Tapahtumakalenterin löydät sivun alaosasta.
Suomen Lähetysseuran ja Päiväkummun kesään kuuluvat leirit, joille voi päästä isoseksi. Etusijalla valinnassa ovat ne, jotka ovat suorittaneet oman kotiseurakunnan isoskoulutuksen tai Suomen Lähetysseuran ja Lasten ja nuorten keskuksen yhteisen isoskoulutuksen. Puolet isosista valitaan helmikuun haussa, jossa otetaan huomioon painottaen myös aiempi kokemus isosena toimimisesta. Puolet paikoista arvotaan maaliskuun lopussa. Vaikka et olisi suorittanut isoskoulutusta, voit silti jättää hakemuksen. Kerro hakemuksessa syy, miksi et ole osallistunut isoskoulutukseen (esim. ulkomailla asuminen). Aikaisempi kokemus isosena toimimisesta ja muulla tavoin aktiivinen osallistuminen kotiseurakunnan elämään ovat myös eduksi.
Kesällä 24 tarvitsemme isosia neljälle rippikoululeirille. Isoshaku aukeaa helmikuussa alussa, ole siis valppaana!
Lisätietoja:
Miina Kurjenmiekka
rippikoulu- ja lähetyskasvatuksen asiantuntija
etunimi.sukunimi@suomenlahetysseura.fi
puh. 044 901 9958
Cumina on Suomen Lähetysseuran vuosittain koottava nuorten musiikkiryhmä, johon valitaan hakemusten perusteella noin 20 soittajaa ja laulajaa. Ryhmä tekee kesäkuun alussa noin viikon mittaisen kiertueen esiintyen seurakunnissa ja seurakuntien tapahtumissa.
Cuminan konserttiohjelmisto koostuu pääasiassa suomalaisesta hengellisestä musiikista sekä perinteisistä afrikkalaisista lauluista. Kappaleet sovitetaan kokoonpanolle sopiviksi ja toteutetaan laulaen, soittaen ja tanssien. Kiertueella pidetään esillä Suomen Lähetysseuran työtä erityisesti yhden esittelykohteen kautta, joka vaikuttaa myös kiertueen musiikilliseen ohjelmistoon.
Vuoden 2024 Cuminan harjoitusleiri pidetään Päiväkummussa 9.-12.5. Kiertue sijoittuu 8.-16.6. väliselle ajalle, jonka lisäksi mahdolliset esiintymiset 18.5. Kirkkopäivillä Tampereella ja Riihisleirillä 16.-18.8. Päiväkummussa.
Osallistumismaksu on 290€, joka pitää sisällään treenileirin, keikat ja kiertueen ylläpidon. Matkat koulutusleirille ja kiertueen alku- ja päätepisteeseen maksaan cuminalainen itse. Riihisleiristä cuminalainen saa 25% alennuksen.
Lähetysseuran nuoret ovat vuoden mittaan mukana muun muassa:
- Maailma kylässä -festareilla Helsingissä
- Tasaus -tapahtumissa
Avuksi tarvitaan innokkaita ihmisiä, jotka haluavat antaa aikaa ja tietämystään lähetystyön hyväksi.
Mitä haluaisit olla tekemässä? Missä haluaisit Lähetysseuran näkyvän? Kysy missä voisit olla avuksi.
Lisätietoja:
Miina Kurjenmiekka
rippikoulu- ja lähetyskasvatuksen asiantuntija
etunimi.sukunimi@suomenlahetysseura.fi
puh. 044 901 9958
Suomen Lähetysseuran nuorten parlamentti eli Parlis on joukko vapaaehtoisia nuoria, jotka haluavat vaikuttaa asioihin. Tehtävänä on ideoida, suunnitella ja toteuttaa hauskoja juttuja nuortenleireillä ja muuallakin. Parlislaiset ovat mukana kehittelemässä uusia ideoita leireille, seurakuntajuttuihin, tapahtumiin ja viestintään. Parlislaiset ovat 16-19-vuotiaita.
Edellytyksenä on, että olet käynyt jo riparin. On tärkeää, että voit sitoutua vuodeksi toimintaan. Parlis suunnittelee ja ideoi leirejä, osallistuu Lähetysseuran nuorten toiminnan kehittämiseen ja edustaa nuorten ääntä Lähetysseurassa. Parlis kokoontuu muutaman kerran vuodessa jossain päin Suomea, yleensä Helsingissä tai etänä. Toiminnasta vastaa Miina Kurjenmiekka ja leiritiimi, joku aikuinen on aina kokouksissa paikalla. Noin 10–12 henkilöä valitaan vuodeksi parlikseen.
Lisätietoja:
Miina Kurjenmiekka
rippikoulu- ja lähetyskasvatuksen asiantuntija
etunimi.sukunimi@suomenlahetysseura.fi
puh. 044 901 9958
Kesää voi viettää Päiväkummussa talkoolaisena eli voluna, viikon tai pari. Tarjolla on ainutlaatuinen kokemus: elämää yhteisössä, joka rukoilee, työskentelee, lukee Raamattua ja pitää hauskaa. Voluviikko on mainio aika viettää ”lomaa lomasta”, taukoa opinnoista tai kesätöistä ja muuten vain pohtia omaa elämää ja tulevaisuutta keskustellen ja rukoillen.
Voluille on tarjolla monenlaista hommaa siivouksesta kitkemiseen ja albojen silittämisestä roudaamiseen, ja jatkuvasti keksitään ihan uusia kujeita riemastuttamaan Päiväkummun elämää. Elokuun alun ”riihisviikolla” volut ovat vastuussa monista Riihisleiriin liittyvistä käytännön tehtävistä.
Volutoiminnan kautta talkoolaiset voivat olla konkreettisesti tukemassa Päiväkummussa tehtävää työtä. Iloiset volut ovat osaltaan luomassa Päiväkummun kesäistä tunnelmaa, kohtaamassa leirikeskuksen useita vieraita sekä mahdollistamassa riparien ja erilaisten tapahtumien sujuvan toteutumisen.
Talkoolaisia on Päiväkummussa yhtä aikaa 4-6. Päivittäin työskennellään noin 6–7 tuntia. Joka päivä vietetään aamurukous, luetaan yhdessä Raamattua ja hiljennytään iltahartauteen kauniissa Riihikirkossa yhdessä kesätyöntekijöidemme kanssa. Volu saa Kummussa ollessaan täysihoidon.
Voluntaarin tulee olla täysi-ikäinen. Varsinaista yläikärajaa ei ole, mutta useimmiten voluina on 18–30-vuotiaita nuoria aikuisia.
Tervetuloa, sinua odotetaan jo!
Haluaisitko olla mukana rakentamassa Lähetysseuraa nuorena aikuisena?
Nuorten aikuisten vastuutiimi vaikuttaa Suomen Lähetysseurassa ja edustaa nimensä mukaisesti nuorten aikuisten ääntä yhdistyksessä. Kokoustamme noin 5-6 kertaa vuodessa, suunnittelemme leirejä, kehitämme toimintaa, otamme kantaa ja osallistumme viestinnän toteuttamiseen.
Oli lahjasi sitten grafiikassa, viestinnässä, musiikissa, opetuksissa, juontamisessa, verkostoitumisessa, rukouksessa tai missä tahansa, niin nyt on mahdollisuus valjastaa se Jumalan käyttöön ja tehdä merkityksellistä työtä yhdessä.
Noin 5-15 henkilöä valitaan vuodeksi 2024. Vastuutiimin hakuaika on 12.1-31.1.2024.