Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Thaimaalaiset teologiharjoittelijat Porvoossa: Eri-ikäisten huomioon ottaminen on tehnyt vaikutuksen

Lähetystyön pitkäaikainen tukija Eila Kemppinen opetti Tukkatalle ja Kopille korvapuustien leipomista. Tuoretta pullaa saatiin maistella Porvoon seurakuntatalolla Ruustinna pop up -kahvilassa
Lähetystyön pitkäaikainen tukija Eila Kemppinen opetti Tukkatalle ja Kopille korvapuustien leipomista. Tuoretta pullaa saatiin maistella Porvoon seurakuntatalolla Ruustinna pop up -kahvilassa

Teologian opiskelijat Itsararat Inlee ja Phongsak Ase saapuivat huhtikuussa Bangkokista kuukauden harjoitteluun Porvoon suomalaiseen seurakuntaan. Toukokuun puolivälissä Suomen-vierailulle tuli vielä kymmenen opiskelutoveria Thaimaan luterilaisen kirkon teologisesta koulutuskeskuksesta. Koko joukko lähti kiertämään seurakuntia, ja vieraat osallistuvat myös Lähetysjuhlille Vihdissä 11.–12.6.

Suurin osa opiskelijoista kuuluu Thaimaan vähemmistökansoihin, ja ryhmässä äidinkieliä onkin puoli tusinaa. Phongsak Ase, kutsumanimeltään Kop, kuuluu Pohjois-Thaimaassa asuvaan ake-vähemmistökansaan, ja hänestä on tulossa kansansa ensimmäinen pappi. Itsararat Inlee eli Tukkata on kotoisin Koillis-Thaimaan köyhältä maaseudulta.

Vierailuidean äitinä ja isänä ovat olleet Suomen Lähetysseuran työntekijät, pastorit Katariina Kiilunen ja Tero Massa, jotka lähtivät vuonna 2013 Porvoosta Thaimaahan, Katariina opettajaksi luterilaisen kirkon koulutuskeskukseen ja Tero seurakuntatyöhön.

Tukkatan ja Kopin ohjelma rakennettiin niin, että he saivat tutustua monipuolisesti Porvoon suomalaisen seurakunnan toimintaan, aina häistä ja hautajaisista nuorten toimintaan ja diakoniatyöhön.

Tuliaisiksi mallia lapsi- ja nuorisotyöstä

Thaimaalaisiin on tehnyt erityisen suuren vaikutuksen se, miten paljon seurakunnassa on päivittäin toimintamuotoja eri-ikäisille.

– Myös jumalanpalveluselämän monipuolisuus ja toteutus on ollut vaikuttavaa, se miten eri ihmiset vastaavat messun osista. Myös kuorojen käyttö ja musiikkielämä on hienoa, Kop sanoo.

Tukkata on kiinnittänyt huomiota siihen, että sunnuntaisin kirkossa ei käy paljon seurakuntalaisia. Sen sijaan on ollut ilahduttavaa nähdä, miten paljon eri-ikäisiä ihmisiä on ollut läsnä konfirmaatiossa.

Thaimaahan opiskelijat haluaisivatkin viedä mallia juuri nuorisotyöstä, esimerkiksi isoskoulutuksesta, sekä lasten opettamisesta.

– Se, miten teillä tehdään asioita konkreettisiksi ja ymmärrettäviksi lapsille ja nuorille, on vaikuttanut erittäin hyvältä, Tukkata kertoo.

Harjoittelijoille oli etukäteen kerrottu, etteivät suomalaiset hymyile, mutta heille on syntynyt toisenlainen kuva:

 – Kaupungilla pyöräillessämmekin ihmiset ovat hymyilleet ja vilkuttaneet meille! Myös seurakunnan työntekijät ja seurakuntalaiset ovat ottaneet meidät hienosti vastaan.


Teksti ja kuvat Pirre Saario

 

Yksi Thaimaan vähemmistöistä on lua-kansa, jonka elinolosuhteet maan pohjoisosassa ovat hyvin vaikeat. Lua-kansasta sekä Thaimaan evankelisluterilainen kirkon työstä alueella lisää, katso video

Thaimaalaiset teologiopiskelijat ovat mukana Vihdissä Lähetysjuhlilla 11.–12.6.

www.lahetysjuhlat.fi

jossa thaimaalaiset myös esittäytyivät asiakkaille.
jossa thaimaalaiset myös esittäytyivät asiakkaille.