Rukous on tärkeä osa lähetystyötä. Rukous kantaa työntekijöitämme ja kumppaneitamme sekä yhteistä työtämme maailmalla. Olemme siksi kiitollisia jokaisesta, joka rukoilee työmme ja Kristuksen maailmanlaajan kirkon puolesta. Kaikkia rukousaiheita voi käyttää jumalanpalveluksen esirukouksissa tai omissa rukouspiireissä. Viestejä saa myös välittää eteenpäin.
Täältä sivulta löydät kerran viikossa päivittyviä rukousaiheita, joita työntekijämme välittävät ja lähettävät. Aiheet on poimittu lähetystyöntekijöiden kirjeistä. Kirjeitä voi tilata osoitteesta ulkomaankirje@suomenlahetysseura.fi.
Jeesus sanoo: ”Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Matt.18:20 Kiitos Jumalalle sinusta ja rukouksestasi!
Omat rukouspyyntösi voit lähettää osoitteeseen rukousviesti@suomenlahetysseura.fi. Lähetysseuran työntekijät rukoilevat puolestasi.
Viikon rukousaihe:
Tällä viikolla kiitämme erään tansanialaistytön elämästä, jonka koulutusta on tuettu Morogoron hiippakunnan Naisvoimaa-hankkeessa. Tytön äiti on kuollut ja isällä on mielenterveysongelmia. Tyttö saatiin suojaan tätinsä luota, joka pyöritti prostituutiorinkiä ja tyttö on saanut koulutuksen Morogoron hiippakunnan kautta. Hänellä itselläänkin on ollut mielenterveysongelmia, mutta nyt tyttö on valmistunut perusopinnoista ja opiskelee leipuriksi, erikoistuen kakkujen tekoon. Iloitsemme ja kiitämme siitä, että tyttö voi nyt hyvin, eikä ole enää ahdistunut ja epätoivoinen kuten aiemmin. Jumala siunatkoon ja johdattakoon häntä elämässä. Pyydämme rukousta myös kaikkien muiden tyttöjen puolesta, jotka ovat mukana Tansanian työssämme.
Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen.
Psalmi 22:1
Tämän rukouspyynnön välitti lasten oikeuksien asiantuntija Hanna Londo Tansaniasta.