Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Miltä nälkä tuntuu? – “Osa lapsista ei voinut uskoa, että he saisivat syödä kokonaisen piiraan”

Ruoka on nyt kalliimpaa kuin aiemmin, ja ilmastonmuutos vaikeuttaa ruuan tuotantoa. Miten muutokset vaikuttavat ihmisten elämään Kolumbiassa, Nepalissa, Tansaniassa ja Senegalissa?

Kuvat: Sabrina Dangol, Virve Rissanen ja Heli Vuohelainen.

Kokonainen piirakka sai lapset liikuttumaan kyyneliin

Ingrid Diaz Sobrina työskentelee Kolumbian luterilaisessa kirkossa. Hänen vierellään on Yami Juliana Olive, 10, lähetyspisteen nuori jäsen. Kuva: Ingrid Diaz Sobrinan kotialbumi.

Ingrid Diaz Sobrina, 39, lapsityön koordinaattori Kolumbiassa Bucaramangassa

“Koronapandemian aikana tilanne oli erittäin vaikea Bucaramangan lähiöissä. Monet yritykset kaatuivat pandemian takia. Valtaosa alueen asukkaista saa elantonsa epävirallisilta työmarkkinoilta, kuten kadulla kaupustelusta tai siivoamisesta. Pandemian aikana he eivät päässeet tekemään töitään.

Esimerkiksi seurakuntiemme jäsenet saattoivat viedä lapsensa kouluun aamulla ja tehdä töitä kellon ympäri, jotta saisivat perheelle ilta-aterian.

Nyt tilanne on jo parempi. Monet lapset köyhillä alueilla kärsivät silti viikoittain nälkää. Ennen päivän proteiini saattoi olla yksi kananmuna per lapsi. Nyt monella ei ole varaa ostaa edes kananmunia tai yksi muna täytyy jakaa kolmelle lapselle.

Kun koulut jäivät joulukuussa kesälomille, aloimme tarjota seurakunnassa lapsille pieniä välipaloja, kuten piirakoita. Osa lapsista ei voinut aluksi uskoa, että he saisivat syödä kokonaisen kananmunalla täytetyn piiraan yksin. Jotkut liikuttuivat kyyneleihin asti.

Ruuan hinnannousu vaikeuttaa perheiden tilannetta. Hintoja nostavat maan oma tilanne, globaali talous ja sota Euroopassa. Monia raaka-aineita tuodaan meille ulkomailta: esimerkiksi ulkomailta ostettavien lannoitteiden ja ravinteiden hinnat ovat nousseet.”

Kolumbia

  • 8 prosenttia koko väestöstä kärsi aliravitsemuksesta viime vuonna.
  • 10 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista oli lyhytkasvuisia kroonisen aliravitsemuksen vuoksi viime vuonna.
  • 10,9 prosenttia on kuluttajahintojen inflaatio tänä vuonna.

 

Ruokaa riittää omilta pelloilta vain kuukaudeksi

Thumri Nepalin elämä on vaikeutunut miehen kuoleman jälkeen. Kuva: Sabrina Dangol.

Thumri Nepali, maanviljelijä Länsi-Nepalissa Jajarkotissa, haastateltava ei tiedä tarkkaa ikäänsä

“Minulla on kolme poikaa ja tytär. Mieheni kuoli 10 vuotta sitten ja sen jälkeen elämä on käynyt hyvin vaikeaksi. Viljelen hieman ja teen myös päiväpalkkaisia töitä muiden kodeissa ja pelloilla. Kaksi poikaani on joutunut lähtemään Intiaan siirtotöihin.

Ruokaa ei riitä tarpeeksi perheellemme syötäväksi. Jos poikani lähettävät rahaa Intiasta, voin ostaa meille ruokaa. Jos he eivät lähetä, on ruuansaanti hyvin vaikeaa. Siksi etsimme osa-aikaisia töitä kylästä. Autan kyläläisiä viljelymaan muokkauksessa, rikkaruohojen kitkemisessä ja sadonkorjuussa.

Tuotanto ja tuottavuus ovat laskeneet, joten olen huolissani lapsistani ja lapsenlapsistani, miten he tulevat selviämään. Aiemmin kasvatin erilaisia papuja, riisiä, maissia ja hirssiä. Nykyisin uusien hyönteisten, lisääntyneiden kasvisairauksien ja huonosti tulevien sateiden takia ruokaa riittää omista pelloistani vain juuri ja juuri yhdeksi kuukaudeksi vuodessa perheelleni. Ennen se riitti 2–3 kuukautta.

Ennen söinkin monipuolisemmin: linssejä, kasviksia, hirssiä ja maissia. Nyt syömme vain maissia ja hirssiä. Kun saan rahaa pojilta, voimme joskus syödä myös riisiä. Ennen miehen tuloilla meillä oli varaa pitää jopa yhtä puhvelia maidon ja jugurtin saamiseksi, nyt olen joutunut myymään senkin.

Lähetysseuran kehitysyhteistyöhankkeessa haluaisin oppia viljelemään erilaisia vihanneksia ja lajikkeita, jotta saisimme paremmin ravintorikasta ruokaa.”

*** Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. ***

Nepal

  • 6 prosenttia koko väestöstä kärsi aliravitsemuksesta viime vuonna.
  • 32 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista oli lyhytkasvuisia kroonisen aliravitsemuksen vuoksi viime vuonna.
  • 7,8 prosenttia on kuluttajahintojen inflaatio tänä vuonna.

 

Aikaa ei riittänyt koulunkäyntiin, kun oli etsittävä ruokaa

Dickson ja hänen siskonsa Maria ovat orpoja. Dickson arvelee, että olisi voinut ajautua varkaaksi, jollei olisi saanut apua Lähetysseuran kummilapsena. Kuva: Virve Rissanen.

Dickson, 18, opiskelija Tansaniassa

”En käyttänyt lapsena paljon aikaa koulunkäyntiin, käytin ajan ruuan etsimiseen. Joskus menin nukkumaan nälissäni ja heräsin nälissäni. Sellaista saattoi olla jopa kolme päivää peräkkäin. Välillä ei ollut edes energiaa mennä kouluun. Nälkäisenä ei jaksa opiskella.

Olen kuitenkin kiitollinen, sillä ajattelen, että vaikeat ajat testasivat minua. Nyt olen selvinnyt niistä. Se kaikki on menneisyyttä. Pääsin Lähetysseuran tukemaan kirkon kummilapsiprojektiin ja sitä kautta kouluun. Kirkolta saa myös ruokarahaa.

Kun elää vaikeissa oloissa, se vaikuttaa etenkin lapsen mieleen ja pysyy siellä pitkään. Tiedän, että tänäkin päivänä täällä asuu ihmisiä, jotka eivät saa ruokaa, ja heidän elämänsä on kurjaa.

Jos en olisi saanut apua, minusta olisi varmaan tullut varas. Ruokaa pitää saada jostain, ja jos naapurit eivät auta, voi päätyä ottamaan ilman lupaa.”

Tansania

  • 23 prosenttia koko väestöstä kärsi aliravitsemuksesta viime vuonna.
  • 32 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista oli lyhytkasvuisia kroonisen aliravitsemuksen vuoksi viime vuonna.
  • 4,9 prosenttia on kuluttajahintojen inflaatio tänä vuonna.

 

Monella on pulaa ruuasta

Jeanne-Marie Ndong tuntee monia, joilla ei ole riittävästi ruokaa. Kuva: Heli Vuohelainen.

Jeanne-Marie Ndong, ranskan kielen opettaja Senegalissa Gandiolissa

”Ympärilläni näen monia, joilla on pulaa ruuasta. Täällä ihmiset, jotka näkevät nälkää, saavat apua järjestöiltä tai kirkoilta. Minun perheelläni on tarpeeksi ruokaa, sillä isäni ja veljeni käyvät työssä ja myös minä opetan ranskan kieltä.”

Senegal

  • 8 prosenttia koko väestöstä kärsi aliravitsemuksesta viime vuonna.
  • 18 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista oli lyhytkasvuisia kroonisen aliravitsemuksen vuoksi viime vuonna.
  • 5 prosenttia on kuluttajahintojen inflaatio tänä vuonna.

Lähteet: Global Hunger Index ja International Monetary Fund

Teksti: Mimosa Hedberg, Anna Lundén, Virve Rissanen ja Heli Vuohelainen

Näin Lähetysseura auttaa ruokakriisin aikana: ”Ihmiset itkivät, kun saivat ruoka-apua” – Ruokakriisi on hälyttävä monilla alueilla