Kaksi vuosikymmentä sitten Nepalissa mielenterveyteen suhtauduttiin hyvin eri tavalla kuin nykypäivänä. Olivathan pelkät elämisen haasteet valtavat: köyhässä vuoristovaltiossa oli meneillään repivä sisällissota, ja esimerkiksi vuonna 2004 alle kahdella dollarilla päivässä eli vielä lähes 80 prosenttia väestöstä.
Poliittinen väkivalta, köyhyys ja kastijärjestelmän synnyttämä eriarvoisuus iskivät koko kansan mielenterveyteen. Lapsetkaan eivät säästyneet kovilta kokemuksilta.
”Masennus oli yleistä, ja syitäkin oli paljon: lapsiavioliitot, vain tyttölapsia synnyttäneiden äitien leimat, vaietut lasten kuolemat, miesten siirtotyöt Intiassa, köyhyys ja sota, leskien huono asema yhteiskunnassa, perheväkivalta, lapsettomuus, kuukautissyrjintä ja perinteinen miehen päätösvalta koko yhteiskunnassa. Sisällissota varjosti kaikkea 20 vuotta sitten, ja hyvin pian rauhan tultua korostuivat sotaleskien ahdistukset”, Lähetysseuran pitkäaikainen työntekijä, nykyisin eläkkeellä oleva Kirsti Kirjavainen listaa silloisia haasteita.
Mielenterveyshaasteita ei osattu tunnistaa tai hoitaa, ja niihin liittyi vahvaa leimaamista. Kirjavaisen mukaan kalliin hoidon pariin täytyi lähteä pääkaupunki Kathmanduun, jossa sielläkin hoito oli kortilla, tai sitten vieläkin kauemmas Intiaan.
”Kansanparantajat hoitivat tuolloin oireilevat. Tiedän, että monia mielisairaita oli vankiloissa.”
Oli selvää, että tarve mielenterveystyön kehittämiseen oli valtava.
Lasten kurittamisesta kuunteluun
Vuonna 2003 Nepaliin perustettiin täysin uusi paikallinen järjestö Centre for Mental Health and Counselling Nepal (CMC-Nepal), tarkoituksenaan vastata maan huutavaan tarpeeseen mielenterveyskysymyksissä. Heti seuraavana vuonna Lähetysseura lähti tukemaan järjestön työtä. Työntekijä Raija Kiljunen oli tässä avainasemassa.
”Kiljunen oli mukana perustamassa hanketta, sillä silloin nähtiin selvä tarve pureutua etenkin lasten mielenterveyshäiriöihin. Kun sitten löytyi hyvä kumppani, mietittiin, miten lapset löydetään. Ratkaisuksi tulivat koulut. Hankkeelle tehtiin hyvä pohjatyö, ja opimme, että kun lapset voivat henkisesti paremmin, viihtyvät he myös koulussa paremmin”, Nepalin aluepäällikkö Juha Lind kertoi haastattelussa vuonna 2020.
Kirjavaisen mukaan kyseessä oli tuolloin Nepalin ainoita mielenterveystyötä tekeviä toimijoita.
”Se oli asennemuutoksiin johtavaa tiedon lisäämistä, mielenterveysosaamisen lisäämistä kaikille tasoille terveydenhuollossa, kouluttamista, kirjojen ja opetusmateriaalien valmistusta”, Kirjavainen kuvailee.
Nepalilaisessa koulumaailmassa opettajat turvautuivat kurinpidossa herkästi ruumiilliseen rankaisemiseen, ja lasten henkinen hyvinvointi jäi lähes täysin huomiotta. Lähetysseuran tuella alettiin kouluttaa koulukuraattoreita olemassa olevista opettajista Nepalin julkisiin kouluihin.
Nykyisin kuhunkin hankekouluun koulutetaan yksi nais- ja yksi miespuolinen koulukuraattori, joilta löytyy osaamista tukea oppilaiden mielenterveyttä ja tarvittaessa ohjata heitä hoitoon eteenpäin terveydenhuollossa. Samalla haluttiin keskittyä myös hyvinvointiin luokkahuoneissa – siihen, että oppilaat saisivat myönteistä kannustamista kurituksen sijaan.
Mukaan otettiin myös Nepalin viranomaiset. Oli ensiarvoisen tärkeää, että he näkisivät mielenterveystyön kehittämisen merkityksen ja ottaisivat sen mukaan kansalliselle agendalle. Näin tuloksista saataisiin kestäviä. Sittemmin CMC-Nepal on kehittänyt Nepalin valtion kanssa esimerkiksi manuaaleja tuleville koulukuraattoreille.
Nepalilaisasiantuntijat kädet savessa
Kehitysyhteistyö mielenterveyden parissa sai Lähetysseuralta vuosien varrelta monenlaista tukea, muun muassa useiden suomalaisten asiantuntijoiden muodossa. Silti tärkeimmät kädet savessa -tekijät olivat nepalilaiset asiantuntijat itse.
”CMC-Nepalilla on hyvin sitoutunut henkilöstö, jota on koulutettu esimerkiksi Intiassa”, Kirjavainen kehuu.
