Oikeudenmukaisuus on kaikkien etu
Diakonia ja kehitysyhteistyö taistelevat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Ilmastonmuutos ja yllättävät katastrofit, tai ilmiöt kuten puutteet koulutusjärjestelmissä, näkyvät kaikkein eniten jo ennestään heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämässä.
Työtä tehdään niin, että ihmisoikeudet toteutuisivat myös kaikkein haavoittuvaisimpien ihmisryhmien parissa.
Oikeudenmukaisuutta on myös se, että ihmiset pääsevät itse toimijan rooliin omassa elämässään, eivätkä tule nähdyiksi vain avun kohteina.
Esimerkkejä kohteista
Senegalissa tytöt ja naiset opiskelevat ammattiin ja saavat kestävän toimeentulon sitä kautta.
Kolumbiassa nuoret oppivat teatteri- ja taidetyöpajoissa konfliktien rauhanomaisista ratkaisumalleista ja ottamaan osaa yhteiskunnan rakentamiseen.
Israelissa ja palestiinalaisalueilla nuoret ottavat osaa johtajuuskoulutukseen ja opettajat oppivat taitoja, joilla edistetään rauhallista yhteiseloa ja suvaitsevuutta muita uskontoja kohtaan.
Tee lahjoitus
Jokainen ihminen on Jumalan kuva
Jumalan antamat lahjat tulee jakaa vastuullisesti yli yhteiskunnallisten, maantieteellisten ja sukupolvien rajojen niin, että kaikilla on hyvän elämän edellytykset. Jeesuksen opettama kultainen sääntö ”kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” (Matt.7:12) kehottaa meitä asettumaan toisen ihmisen asemaan ja kutsuu solidaarisuuteen heikoimmassa asemassa eläviä kohtaan sekä elämään vastuullisesti.
Lue lisää Tasauksen teologiasta (pdf)
Liiku ja lahjoita
Liikkumalla ja lahjoittamalla parannetaan omaa ja muiden hyvinvointia. Yhdistämällä liikunnan määrä lahjoitettavaan summaan hyvinvointia jaetaan sekä omassa yhteisössä että kehittyvissä maissa.
Lisätietoa löydät täältä.
Leivo ja lahjoita
Leipomalla ja lahjoittamalla ilahdutat itseäsi ja toisia luomakunnan antimien avulla. Yhdistämällä leipomus lahjoitettavaan summaan hyvinvointia jaetaan sekä omassa yhteisössä että kehittyvissä maissa.
Lisätietoa