Viisi vuotta sitten, huhtikuussa 2015, Anni ja Heikki Takko lapsineen ryntäsivät ulos talostaan, kun maanjäristys ravisutti Nepalia. Annille kriisi lähetysperheessä ei ollut uutta, sillä hänen lapsuudessaan isä kuoli tapaturmaisesti Tansaniassa. Luottamus Lähetysseuran ja Jumalan huolenpitoon on silti koko perheellä ollut luja niin Nepalissa, Senegalissa kuin nyt Suomessakin. Takot kertoivat elämänsä käänteistä Lähetyssanomille.
Maailmannälkä heräsi
”Olin pukeutunut koppakuoriaiseksi tavatessani Heikin”, Anni Takko nauraa. Paikka oli Elävä maaseutu -messut, jossa maa- ja metsätaloustieteitä opiskeleva Anni edusti metsäyhtiö UPM:ää. ”Se halusi viestittää välittävänsä jopa hyönteisistä.”
Opiskelukaveri vei Annin tiedekunnan esittelypisteelle syömään lakua. Siellä oli päivystämässä Heikki, joka näki Annista vain kasvot. ”Olimme opiskelleet kaksi vuotta samassa paikassa, mutta emme olleet tavanneet. Sitten törmäsimme heti seuraavana maanantaina yliopiston käytävällä.” Se olikin sitten menoa.
Heikki on pientilan poika Marttilasta, Varsinais-Suomesta. Hän lähti opiskelemaan maa- ja metsätaloustiedettä, vaikka ei ollut aikeissa jatkaa tilan pitoa. Hän oli ollut aktiivisesti mukana seurakuntanuorissa. Kansainvälisyys oli aina kiinnostanut, mutta alle 18-vuotiaana hän ei ollut käynyt kuin kerran Ruotsissa.
”Kun vuonna 2000 lähdin vaihto-opiskelijana USA:han, se oli ensimmäinen varsinainen ulkomaanmatkani”, Heikki sanoo. Hän oli vuoden töissä maatilalla Minnesotassa, ja kokemus sytytti halun nähdä maailmaa laajemmalti.
Isä putosi Kilimanjaro-vuorelta
Anni oli elänyt ensimmäiset kaksi ja puoli vuottaan lähetystyöntekijöiden lapsena Tansaniassa. Vanhemmat, Tuula ja Paavo Teppo, olivat olleet ensin Etiopiassa. Joulukuussa 1982 nelilapsista perhettä kohtasi tragedia, kun isä kuoli pudotessaan Kilimanjaro-vuoren rinteeltä.
”En muista noista ajoista mitään”, Anni kertoo. ”Isän kuolema on kuitenkin ollut tärkeä kokemus perheessämme. Sitä on käsitelty paljon. Äidillä on ollut aina vahva luottamus Jumalaan, eikä hän ole kyseenalaistanut hänen tahtoaan. Päällimmäisenä äidillä on ollut kiitollisuus isästä ja yhteisestä ajasta hänen kanssaan.”
Lähetysseuraan suru ei synnyttänyt etäisyyttä. Tuula ja lapset kävivät yhdessä Tansaniassa, Anni oli Lähetysseuran rippikoululeirillä Päiväkummussa ja osallistui nuorteniltoihin Lähetystalolla.
Anni ja Heikki viettivät myös Tansaniassa kuukauden. He kiipesivät Kilimanjarolle, samaa reittiä, jota Annin isä oli kiivennyt. ”Se oli tunteikasta”, Anni sanoo. He tutustuivat myös Lähetysseuran uusiin työntekijöihin, Päivi ja Teppo Mäkeen, ja auttelivat heitä käytännön asioissa.
Ilmoitus Lähetyssanomissa tuli kohti
Valmistumisen jälkeen Heikki oli töissä Hankkijalla, Anni Janakkalan Osuuspankissa. Mieltä kutkutti ajatus ulkomaille lähdöstä. Vuonna 2010, kun Anni oli hoitovapaalla, hänen silmiinsä osui Lähetyssanomista ilmoitus kummityön koordinaattorin ja tiedottajan paikasta Nepalissa. Anni ei epäröinyt lähettäessään hakemuksen Lähetysseuraan.
