Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Yrityksille

Kiinnostavia yhteistyökumppanuuksia yrityksille: Tule tekemään yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa!

Yrityksille

Tekemällä yhteistyötä järjestöjen kanssa yritykset voivat rakentaa entistä arvostetumpaa yrityskuvaa ja tavoittaa uusia kohderyhmiä. Kun yrityksenne rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa yhdessä Suomen Lähetysseuran kanssa, kertoo se kuluttajille ja asiakkaillenne yrityksenne vastuullisuudesta ja vahvistaa työnantajabrändiä. Tavoitteena on yritysmielikuvan ja asiakkaan tunnesiteen vahvistaminen. Luomme yhdessä win-win-tilanteen, jossa molemmat osapuolet aidosti hyötyvät. Yritysvastuullisuuskampanjat ovat tällä hetkellä eniten kasvava yritysviestinnän muoto.

Miten onnistumme yhteistyössä?

Yrityksenne pääsee hyödyntämään Lähetysseuran näkyvyyttä ja tekemään kanssamme tärkeää työtä. Tehokkaimmat kampanjat ovat läpinäkyviä ja kertovat molempien osapuolien vastuullisuudesta ja halusta paneutua menestyvien yhteistyökumppanuuksien rakentamiseen. Lähetysseuralla on vahvoja ja suosittuja brändejä, kuten Kauneimmat Joululaulut ja Toivoa.fi. Lähetysseura on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, ja tapahtumillamme tavoitamme ihmisiä laajasti.

Miksi yhteistyöllämme on merkitystä?

Yhteistyössä voi olla kyse uusien palvelujen tuottamisesta, niiden monipuolistamisesta tai teknologian sovittamisessa osapuolien tarpeisiin. Yritysyhteistyön tavoitteena on paneutua yhteisöjen kohtaamiin kehityshaasteisiin kumppanilähtöisesti.  Kumppanilähtöisyys voi yritysyhteistyössä tarkoittaa myös yhteistyötä kohdemaiden yksityisen sektorin toimijoiden kanssa. Tärkeimpänä kumppanuustyössä ovat yhteistyössä syntyvät kehitysvaikutukset eivätkä suomalaisen viennin edistäminen.

Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka. Me Suomen Lähetysseurassa tuemme kehitysmaiden köyhimpien ihmisten sopeutumista ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin ja työskentelemme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Yrityksenne voi olla mukana aikaansaamassa muutosta yhteisen kampanjoinnin, lahjoitusten tai yhteisten hankkeiden kautta. Tee yrityksellesi ilmastolupaus ja toteuta se yhdessä meidän kanssamme.

Olemme kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. Teemme laaja-alaista työtä: kehitysyhteistyötä, rauhantyötä, katastrofityötä sekä kirkollista työtä, jossa tuemme kirkkojen toimintaa, kuten diakoniaa ja kirkon työntekijöiden koulutusta.

Toimimme 30 maassa. Yhdessä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa rakennamme oikeudenmukaisempaa ja inhimillisempää maailmaa. Tuomme toivoa sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Työmme keskiössä ovat heikoimmassa ja syrjityssä asemassa olevat ihmiset: tytöt ja naiset, vammaiset ihmiset, kastittomat, alkuperäiskansat ja etniset vähemmistöt.  Kotimaassa haluamme ohjata yritystoimintaa vastuullisemmaksi.

Ulkoministeriö on meille tärkeä yhteistyökumppani, joka arvioi työtämme koko ajan. Olemme arvostettu, vastuullinen toimija, jolla on 160 vuoden kokemus. Kuitenkin olemme vahvasti kiinni tässä päivässä, tämän päivän menetelmillä ja organisaatiolla.

Miten yhteistyömme toteutuu käytännössä?

Teillä tulee olla tiedossa, mihin yhteistyöllä haluatte pyrkiä tai minkälaista hyötyä etsitte. Tämän mukaisesti voimme aloittaa yhteistyön esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

Voitte olla auttamassa esim. kummityömme kautta tai rakentamalla kokonaan oman keräyksen. Voitte ryhtyä kuukausilahjoittajaksi Lasten Pankille tai Toivoa.fi-sivustomme kautta. Näin olette mukana luomassa oikeudenmukaisempaa maailmaa ja tukemassa lasten, vammaisten ihmisten ja naisten aseman parantamista.  Voitte hankkia myös aineettomat lahjat työntekijöillenne, asiakkaillenne ja yhteistyökumppaneillenne ja samalla tukea työtämme.

Tällaisia viestinnän muotoja ovat yhteiset, räätälöidyt markkinointi- ja viestintäkampanjat, tuoteyhteistyö tai yhteistyö uusien kohderyhmien tavoittamiseksi. Jos teillä on halu auttaa, rakennamme teille tarpeitanne vastaavan ehdotuksen. Jos teillä on jo valmis ehdotus, meillä on valmiit kanavat sen toteutukseen.

Voitte hyödyntää osaamistamme kohdemaistamme, kohdemaidemme paikallisia toimijaverkostoja sekä yliopistoja ja kouluja kohdemaissamme.

Lähetysseura tekee työtä taloudellisen, ilmastollisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja yksityisen sektorin kanssa tehtävällä yhteistyöllä on merkittävä vaikutus muutoksen toteuttamisessa. Hankeyhteistyössä kyse voi olla uusien palvelujen tuottamisesta, teknologian sovittamisessa kehitystyön tarpeisiin tai arvoketjujen monipuolistamista.

Kun otamme hankkeissa käyttöön yrityksenne tarjoamaa uutta teknologiaa, tuoteratkaisuja tai tietotaitoa, yrityksenne voi osallistua myös hankkeen suunnitteluun. Osallistumalla yhteistyöhön yritys voi löytää uusia markkina-alueita ja oppia paikallisia toimintamalleja kasvavilla markkinoilla. Yhdessä olemme vahvempia myös hankerahoituksia haettaessa.

Asiantuntemuksenne, palveluidenne, koulutuskokonaisuuksien tai  mentoroinnin lahjoittaminen käyttöömme ovat pro bono -työtä parhaimmillaan. Voimme myös rakentaa mediayhteistyötä ja lisätä näin yhteistä näkyvyyttä.

Odotamme yhteistyöyrityksiltä: Innovaatiota, liiketoiminnan vastuullisuutta ja toimintaa, jolla on myönteisiä kehitysvaikutuksia. Haluamme tehdä yhteistyötä sellaisten yritysten kanssa, jotka jakavat intressin oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi sekä tukevat lainsäädännön tai yleisen mielipiteen kehitystä toivottuun suuntaan, myös kohdemaiden ulkopuolella.

Tarjoamme teille: Luotettavan kumppanin, näkyvyyttä, tietotaitoa toimintaympäristöistämme, kontakteja ja yhteistyöverkostoja, fasilitointia ja mahdollisuuden testata toimintaanne kehitysmaaympäristössä.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yritysyhteyshenkilö

Varainhankinnan päällikkö
Hanna Kalanne
hanna.kalanne
@suomenlahetysseura.fi

puh. (+358) 40 6871 013

Ota yhteyttä: