Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Somerolaisnaisen testamentista syntyi runokirja – yksi runo yllätti yläkerran naapurit

Luonto, ystävyys ja Jumalan yhteydessä eläminen olivat tärkeitä somerolaiselle Kirsti Inkiselle. Koskettava runokirja Onni koostuu murusista ilmestyi ensimmäisenä koronakeväänä.

Kirjan kannessa västäräkki rakentaa pesää saaressa. Kuva Pertti Pesonen.

Lähetysseura sai runoilija, seurakunnan työntekijä Kirsti Inkisen (1932–2018) runot hänen testamenttinsa yhteydessä. Vuonna 2016 menehtynyt Inkinen oli tehnyt testamentin Lähetysseuralle. Lähetysseura saa vuosittain noin 30 testamenttilahjoitusta testamentin tekijän kuoltua.

Runokirjan julkaisemista ehdotti Inkisen entinen työtoveri, Ypäjällä asuva Maija-Liisa Pakkanen. Runot olivat tallessa somerolaisella Leena Laurenilla, joka aloitti tyttökerhossa käymisen seitsenvuotiaana.

Kirsti Inkisen runoista hyvin puhuttelevalta tuntui ensimmäisenä koronakeväänä erityisesti runo Arkienkeleitä. Se kertoo Inkistä auttaneista yläkerran naapureista. Heille selvisi vasta Inkisen kuoleman jälkeen, että heistä oli kirjoitettu runo.

Sinisorsa emo vie poikuettaan kaislikkoon yhdessä runokirjan kuvista. Kuva Marjatta Kosonen.

Vahva kutsumus

Kirsti Inkinen oli Someron seurakunnan työntekijä, joka koki sydämensä asiaksi tyttötyön ja jonka parissa hän työskentelikin vuosina 1954–1990.

”Kirsti oli iloinen, nauravainen ihminen, jolla oli vahva kutsumus työhönsä. Kirsti kirjoitti muutamia tyttökerhoista ja 1950–60-luvun tyttöjen elämästä kertovia romaaneja. Ne ovat lämmöllä kirjoitettuja ja niissä on vahva hengellinen ote”, kertoo Lähetysseuran palvelupäällikkö, pastori Riitta Sandberg.

Riitta Sandberg työskenteli vuosina 1988–1990 nuorisopappina Somerolla.

Kirsti Inkisen kirjat Kipinäkerhon tytöt ja Raijan leiriseikkailuja julkaistiin vuonna 1969. Kirjojen julkaisijana oli Sley.

Seurakunnan nuorisotyö oli siihen aikaa vilkasta: noin 450 tyttöä ja 300–350 poikaa alakoululaisista teineihin osallistui leireihin. Kerhoissa ja leireillä askarreltiin, leikittiin, pidettiin tietokilpailuja ja lähetysiltoja sekä opiskeltiin Raamattua.

Kirjassa on runsas luontokuvitus, ja mukana on myös muutama otos Somerolta. Kirja soveltuu lahjaksi tai esimerkiksi runonystävien kirjallisuuspiireihin.

Järvimaisemat ovat suomalaisille erityisen rakkaita. Kirjaan on valittu kuva Saimaan Pihlajavedeltä Savonlinnasta, kuva Marjatta Kosonen.

Vaihtoehtona omakustanne

Runojen kirjoittaminen on monen suomalaisen luova harrastus, jonka kautta voi purkaa tuntojaan. Runoilla voi myös ilahduttaa ystäviä tai sukulaisia merkkipäivinä.

”Runokirjoja tarjotaan Lähetysseuralle julkistavaksi muutamia vuosittain. Kirjaksi asti niistä päätyy varsin vähän, ehkä yksi teos vuodessa tai kahdessa”, kertoo kustannustoimittaja Riikka Saarenpää Lähetysseurasta.

Runot ovat arvokkaita kirjoittajalle itselleen ja hänen perheelleen, vaikkei niitä hyväksyttäisi julkaistavaksi. Oman suvun tai kylän vaiheista kertovat omakustanteet ovat myös yleistyneet viime vuosina.

”Omakustanteet eivät ole enää kovin kalliita digipainojen ansiosta. Niitä voi painattaa vaikka vain muutaman kappaleen kerrallaan menekin mukaan, eikä näin ollen tarvita isoa painosmäärää varastoon. Monet painot tarjoavat myös graafisen suunnittelun”, Riikka Saarenpää toteaa.

Teksti Marjatta Kosonen

Juttua on päivitetty 3.5.2022.

Onni koostuu murusista -kirjan voi ostaa Lähetysseuran verkkokauppa Basaarista 17 euron hintaan. Myynnissä myös Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien aikaan Oulussa, 20.-21.5. 2022  pe–la klo 9–18 Kirkkotorilla, teatterin toisessa kerroksessa.

Tilaukset myös puh. 020 712 7222 tai basaari@suomenlahetysseura.fi.

Arkienkeleitä

Runo Kirsti Inkinen

Kuvassa keski-ikäisen naisen kädet lepäävät iäkkään ihmisen ryppyisten käsien päällä.
Kuva Sabine van Erp, Picabay

Naapurissa asuu enkeleitä.

Ehkä et enkeleiksi tunnista heitä.

Siivet puuttuvat,

myös mekko valkoinen.

Enkeli on ihan ihmisen näköinen.

 

Enkeli soittaa ovikelloa,

kurkistaa sisälle ovesta:

Tarvitaanko tänään apua?

Olen jo aivan valmiina.

 

Enkeli ostokset toimittaa,

joskus ruokaakin valmistaa.

Kiireenkin keskellä ojentaa

kättä lämmintä, auttavaa.

 

Enkeli ajaa autoakin,

vie vaikka luokse lääkärin.

Apteekissakin poiketaan

lääkkeitä vielä hakemaan.

 

Joskus enkeli taluttaa,

ovesta sisään avustaa,

askel kun on niin horjuva

ja kipukin usein seurana.

 

Jumalan siunaus seuratkoon heitä,

ihania arkienkeleitä!

Palkitkoon Isänne taivaallinen

iloisen ja alttiin palveluksen!