Heikillekin löytyi sopiva tehtävä, onhan ruokaturvan parantaminen tärkeä osa Lähetysseuran toimintaa Nepalissa. Perhe, johon kuuluivat viisivuotias Minttu, kolmevuotias Santtu- ja yksivuotias Siiri, lähti Kathmanduun helmikuussa 2012.
Kun portaat huojuivat alla
Takkojen oltua Nepalissa kolme vuotta maata vavisutti huhtikuussa 2015 valtava maanjäristys. Onneksi oli lauantai keskipäivä, joten koko perhe oli kotona. Anni oli yläkerrassa, lapset ja Heikki alakerrassa. Kun järistysvaroitin meni päälle, sen äänestä kuuli heti, että järistys on iso. Tilannetta varten oli harjoiteltu, ja Lähetysseura oli antanut ohjeet.
”Muistin heti, miten pitää toimia”, Anni sanoo. ”Olen myös sen tyyppinen ihminen, että haluan henkisesti varautua pahimpaan. Sitten kun jotain tapahtuu, se ei niin paljon haittaa.”
Anni meni kantavan rakenteen alle, mutta häntä huolestutti, oliko Heikki päässyt lasten kanssa ulos. Siksi hän lähti portaita alas. Oli pelottavaa, kun ovet ja portaat heiluivat ja tilan taju katosi. Lopulta kaikki olivat pihalla, eikä talokaan sortunut.
Takot saivat ensimmäiset viestit puhelimiinsa – Suomesta: ”Oletteko kunnossa?” Kotimaan päässä jo tiedettiin, miten isosta järistyksestä oli kyse ja miten laajalla alueella se oli aiheuttanut tuhoa.
Jälkijäristyksissä pihalla teltoissa
Kaikki Lähetysseuran työntekijät kokoontuivat asumaan telttoihin Takkojen pihalle. Sähköt olivat menneet järistyksessä poikki ja kaasusta oli pulaa. Vesi tuotiin säiliöissä autolla. Jatkuvien jälkijäristysten takia Nepalissa ei uskallettu nukkua sisällä. Takon talon naapuripihoilta kuului välillä pelon huutoja.
Takot kiittelevät Lähetysseuran kriisinhallintaa. Maanjäristyksiin oli varauduttu, ja järistyksen jälkeen saatiin purkaa kokemuksia ammattilaisten kanssa.
Lähetysseura käynnisti pian keräyksen uhrien auttamiseksi. Heikki piti yhteyttä kumppanijärjestöihin ja Suomen suurlähetystöön. Anni ja lapset evakuoitiin Suomeen, Heikki jäi koordinoimaan avustusta. Annia haastateltiin jo Nepalista Ylen uutisiin, ja kotimaahan palattuaan hän oli vieraana aamu-TV:ssä.
Perhe palasi vielä vuodeksi Nepaliin. ”Hyvä, että palasimme. Se vahvisti tunnetta selviytymisestä”, Anni toteaa.
Himalajalta Afrikan länsireunalle
Saman vuoden syksyllä tapahtui toisenlainen järistys: Suomen hallitus leikkasi kehitysyhteistyötukea 40 prosenttiyksikköä. Lähetysseuran piti nopeasti luopua joistakin hankkeista ja leikata muista rajusti.
Anni ja Heikki alkoivat miettiä, löytyisikö heille tehtäviä jostain muualta kuin Nepalista. He viihtyivät kyllä maassa erinomaisesti, joskin Kathmandun kovat saasteet huolestuttivat.
Uusi työ löytyi Afrikasta. Lähetysseura etsi Senegaliin kirkollisen työn koordinaattoria. Anni oli jo Nepalissa tehnyt vastaavaa työtä Mia Westerlingin apuna. Kummityökin kuului edelleen tehtäviin. Heikin tehtäväksi tuli kirkon omavaraisuuden kehittäminen, sitten kehitysyhteistyöhankkeiden koordinointi ja myöhemmin läntisen Afrikan ja Ranskan aluepäällikön tehtävät.
Senegal on hyvin erilainen maa kuin Nepal. Nepal sijoittuu Himalajan vuorille ja laaksoihin sekä trooppiselle tasangolle. Senegal on Atlantin valtameren ja Saharan autiomaan välissä. Nepal on hinduvaltio, Senegal muslimimaa. Nepalissa elettiin pitkään sisällissodan keskellä, Senegal taas on vakaa maa, jossa ei ole ollut sisällissotia. ”Senegalilaiset ovatkin ylpeitä rauhanomaisuudestaan”, Heikki toteaa.
