Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Keppieläinohjeet

Eläinten kaavat ja mallikappaleet ovat jyväskyläläisen tekstiilialan yrittäjän Miisa Kaipaisen käsialaa. Hän laati ohjeet alunperin Jyväskylässä 2019 järjestettäviä Lähetysjuhlia varten.

Miisa suunnittelee ja valmistaa eläinasuja tilaustyönä muun muassa roolipeliharrastajille. Miisalla on kotona kaapillinen keppihevosia, joten villieläinkeppareiden suunnittelu oli hänelle luontevaa ja mieleistä. Lue lisää >>

Näin pääset alkuun savannieläinkepparin tekemisessä:

  1. Tutustu oheisiin ohjeisiin ja kaavoihin.
  2. Tulosta kaava ja leikkaa se ääriviivoja myöten.
  3. Teippaa kahdessa osassa olevat kaavat yhtenäiseksi kappaleeksi.
  4. Kiinnitä kaava nuppineuloilla kankaaseen ja piirrä siihen kaavan ääriviivat. Muista merkitä myös lovet.
  5. Kun alat ommella, tarkista, että lovet menevät vastakkain. Silloin ompelujäljestä tulee suora.

Ohjeet safarikeppieläinten tekemiseksi

Kaavat:

Savannieläimet suunnitellut Miisa Kaipainen arvioi, että yhden kepparin tekemiseen kaavan mukaan menee noin puoli tuntia. Kuvat Joonas Hartikainen