Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Koulutetut työntekijät ovat arvokkaita Angolan kirkolle

Jumalanpalvelus Ehafon seurakunnassa Angolassa. Sade oli kastellut kirkon ympäristön liejuiseksi, joten jumalanpalvelus pidettiin papi pihalla.
Monet Angolan kirkon seurakunnista sijaitsevat vaikeiden matkojen päässä ja elävät hyvin vaatimattomissa oloissa. Kuvan ottanut Maritta Peltokangas kertoo vierailustaan Ehafon seurakunnassa. ”Sunnuntaita vasten yöllä satoi. Aamulla kirkko oli liejun ja veden ympäröimä, eikä kattokaan pitänyt vettä. Siksi pidimme jumalanpalveluksen seurakunnan pastorin kotipihalla. Sade ehti lakata, mutta väkeä ei huonon sään vuoksi tullut paljoa paikalle.

Angolassa lähes kolmekymmentä vuotta kestänyt sisällissota päättyi vuonna 2002. Tuona aikana kasvoi sukupolvi, josta vain murto-osa pääsi kouluun. Tämä näkyy maassa edelleen siten, että väestön koulutustaso on hyvin matala. Se näkyy myös kirkossa. Samaan aikaan pappisopintojen kanssa saatetaan tenttiä peruskoulu- tai lukio-opintoja.

Angolan evankelisluterilaisen kirkon työntekijöitä koulutetaan kirkon omassa raamattuinstituutissa Shangalalassa. Korkeampaa koulutusta on mahdollista saada protestanttisten kirkkojen teologisessa korkeakoulussa Lubangossa (ISTEL), jossa Lähetysseura tukee tällä hetkellä kuuden stipendiaatin opintoja.

João Inácio on kiitollinen siitä, että on saanut mahdollisuuden opiskella työhön, johon hän tuntee kutsumusta. Hän toivoo joskus voivansa opiskella vielä lisää mm. sielunhoitoa. Angolasta löytyy myös ”pastoreita”, jotka ovat vain itse päättäneet ryhtyä sellaisiksi ja perustaa kirkon. Kuva Teija Lievonen

Yksi heistä on lopputyötään tekevä João Inácio, 29. ISTEL:n opiskelijoista kirkko saa koulutettuja ihmisiä johtopaikoille. João ilmoittaa kuitenkin nöyrästi olevansa valmis menemään sinne, minne kirkko hänet lähettää.

– Minä olen vapaasti kirkon käytettävissä. Kirkko valmistaa meidät työhön, ja se myös päättää, mihin haluaa meidät lähettää. Työntekijöitä tarvitaan kaikkialla.

– ISTEL:ssä olemme oppineet ymmärtämään kirkon ja ihmisten tarpeita ja opetelleet vastaamaan niihin: miten johtaa, opettaa, evankelioida. Opinnot ovat vahvistaneet meitä opiskelijoita ja meidän kauttamme koko kirkkoa. Kaiken tavoitteena on kirkon kasvu.

Kirkko kasvaa haasteista huolimatta

Sisällissodan päättymisen jälkeen Angolan luterilaisen kirkon toiminta on laajentunut kirkon synnyinseuduilta eteläisestä Kunenen maakunnasta lähes joka maakuntaan ja kirkon jäsenmäärä on kasvanut huomattavasti. Seurakuntia on kuutisenkymmentä, jäseniä noin 60 000.

Rauha on mahdollistanut vapaamman liikkumisen maassa ja pakolaisten paluun kotiin, mutta äärimmäinen köyhyys, korkea työttömyys ja taloudellinen eriarvoisuus ovat haasteita. Koulutus ja terveydenhuolto kehittyvät hitaasti, liikenne- ja tietoyhteydet ovat huonot. Monet seurakunnista sijaitsevat maaseudulla vaikeakulkuisten taipaleitten takana. Seurakuntien vastuunkantajat tekevät työtään hyvin vähäisellä koulutuksella ja monet ilman palkkaa. Vapaaehtoisten panos seurakuntatyössä on elintärkeä.

Lähetysseuran Teija Lievonen on mukana kehittämässä kirkon kristillistä kasvatustyötä. Jokin aika sitten hän oli mukana pohjoisessa Cabindan maakunnassa pidetyssä pyhäkoulunopettajien koulutuksessa.

– Cabindassa on tarjolla oikea kirkkokuntien ja synkretististen uskontojen valintatalo. Siellä on esimerkiksi jonkun karismaattisen johtajan ympärille syntyneitä seurakuntia – kirkkoja. Jotkut niistä ovat kiinnostuneita liittymään luterilaiseen kirkkoon, Teija kertoo.

– Siellä huomasi erityisen selvästi teologisen opetuksen ja osaamisen tarpeen. Kun ympärillä on monenlaisia kristillisiä tai kristillissävytteisiä ideologioita ja opetuksia, on kasvatettava omia juuria ja ymmärrystä siitä, mitä Raamattu todella opettaa sekä mitä on kristillinen usko ja luterilainen tunnustus.

– Kirkon toiveena on varustaa ja opettaa vastuunkantajiaan, mutta sen toteuttaminen käytännössä on vaikeaa. Kirkko toimii isolla alueella ja vastuunkantajat muuttuvat. Seurakunnissa ja alaseurakunnissa on pastoreiden tai maallikkojohtajien lisäksi lapsityön vastaavat ja pyhäkoulunopettajat, nuorisovastaavat, mies- ja naistyön vastaavat, musiikkivastaavat ja voi olla vielä diakonian ja evankeliointityön vastaavat. Koulutusmatkat ja koulutusten organisointi on vallitsevissa olosuhteissa haastavaa työtä, Teija toteaa.

Sana kuuluu kaikille

28.6. jumalanpalveluksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuralle evankelioimistyöhön ja teologiseen koulutukseen mm. Angolassa. Voit myös osallistua kolehtikeräykseen verkossa osoitteessa suomenlahetysseura.fi/kolehti, lähettää tekstiviestin KOLEHTI10 (10 €) numeroon 16155 tai lahjoittaa haluamasi summan MobilePayllä numeroon 63500.

”Hyvää lasten päivää”, toivottaa teksti kirkon seinällä Lândanan lähetysalueella Cabindassa.
”Hyvää lasten päivää”, toivottaa teksti kirkon seinällä Lândanan lähetysalueella Cabindassa. Pienen maaseutuseurakunnan maallikkojohtaja iloitsee siitä, että kirkko toimii heidänkin syrjäisessä kylässään. Pastori käy kylässä silloin tällöin, mutta hänen vastuullaan on kaksi muutakin lähetysaluetta ja liikkuminen on vaikeaa, kun hänellä ei ole omaa kulkuneuvoa. Kuva Teija Lievonen