Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Teologiset uutistunnit Teamsissa syksyllä 2021

Suomen Lähetysseura järjestää syksyn aikana Teamsin kautta kolme Teologista uutistuntia, jotka ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Ilmoittaudu tilaisuuteen alla olevan linkin kautta ja sinulle lähetetään osallistumislinkki. Ilmoittautuneet voivat katsoa tilaisuuden myös tallenteena. Tervetuloa mukaan!

2.12. klo 12–14 Ortodoksista missiologiaa -seminaari

Suomen ortodoksinen kirkko on julkaissut missiologisen dokumentin Maailman elämän edestä – For the Life of the World. Asiakirjaa tulee esittelemään Ortodoksisen kirkon kansainvälinen diakonia ja lähetystyö Filantropia ry:n toiminnanjohtaja Riina Nguyen.  Ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen asettama teologinen työryhmä on pohtinut erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ortodoksisen perinteen pohjalta. Työryhmän asiakirja valmistui vuonna 2019 ja julkaistiin suuren paaston aikana 2020. Asiakirjassa käsitellään ortodoksista ihmiskuvaa, ihmisoikeuksia, kirkon suhdetta teknologiaan sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä sodasta ja köyhyydestä. Näkökulma on modernin elämän realiteeteissa: halpatyövoiman, joukkoviestimien, rakenteelliseen köyhyyden ja ilmastokriisin maailmassa.

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Ilmoittaudu tästä linkistä 


Menneet:

16.9. klo 13–14 Meidän ja muiden laulut – musiikki ja identiteetit Tansanian luterilaisessa kirkossa

Lähetysseuran entinen työntekijä, musiikin tohtori Leena Lampinen on tutkinut väitöskirjassaan kuorojen ohjelmiston vaikutusta erilaisten yksilö- ja ryhmäidentiteettien rakentumiseen ja ylläpitämiseen yhdessä Tansanian ev.lut. kirkon hiippakunnassa (North Central Diocese). Uskonnollinen maailmankuva luo pohjan kuorojen toiminnalle, mutta myös esimerkiksi etniset näkökulmat nousivat esiin. Lisäksi haastatellut kuoronjohtajat pohtivat paljon muun muassa omaa identiteettiään muusikkoina sekä omaa rooliaan kirkossa.

17.11. klo 13–14 Jälkikoloniaalinen teologia

”Jälkikoloniaalinen teologia” – Millaisia ovat kolonialismin jäljet teologiassa ja miten niitä on pyritty purkamaan? Millaista on teologia, joka pyrkii ottamaan lähtökohdakseen kolonisoitujen kysymykset? Enemmistömaailman teologien ajattelua avaa meille TM, diakonian erityisasiantuntija Lotta Gammelin.