”Ykseys ei vaadi samanlaisuutta. Salam ja Shalom – todellinen ja oikeudenmukainen rauha syntyy siellä, missä moninaiset äänet kokoontuvat yhteisen päämäärän äärelle. Ilman rakkautta ei ole toivoa. Ilman oikeudenmukaisuutta ei ole rauhaa.”
Näillä sanoin aloitti puheensa Jerusalemissa sijaitsevan Felm-keskuksen tuore johtaja, Maria Leppäkari, tervetulovastaanotollaan 23. lokakuuta. Keskuksessa oli koolla runsaslukuinen joukko Lähetysseuran yhteistyökumppaneita ja ystäviä.
”Näinä aikoina on tärkeää, että meille tarjoutuu mahdollisuuksia kokoontua ja että saamme tilaisuuksia oppia tuntemaan toisemme. Juutalaisina, kristittyinä ja muslimeina – uskovina ja ei-uskovina – kokoonnumme tänään täällä Jerusalemissa emme kieltääksemme kärsimystä, vaan uhmaten epätoivoa. Me valitsemme puhua kestävästä rauhasta, toimia myötätunnolla ja vastustaa ääniä, jotka lietsovat vihaa ja väkivaltaa.”
Lähetysseuran Mission-lehti haastatteli Mariaa aiemmin syksyllä, jolloin ei ollut vielä tietoa Gazan tulitauosta. Alla käännös artikkelista:
Miten kuvailisit asuinpaikkasi ilmapiiriä?
”Asun siellä, missä Felm-keskuksen johtajat ovat aina asuneet, työpaikalla, Felm-keskuksen toimiston yläpuolella olevassa asunnossa. Rakennus on Länsi-Jerusalemissa. Vuosina 2015–2022 asuin Felm-keskuksen naapurissa, kun toimin johtajana Ruotsin kirkon ylläpitämässä teologisessa instituutissa (Svenska teologiska institutet).
Ulkoisesti katsottuna tunnelma Jerusalemissa on sellainen kuin se on aina ollut. Mutta jokaisessa ihmiskohtaamisessa on selvästi havaittavissa toivottomuuden tunne – sodan ja kärjistyvän konfliktin vuoksi. Se näkyy hyvin konkreettisesti sekä Jerusalemissa että Länsirannalla, kuten olette varmasti seuranneet mediassa. Elintila kutistuu.
Lähetysseura on tehnyt pitkään rauhankasvatustyötä alueella. On tärkeää, että lapset kasvavat ympäristössä, jossa tuodaan esiin ne arvot, joita edustamme ja joiden eteen teemme työtä. Psykososiaalinen tuki tulee olemaan erittäin keskeistä Gazan sodan jälkeen.”
Mitkä ovat sinun tehtäviäsi?
”Lyhyesti sanottuna kaikki, minkä ajatellaan olevan toiminnanjohtajan ja operatiivisen kiinteistönjohtajan vastuulla.
Täällä Jerusalemissa työskentelemme rauhankasvatuksen, diakonian ja psykososiaalisen tuen parissa osana rauhantyötä. Toimimme myös rauhanteologian parissa yhteistyössä Lähetysseuran kumppaneiden ja paikallisten toimijoiden kanssa uskontodialogin ja ekumenian saralla.
Vastaan maajohtajana Lähetysseuran Israelin ja Palestiinalaisalueiden toiminnasta ja toimin asiantuntijaroolissa pappina, teologian tohtorina ja uskontotieteen dosenttina. Paljon aikaa kuluu verkostoitumiseen eri toimijoiden ja palveluntarjoajien kanssa. Päätehtäväni on edistää paikallista rauhantyötä niiden arvojen ja toimintaperiaatteiden mukaisesti, joita Lähetysseura edustaa.
Olen kiitollinen niistä kokemuksista, joita olen vuosien varrella Jerusalemissa saanut – erityisesti uskonnollisen johtajuuden, teologisen asiantuntemuksen ja tutkimuksen, suhteiden rakentamisen ja verkostojen, tapahtumasuunnittelun, talous- ja henkilöstöhallinnon sekä paikallisiin viranomaisiin ja säädöksiin liittyvän hallinnon osalta.”
Kenen kanssa työskentelet?
”Felm-keskuksessa on kolme lähetettyä suomalaista. Risto Heikkinen, rauhankasvatuksen asiantuntija, Sari-Johanna Kuittilo, diakoniatyön ja psykososiaalisen tuen asiantuntija sekä allekirjoittanut. Tällä hetkellä keskuksessa on kolme paikallista työntekijää, apulaisjohtaja Sa’ed Khoury, toimintakoordinaattori Amani Saba ja talousavustaja Rami Hazzaz. He kaikki ovat kristittyjä palestiinalaisia, ja heidän perheillään pitkät juuret Jerusalemissa.”
Millaisia työviikkoja teillä on?
”Paikallinen konteksti ja työkulttuuri vaikuttavat voimakkaasti työn luonteeseen. Jerusalemissa juutalainen sapatti alkaa perjantai-iltana. Sapatti kestää lauantai-iltaan, sillä sunnuntai on viikon ensimmäinen työpäivä. Muslimeilla on perjantairukous, ja paikalliset kristityt pitävät sunnuntain pyhäpäivänä. Suomen Lähetysseuran työntekijät seuraavat suomalaista työlakia, ja meidän paikalliset työntekijämme työskentelevät Felm-keskuksen periaatteiden ja israelilaisen työlain mukaan.”
Mitkä ovat työsi suurimmat ilonaiheet?
”Minulle henkilökohtaisesti suurin ilonaihe on ollut palata takaisin Jerusalemiin ja solmia uudelleen kaikki hyvät kontaktit ja ystävyyssuhteet, joita minulla on ollut täällä jo kolmen vuosikymmenen ajan. Jerusalemissa rauhandialogissa luottamuksen säilyminen on kaikkein tärkeintä.
Arvostan suuresti sitä, mitä Suomen Lähetysseura on saanut aikaan paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa, erityisesti paikallisen luterilaisen kirkon kanssa kahden haastavan sotavuoden aikana.
Beit Jalassa Länsirannalla sijaitseva diakoniakeskus, jonka luterilainen kirkko on hiljattain avannut, sekä kahden diakonin vihkiminen kirkossa messun yhteydessä – jossa minulla oli ilo olla mukana – ovat suuria ilonaiheita ja upea panostus tulevaisuuteen. Uudessa diakoniakeskuksessa rauhankasvatus ja psykososiaalinen työ vahvistuvat merkittävästi, ja seurakunnan jäsenten vapaaehtoistyön ansiosta työ ulottuu laajemmin myös paikalliseen yhteisöön. Yhteisöllisyys ja vapaaehtoistyön merkitys tuovat lohtua sodan keskellä ja luovat toivoa tulevaisuuteen.
Syyskuussa Felm-keskuksessa järjestettiin naiskonferenssi, joka kokosi paikan päälle lähes 100 paikallista osallistujaa, ja lisäksi mukana oli kansainvälisiä osallistujia etäyhteyksin. Osallistujien joukossa oli sekä nuoria että kokeneempia naisia – juutalaisia, kristittyjä ja muslimeja. Kokoonnuimme Gazan sodan varjossa keskustelemaan kestävästä rinnakkaiselosta ja rauhasta otsikolla ”feministinen toiminta luo muutosta”.
Lähetysseuran pitkäjänteinen työ rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Haluamme rakentaa suhteita ja yhteisöllisyyttä – ja se vaatii panosta meiltä kaikilta. Minulle oli ilo ja kunnia pitää puhe konferenssissa, jossa nostettiin esiin naisten voima, yhteistyö ja rooli rauhanrakentamisessa.”
Mitä me voimme rukoilla nyt?
”Rukoilkaa rauhaa Jerusalemiin ja Pyhään maahan. Rukoilkaa, että johtajat kaikissa yhteyksissä, uskonnollisissa ja poliittisissa, avaisivat sydämensä kuuntelemaan Jumalan, Vapahtajan ja Rauhanruhtinaan sanaa, ja että he uskaltaisivat seisoa uskon, toivon ja rakkauden puolella uskossa ja teoissa. Ja että me kaikki saisimme voimaa, jotta jaksaisimme uida vastavirtaan, kun taistelemme rauhan, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Muistakaa myös kiittää sen loppumattoman rakkauden voiman lähteestä, joka on avoin kaikille rauhanrakentajille. Rukous on voima, joka kantaa.”
Teksti: Joanna Lindén-Montes haastatteli Maria Leppäkaria sähköpostitse