Työ on kantanut hedelmää, ja Nepalin julkisissa kouluissa tehtävä mielenterveystyö jatkuu tänäkin päivänä ulkoministeriön kehitysyhteistyön tuella. Viime vuodesta lähtien työtä on tehty Nepalin kaukaisissa länsiosissa, joissa kehitystarpeet ovat suurimpia.
Viime vuonna alkoi myös täysin uusi CMC-Nepalin toteuttama kehitysyhteistyöhanke, joka keskittyy siirtolaisten ja heidän perheenjäsentensä mielenterveyden tukemiseen. Työn tarpeesta kertoo esimerkiksi tämä itsemurhaa harkinneen siirtolaisperheen äidin tarina.
Tänä vuonna CMC-Nepal juhlisti 20-vuotistaivaltaan Nepalissa. Paikalla juhlavieraana oli Nepalin varapresidentti Ram Sahaya Prasad Yadav, mikä kertoo Nepalin valtion arvostuksesta tärkeää työtä kohtaan. Paikalla oli myös Lähetysseuran nykyinen hankehallinnon asiantuntija Terhi Teiskonlahti, joka työskentelee tällä hetkellä Kathmandussa kehitysyhteistyön parissa.
”CMC-Nepal on tehnyt uraauurtavaa työtä parantaakseen tietoisuutta ja ymmärrystä mielenterveydestä Nepalissa”, Teiskonlahti sanoi tilaisuudessa pitämässään puheessa.
Mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset elävät haavoittuvassa asemassa ja syrjäytyneissä tilanteissa kaikkialla maailmassa ja kohtaavat usein leimautumista ja eristyneisyyttä, Teiskonlahti korosti. Ongelmat kasvoivat entisestään koronapandemian ja tiukkojen yhteiskunnan sulkutilojen myötä. Tällöinkin Lähetysseuran ja CMC-Nepalin yhteistyö tavoitti kaikista heikoimmassa asemassa olevia psykososiaalisella tuella ja esimerkiksi neuvontapuhelimen avulla.
”Mielenterveyskysymykset ovat erityisen tärkeitä maissa, joissa on konflikteja lähihistoriassa, kuten täällä Nepalissa”, Teiskonlahti lisäsi.
Lapsena naitettu ja kansanparantajan riivaama kouluun
Minkälaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita Nepalin mielenterveystyöllä on sitten tavoitettu? Katsaus viimeisen viiden vuoden aikana julkaistuihin artikkeleihin työn parissa kertoo omaa tarinaansa.
Vuoden 2018 Tasaus-kampanjan yhteydessä kerrottiin useita tarinoita Nepalin mielenterveystyöstä. Esimerkiksi Nirmalan oma aviomies hakkasi ja kidutti häntä, mutta psykososiaalisen tuen avulla hän pääsi elämässä eteenpäin. CMC-Nepalin työntekijä Sarita kertoi, kuinka mielenterveystyötä Nirmalan kaltaisten parissa tehdään – ja kuinka työ on hänelle kutsumusammatti.
Saman vuoden Nenäpäivä-kampanjassa tarinansa jakoi 15-vuotias tyttö, jonka isä yritti naittaa tämän alaikäisenä. Kehitysyhteistyössä koulutettu koulukuraattori auttoi tyttöä traumojen käsittelyssä. Koulukuraattorin tukea ovat saaneet niin ikään hurjan kansanparantajan hoidoissa kärsinyt Manisha, 15-vuotiaana naitettu Nirmala-tyttö sekä 15-vuotiaana orjatyön kaltaisiin siirtotöihin lähtenyt Krishna, joka joutui tekemään töitä seitsemänä päivänä viikossa ja 18 tuntia päivässä vain 70 euron kuukausipalkalla. Monien näiden lasten koulunkäynti keskeytyi karujen kokemusten seurauksena, mutta koulutetut kuraattorit auttoivat jatkamaan ja saamaan lapset lopulta takaisin kouluun.
Työllä saadaan tutkitusti aitoja tuloksia. Hankekouluissa koulupudokkuus on laskenut, kun lapsia ja nuoria tuetaan ja kannustetaan, ja oppilaiden koulumenestyskin on parantunut. Kun koulunkäynti maistuu lapsille, on köyhien ja syrjittyjen perheiden jälkikasvulla paremmat tulevaisuuden näkymät. Viime vuonna koulumielenterveyshanke tavoitti Nepalissa 15 600 ihmistä.
Kaikkiaan köyhyys on viime vuosikymmeninä vähentynyt merkittävästi Nepalissa, mutta yhä noin viidesosa väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä, kun vuonna 2004 alle kahdella dollarilla päivässä eli vielä lähes 80 prosenttia väestöstä. Työsarkaa yhä riittää.
Mielenterveystyössä näkyy silti huikea kehitysyhteistyön kaari, jonka saavuttamiseksi nepalilaiset ja suomalaiset ammattilaiset ovat tehneet vuosien työn.
Teksti: Mimosa Hedberg
***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***
