Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Uusiotuotteita vanhoista mainoskankaista

Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat suunnittelivat kierrätystuotteita vanhoista mainoskankaista

Suomen Lähetysseuran logo ja tuotteiden ulkoasu muuttuivat vuonna 2016. Vanhat banderollit ja keräysliivit poistuivat käytöstä. Mitä niille pitäisi tehdä? Voisiko niitä käyttää vielä jotenkin?

Kuopion Savonia-ammattikorkeakoulun vaatetusmuotoilulinjan opiskelijat Johanna Nevalainen, Roosa Kumpulainen, Emilia Kekkonen ja Joonas Ursin tarttuivat haasteeseen opettajiensa Sirpa Ryynäsen ja Laura Pakarisen kanssa.

Monista ideoista toteutettavaksi valittiin seitsemän tuotetta, joilla on käyttöä arkielämässä. Valmistusohjeet löytyvät alta, niin kirjallisina kuin videoituina.

Näin teet ostoskassin vanhasta keräysliivistä

Tarvikkeet

  • vihreä liivi
  • ratkoja
  • sakset
  • nuppineuloja
  • liitu tai kynä
  • mittanauha ja viivotin
  • ompelukone

Työjärjestys

  1. Ratko tarranauhat sivuilta.
  2. Mittaa pääntieltä olkasaumoista alaspäin 25 cm ja vedä viivat. Vedä viiva myös näiden pisteiden välille. Leikkaa piirrettyjä viivoja pitkin niin, että molemmat puolet leikkautuvat samalla.
  3. Käännä pienempi pala ympäri ja ompele leikatut reunat. Huolittele reunat samalla siksakilla.
  4. Tasoista taskun yläreuna ja käännä ympäri.
  5. Leikkaa tarranauhan pehmeämpi puoli puoliksi. Ompele tarranauhat pieneen taskuun sijoittamalla piikikäs puoli taskun etureunan sisäpuolelle keskellä. Sijoita sen avulla pehmeämpi puoli taskun sisään sitä vasten. Ompele toinen pehmeä puoli taskun ulkopuollelle vasten edellistä osaa.
  6. Leikkaa vinot aukileikkaukset kassinsuun kulmiin.
  7. Aseta tasku keskellä kassinsuun reunaa sisäpuolelle. Taita sentin saumavarat sisäpuolelle ja siksakkaa reunat. Tasku jää kiinni saumavaran alle.
  8. Ompele kulmiin pienet laskokset ja vahvista ne siksakkaamalla ne oikealta puolen.
  9. Asettele label keskelle Lähetysseura-tekstin alle ja ompele kiinni punaisella langalla.
  10. Ompele kassin sivut ja pohja. Huolittele samalla siksakilla reunat.
  11. Ompele kassin pohjaan haluamasi kokoiset kulmat. Kulmien suuruus vaikuttaa kassin pohjan leveyteen.

Ohje: Ostoskassi liivistä (PDF)

Näin teet kaulanauhan banderollista

Tarvikkeet

  • 120 x 488 cm banderolli
  • metallirenkaita (avainrenkaita)
  • ompelukone
  • mittanauha
  • sakset
  • klemmareita (tai nuppineuloja)

Työjärjestys

  1. Tarvitset kaulanauhaa varten 120 x 488 cm banderollin.
  2. Leikkaa valkoiset kaitaleet pois pitkiltä sivuilta.
  3. Mittaa 4 cm reunasta ja leikkaa koko pituussuunnan mittainen nauha, siis 4 x 488 cm.
  4. Taittele leikatun nauhan molemmat reunat symmetrisesti keskelle niin, että reunat ovat vastakkain ja sen jälkeen taita vielä kerran, niin että leikatut reunat jäävät nauhan sisälle. Taittele koko nauha klemmareita apuna käyttäen (klemmarit soveltuvat tähän kankaaseen paremmin kuin nuppineulat).
  5. Ompele nauha päästä päähän reunaa pitkin.
  6. Kun nauha on ommeltu, voit aloittaa taittelun. Jätä alkuun noin 10 cm taittelematonta nauhaa. Taittelun voit tehdä vapaalla kädellä, taitoksia ei tarvitse mitata. Pidä kuitenkin huoli, että taitokset ovat noin 1–1,5cm pituisia ja että taitosten reunat sivusta katsottuna ovat kohdakkain. Ompele taitokset keskeltä nauhaa.
  7. Nauhoista tulee hieman erimittaisia riippuen taitoksista. Kun olet lähestymässä taittelun loppua, mittaa nauhan pituus. Jätä loppuun myös noin 10 cm taittelematonta nauhaa. Suositus kaulanauhan pituudeksi on 120–140cm.
  8. Kun olet tehnyt taittelun valmiiksi ja varmistanut pituuden, tasaa nauhojen päät.
  9. Varmista, että nauha ei ole kierteellä ja pujota metallirengas nauhan sisälle. Ompele nauhojen päistä useamman kerran edestakaisin niin, että ompeleesta tulee vahva.
  10. Käännä nauha ympäri ja aseta metallirengas nauhan päähän. Sitten ompele ensin läheltä rengasta ja toisen kerran läheltä taitoksia.
  11. Kaulanauha on valmis. Kaulanauhoista voi tehdä erimittaisia, jotta ne sopivat mahdollisimman monen kokoiselle ihmiselle.

