Suomen Lähetysseura on toiminut Kiinassa vuodesta 1902 lähtien.
Manner-Kiinassa Lähetysseuran keskeisiä kumppaneita ovat Kiinan kristillinen neuvosto (China Christian Council) ja kristittyjen perustama kansalaisjärjestö Amity Foundation.
Kristillisen neuvoston kautta Lähetysseura tukee diakoniatyön kehittämistä muun muassa kouluttamalla vapaaehtoisia hiv- ja aids-työhön.
Amity Foundation on Kiinan vaikuttavimpia sosiaali- ja diakoniatyön pioneereja, jonka kanssa Lähetysseura tekee yhteistyötä erityisesti lasten parissa. Lähetysseura tukee kuurojen lasten inklusiivisen ja erityisopetuksen vahvistamisen hanketta Zhejiangin ja Sichuanin alueella. Hunanissa tuetaan haavoittuvien ja vähäosaisten perheiden lapsia, sekä ”taakse jätettyjä” lapsia. Taakse jätetyiksi lapsiksi kutsutaan heitä, joiden vanhemmat ovat muuttaneet kaupunkiin työn perässä, ja lapset ovat jääneet köyhälle maaseudulle isovanhempien tai muiden sukulaisten hoidettavaksi.
Hongkongin itsehallintoalueella Lähetysseuran keskeisiä kumppaneita ovat Hongkongin evankelisluterilainen kirkko (Evangelical Lutheran Church of Hong Kong, ELCHK), Luterilainen teologinen seminaari (LTS) ja Kiinalais-kristillisen tutkimuksen instituutti (ISCS).
Kiinalais-kristillisen tutkimuksen instituutti edistää uskontojenvälistä dialogia sekä akateemista teologista tutkimusta Manner-Kiinan yliopistoissa. Lähetysseuran stipendiaattiohjelma tukee mannerkiinalaisten opiskelijoiden opintoja Luterilaisessa teologisessa seminaarissa.
Taiwanissa Lähetysseuran keskeisiä kumppaneita ovat Taiwanin luterilainen kirkko (LCT) ja Armon majatalo.
Taiwanin luterilainen kirkko on taloudellisesti itsenäinen, mutta Lähetysseura tukee kirkon erityishankkeita ja työntekijöiden koulutusta. Kirkon seurakuntatyön perustana ovat jumalanpalvelukset, kotikäynnit, pyhäkoulut sekä naisten- ja nuortenpiirit.
Armon majatalo on Taiwanin kirkosta itsenäistynyt valtion tukema kansalaisjärjestö, joka tekee päihdekuntoutustyötä. Taiwan on yksi kansainvälisen huumekaupan keskuksista, ja huumeiden käyttö on maassa suuri ongelma.
Hsinchun luterilainen seminaari (CLS) on tärkeä teologinen oppilaitos kiinalaisella alueella. Lähetysseura tukee taloudellisesti seminaaria, sen julkaisutoimintaa sekä teologisten teosten kääntämistä kiinaksi.
Klikkaa kuvasta Kiinan työn tarkempaan esittelyyn:
Seuraa Lähetysseuran työtä Hongkongissa, Taiwanissa ja Manner-Kiinassa Facebookissa