Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kesätalkoolaiseksi Päiväkumpuun

Kesää voi viettää Päiväkummun kurssikeskuksessa talkoolaisena eli “voluna”. Tarjolla on ainutlaatuinen kokemus: elämää yhteisössä, joka rukoilee, työskentelee, lukee Raamattua ja pitää hauskaa. Talkoojakso on mainio aika viettää ”lomaa lomasta”, taukoa opinnoista tai kesätöistä ja muuten vain pohtia omaa elämää ja tulevaisuutta keskustellen ja rukoillen.

Talkoolaisille on tarjolla monenlaista hommaa siivouksesta kitkemiseen ja albojen silittämisestä roudaamiseen, ja jatkuvasti keksitään ihan uusia kujeita riemastuttamaan Päiväkummun elämää. Elokuun alun ”riihisviikolla” talkoolaiset ovat vastuussa monista Riihisleiriin liittyvistä käytännön tehtävistä.

Päivittäin työskennellään noin 6–7 tuntia. Joka päivä vietetään aamurukous, luetaan yhdessä Raamattua ja hiljennytään iltahartauteen kauniissa Riihikirkossa. Talkoolainen saa Päiväkummussa ollessaan täysihoidon. Matkakulut talkoolainen maksaa lähtökohtaisesti itse, mutta tarvittaessa kuluista on mahdollisuus saada huojennusta.

Talkoolaisen tulee olla täysi-ikäinen. Varsinaista yläikärajaa ei ole.

Kesän 2024 voluviikot ovat 17.-23.6., 24.6.-30.6., 1.7.-7.7., 15.-21.7., 22.-28.7. sekä Riihis-viikko 12.-18.8. Mahdollisuutta tulla voluksi voi kuitenkin kysellä myös viikkojen ulkopuolelta ottamalla yhteyttä Miina Kurjenmiekkaan (puh.  044 901 9958, sähköposti etunimi.sukunimi@suomenlahetysseura.fi). Voit myös liittyä Päiväkummun nuoret vapaaehtoiset -WhatsApp-ryhmään, josta voi löytää volukavereita ja jossa myös tiedotetaan varsinaisten voluviikkojen ulkopuolisista mahdollisuuksista tulla Päiväkumpuun voluilemaan. Ryhmään pääset tästä linkistä.

Voluksi voit ilmoittautua täyttämällä oheisen lomakkeen. Lomake tulee täyttää, vaikka tulisitkin vain päiväksi tai kahdeksi, mutta se on voimassa koko kesän, eli useampaa kertaa ei tarvitse sitä täytellä.

Tervetuloa, sinua odotetaan jo!

Voluhaku

  • Max. tiedoston koko: 128 MB.