Ohje: Kaulanauha banderollista (PDF)

Näin teet kirjanmerkin banderollin vahvikenauhasta

Tarvikkeet

  • banderollien vahvikenauhapalat
  • ompelukone
  • sakset
  • klemmareita (tai nuppineuloja)

Työjärjestys

  1. Leikkaa banderolleista vahvikenauhakaistaleet irti sen levyisinä kuin ne kussakin banderollissa ovat.
  2. Leikkaa kaistaleesta metallirenkaiden välinen pätkä tai 97 cm pituinen pätkä.
  3. Taita kaistaleen leikattu reuna kaistaleen keskelle. Käytä klemmareita apuna.
  4. Valitse ompelukoneesta siksak-ommel ja ompele leikatun reunan päältä niin, että reuna jää siksak-ompeleen sisään.
  5. Kun nauha on tehty, taita nauhan alareunasta n. 3 cm pituinen pätkä kahdesti niin, että leikattu alareuna jää taitoksen pohjalle. Ompele taitos pituussuunnassa siksak-ompeleella muutaman kerran edestakaisin.
  6. Kun alareunan taitos on tehty, mallinna ja taita loppu nauha puoliksi.
  7. Yläreunan taitos on taitoskoristeen huippu. Taita loppupätkä nauhasta videon ohjeen mukaisesti ensin vasemmalle ja sitten oikealle puolelle. Asettele nauhan pää huolellisesti koristeen sisälle niin, ettei se jää näkyviin.
  8. Ompele taitoskoriste pituussuunnassa siksak-ompeleella muutaman kerran edestakaisin.
  9. Kirjanmerkki on valmis. Kirjanmerkin pituus on 44c m, nauhan leveys 2 cm ja taitoskoristeen leveys noin 10 cm. (Kirjanmerkeistä voi tehdä myös eripituisia.)

Ohje: Kirjanmerkki banderollin vahvikenauhasta (PDF)

Näin teet sydänpussukan banderollista

Tarvikkeet

  • banderolli
  • ompelukone
  • mittanauha
  • sakset
  • klemmareita (tai nuppineuloja)
  • silitysrauta

Työjärjestys

  1. Leikkaa banderollista 146 cm x 18 cm suikale.
  2. Taita suikale kaksinkerroin ja leikkaa suikaleen taitetusta päästä 2cm levyinen suikale. (Siis 4 cm x 18 cm, jos leikkaat kangasta yksinkerroin.) Toisen pään valmiiksi huolitellut reunat jäävät toiseen päähän, valmiina pussukan suuhun.
  3. Taita iso kangassuikale pitkittäissuunnassa kahtia ja piirrä leikattuun päähän pyöreä reuna. Voit käyttää maalarinteippirullaa apuna. Leikkaa viivan mukaisesti. Avatusta kankaasta syntyy sydämen yläreuna.
  4. Aseta kappaleet oikea puoli vastakkain, varmista myös että toisen pään reunat ovat tasaisesti kohdakkain. Ompele sydämen kaaret sekä jatka ompelua noin 30 cm molempia pitkiä reunoja myöten.
  5. Käännä kappale oikein päin. Suorista ja silitä sydämen kaaret huolellisesti (silitysraudan lämpötila = 1 piste).
  6. Tarkista että pussukan suun reunat on kohdakkain. Taita kappale puoliksi ja mittaa sydämen kaarien keskeltä 11 cm. Ompele 11 cm kohdasta kappaleet yhteen.
  7. Pussukan takapuoli on 20 cm, mittaa se ja aloita taittelu videon ohjeen mukaisesti. Jätä pussukan yläreunaan noin 3,5 cm ennen toista taskua. Taittele sydän paikoilleen.
  8. Reunoihin ommellaan pussisaumat. Aloita saumojen ompelu kankaan oikealta puolelta. Älä ompele sydäntä kiinni vielä tässä kohtaa saumaan kiinni.
  9. Valmista alussa leikatusta 4 cm x 18 cm suikaleesta pussukkaan reksukka. Taittele ohjeen mukaisesti niin, että huolittelemattomat reunat jäävät nauhan sisään ja ompele.
  10. Käännä pussukka nurinpäin ja asettele reksukka reunaan (reksukkaa ei ommella vielä kiinni tässä kohtaa, mutta reksukan on mahduttava sauman sisään. Asettele myös label taitettuna paikoilleen ja ompele se tämän sauman sisään. Ole huolellinen että huolittelemattomat reunat jäävän pussisauman sisään. Voit tarvittaessa siistiä reunoja saksilla ennen tämän sauman ompelemista.
  11. Ompele reksukka pussukan päältä kiinni pussukkaan.
  12. Lopuksi silitä pussukka niin, että sydämen reunat ovat siistit. Pussukka on valmis. Pussukan koko on korkeus 21 cm (ilman reksukkaa) ja leveys 13 cm.

