aids-orpo on rakkauden arvoinen

Kirkon kummityö järjesti elokuussa työpajan Socotán kummilapsille perheineen. Työpajassa valmistettiin myös kiitosviesti kummeille Suomeen.
Uutinen

Kummilapset Kolumbiasta lähettivät kiitoksen kummeille Suomeen!

St. Johnin koulu on yksi Lähetysseuran kummikouluista Peshawarin hiippakunnassa. Siellä on vajaat 350 oppilasta. Kuva Anni Suhonen
Uutinen

Pakistanissa rakennetaan turva-aita kirkon kouluun Lasten Pankin tuella

Dikoni tekee läheistä yhteistyötä Viipurin evankelisluterilaisen seurakunnan kanssa. Suuri osa seurakunnan pyhäkoululaisista tulee Dikonista. Kuva Anna-Maija Kallio
Uutinen

Lasten turvakoti Dikonia Viipurissa laajennetaan Lasten Pankin tuella

Abdulaziz lukee isoäitinsä kanssa. Kuva: Ari Vitikainen.
Uutinen

Kaksi päivää -videon päähenkilöinä suomalainen Mari ja etiopialainen Abdulaziz

Abdulaziz lukee isoäitinsä kanssa. Kuva: Ari Vitikainen.
Uutinen

Jalkapallo ja koulu tuovat iloa 13-vuotiaalle aids-orvolle