Jotain yhteistä näillä mailla on: kumpikin kuuluu maailman köyhimpiin.
Senegalissa näkyy siirtomaatausta
Anni ja Heikki huomasivat, että Senegalissa viranomaisten kanssa oli helpompaa asioida kuin Nepalissa. Tavallisiin ihmisiin puolestaan syntyi yhteys edellisessä asuinmaassa ehkä vähän luontevammin.
”Erilaista oli myös se, että Senegalissa Lähetysseuralla on vain yksi kumppani, luterilainen kirkko, kun Nepalissa kumppanijärjestöjä oli monta”, Heikki toteaa.
Yksi ero on siinä, että Senegalissa vallitsee uskonnonvapaus. Kirkot voivat toimia melko vapaasti, ja muslimit ja kristityt elävät rauhassa rinnakkain.
Takkojen mielestä Senegalissa näkyy vielä sen historia Ranskan entisenä siirtomaana. He huomasivat ihmisten reagoivan herkästi siihen, jos he kokivat eurooppalaisten neuvovan heitä ylhäältä päin.
Maaorjuutta ja miesten valtaa
Anni ja Heikki kävivät myös naapurimaassa Mauritaniassa. Lähetysseuralla on siellä yksi kehitysyhteistyöhanke ja kummihanke, joita toteutetaan yhdessä Luterilaisen maailmanliiton kanssa.
”Teemme työtä muun muassa aurinkoenergian parissa ja edistämme ihmisoikeuksia”, Heikki kertoo. ”Tuemme myös pienyrittäjyyttä ja perustamme säästöryhmiä. Pääkaupungissa tuemme vammaiskeskusta, josta voi valmistua ammattiin.”
Osa mauritanialaisista elää käytännössä maaorjuudessa, vaikka se on laissa kielletty. Viranomaisten kanssa käydään keskusteluja ihmisten oikeuksien parantamiseksi ja menetettyjen maaoikeuksien palauttamiseksi”.
”Mauritania jäi mieleen erityisesti naisten aseman kannalta”, Anni sanoo. ”Miesten valta on siellä ehdotonta. Kulttuuriin kuuluu se, että miehellä saa olla monta vaimoa, mutta hän ei ole taloudellisesti vastuussa perheistään. Naiset haluaisivat saada lapset kouluun, mutta heillä ei ole siihen varaa. Tyttöjä myös käytetään paljon hyväksi.”
”Tapasin kuitenkin rautarouvia, jotka kiertävät puhumassa naisille vanhempainyhdistyksissä. Pienikin lisätulo auttaa lapsia kouluun, vaikkapa hillon teosta saatu.”
Mauritaniassa islam on niin jyrkkää, että uskontoa vaihtava tuomitaan kuolemaan. Maa on myös hyvä esimerkki ilmastonmuutoksen tuhoista. Kuivuus tunkeutuu kaikkialle, ja toisaalta merivesi tulviessaan pilaa pohjavedet ja rapauttaa rakennukset.
Luonnosta iloa koko perheelle
Viime vuonna Takot palasivat Suomeen. Anni toimii Lähetysseurassa kirkollisen työn koordinaattorina vastuualueenaan Nepal, Kolumbia, Bolivia ja Venezuela. Heikki hoitaa kirkollisen työn koordinaattorin tehtäviä ranskankielisillä alueilla. Hän on myös vierailee seurakunnissa, joskin vierailut ovat nyt peruuntuneet koronakriisin ajaksi.
Perhe asettui Tampereelle, koska lapset pääsivät siellä kansainväliseen kouluun. Vanhemmat käyvät junalla töissä Lähetysseuran toimistossa, joka sijaitsee Pasilan aseman vieressä. Heikki pääsee kotoa myös kätevästi seurakuntavierailuille.
Kotikaupungissaan Takot nauttivat luonnossa kulkemisesta. Nepalissa se oli perheen harrastus, mutta Senegalin oloissa retkeilyyn ei ollut juuri mahdollisuutta.
Anni ja Heikki yrittävät pitää mielessään yhden tärkeän asian: heidän kotimaansa on lapsille uusi ja outo maa.
Teksti Pirre Saario
Haastattelu on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 3/2020, joka ilmestyi 1.4.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa. Tästä pääset tilaussivulle.