Ohje: Sydänpussukka banderollista (PDF)

Näin teet nyörirepun banderollista

Tarvikkeet 

  • vettä läpäisemätön banderolli
  • nyöriä
  • ompelukone
  • sakset
  • mittanauha
  • nuppineuloja

Työjärjestys

  1. Leikkaa 36 cm x 48 cm suorakaide.
  2. Ompele nyörikujat.
  3. Taita kangas keskeltä ja asettele label kassin keskelle, taitoksesta nyörikujaa kohti 4cm päähän. Ompele label kiinni punaisella langalla.
  4. Ompele sivut jättäen kassin alareunat vähän auki.
  5. Pujota nyörit, nyörikujista läpi.
  6. Solmi nyörien päät ja pujota ne kassin alareunoissa olevista auki aukoista.
  7. Ompele alareunojen aukot kiinni nyörien päältä.
  8. Kassi on valmis.

Ohje: Nyörireppu banderollista (PDF)

Näin teet ison kassin banderollista

Tarvikkeet

  • iso banderolli
  • vihreä kangas
  • sakset
  • nuppineuloja
  • mittanauha
  • ompelukone

Työjärjestys

  1. Leikkaa banderollista 86×120 cm kokoinen pala.
  2. Ompele 1+2 cm päärmeet palan lyhyemmille sivuille.
  3. Leikkaa vihreästä kankaasta 12×384 cm kaitale.
  4. Taita kaitale puoliksi pituussuunnassa ja taita samassa suunnassa 1cm reunoilta sisään. Tikkaa reunat kiinni toisiinsa päältä päin. Tikkaa halutessasi myös toinen reuna.
  5. Asettele kaitale isomman palan oikealla puolen tasaisesti keskikohdan molemmin puolin.
  6. Jätä samankokoiset lenkit molempiin päihin. (kuva)
  7. Ompele kiinni kaitaleen molemmilta puolin. Kiinnitä samalla kaitaleen päät toisiinsa kassin reunassa. Tee vahvistukset hihnoihin kassin reunassa. (katso ylhäältä)
  8. Taita kassi puoliksi oikeat puolet vastakkain ja ompele sivut. HUOM! Ompele label sivusauman sisään noin 10cm yläreunasta alaspäin. Huolittele reunat samalla siksakilla.
  9. Kiinnitä saumavarat edestakaisompeleella kassin reunaan.
  10. Ompele kulmat kassin pohjaan. Kulmien koko määrää kassin pohjan koon.

Saat pienemmän ostoskassin leikkaamalla banderollista esimerkiksi 47×106 cm kokoisen palan. Voit ommella myös kaksi hihnaa, jotka kiinnittyvät kassin reunaan, eivätkä kierrä kassin pohjan alta. Tällöin kannattaa hihnan päät taittaa reunapäärmeen alle. Vahvikeompelut kannattaa päihin tehdä myös tässä tapauksessa.

Ohje: Iso kassi banderollista (PDF)

Näin teet satulansuojan

Tarvikkeet

  • vihreä kangas
  • kaava
  • kuminauha
  • sakset
  • nuppineuloja
  • hakaneula
  • ompelukone

Työjärjestys

  1. Leikkaa kankaasta kaavan mukainen pala.
  2. Tee kuminauhakuja siksakkaamalla 1,5-2 cm reunasta nurjalle. Testaa ennen ompelua, että kuja on tarpeeksi leveä kuminauhalle. HUOM! jätä aukko kuminauhan pujottamista varten.
  3. Pujota kuminauha hakaneulan avulla kujaan.
  4. Kiristä kuminauha sopivan mittaiseksi.
  5. Aseta kuminauhan päät päällekkäin ja kiinnitä ne toisiinsa ompelemalla muutaman kerran edestakaisin.
  6. Sulje kuja siksakkaamalla kuja kiinni. Ompele label kiinni satulansuojan takapuolelle kuvien mukaisesti.

Ohje: Satulansuoja (PDF)

Kaava: Satulansuoja (PDF)