Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Töölön seurakunta ja Lähetysseura: Gospelmessu Temppeliaukion kirkossa 1.3. ja Ilmastovalintatalo Fokuksessa maaliskuussa

Ilmastovalintatalo on auki Mall of Triplan Fokuksessa kolmesti maaliskuussa.
Lähetysseuran Ilmastovalintatalossa voi ”shoppailla” ja testata valintojensa ilmastoystävällisyyttä sekä saada samalla vinkkejä ilmastoystävällisempiin valintoihin. Kuva Heidi Tirri

– Mikä vastuu ihmisellä ja kristityllä on ilmastonmuutoksen keskellä? Miten voimme tämän rikkinäisen maailman korjata, kun olemme sen ehjänä saaneet? Töölön seurakunnan kappalaisen Auvo Naukkarisen mukaan nämä ovat nykyihmisen kysymyksiä, joihin kirkonkin on tartuttava.

– Töölön ja Meilahden seurakuntien yhdistyessä viime vuoden alussa kerroimme, millaisia arvoja haluamme pitää esillä. Haluamme seurakuntana olla vastuullisia myös ilmastoteoissamme, viedä sanomaa ja myös tehdä asian eteen jotakin. Raamatun luomiskertomuksessa puhutaan viljelemisestä ja varjelemisesta. Kirkolla on oltava näkemys siitä, mitä se tarkoittaa.

Ensimmäinen iso ulostulo tällä teemalla on sunnuntaina 1.3. klo 10 Temppeliaukion kirkossa järjestettävä Gospelmessu. Siinä saarnan paikalla Lotta Gammelin ja Lars Pajuniemi Suomen Lähetysseurasta keskustelevat ilmastoteemasta. Messun jälkeen seurakuntasalissa juodaan ohjelmalliset kirkkokahvit, jossa aiheeseen johdattaa Raija Pajuniemi.

Ilmastonmuutos on nyt jo todellisuutta Lähetysseuran kumppanikirkkojen ihmisten elämässä. Monilla alueilla kärsitään kuivuudesta ja yhä pahemmista helteistä. Joillakin alueilla koetaan toistuvia tulvia, joiden seurauksina ihmiset menettävät kotinsa ja viljelyksensä.

– Kristinuskon ytimessä on luovuttamaton toivo siitä, että Jumala ei ole lakannut – eikä lakkaa – rakastamasta luomaansa maailmaa ja meitä ihmisiä, jotka olemme sotkeneet asiamme ja kodiksemme luodun maailman. Tämä on yhteinen toivomme ilmastoahdistuksen ja pelon keskellä, Lotta Gammelin sanoo.

Liturgina messussa on Hilkka Niemistö. Musiikista vastaavat Gospel Helsinki Nina Pakkasen johdolla, Gospel Helsinki Band sekä uruissa Henri Hersta.

Fokuksessa voi tutustua Ilmastovalintataloon

Ilmastonmuutos on esillä myös Triplan kauppakeskuksen seurakuntatilassa Fokuksessa.

Fokuksessa pääsee testaamaan ilmastotietämystään ja kulutustottumustensa hiilijalanjälkeä Suomen Lähetysseuran Ilmastovalintatalossa 5.3, 19.3, ja 20.3.

Torstaina 19.3. klo 18–20 Fokuksen Ajatteleva ihminen ja kirkon traditio -luentosarjassa on otsikkona Kirkko ja ilmastonmuutos. Silloin ympäristöteologian dosentti, teologian tohtori Panu Pihkala pohtii ja laittaa osallistujatkin pohtimaan asenneilmaston trendejä suurten muutosten keskellä.

Lue lisää: Tasaus 2020 – Lähetysseura tukee yhteisöjä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja sen hillitsemisessä. Autamme paikallisten kumppaneidemme kanssa erityisesti kaikkein köyhimpiä ympäri maailmaa.