”Olen omalla paikallani, tämä on kutsumukseni. Olen saanut koulutuksen Lähetysseuran ja kirkon kautta. Lisäksi minulla on käytössäni sereerinkielinen Raamattu. Siksi pystyn kääntämään kirjoja omalle äidinkielelleni. Haluan edelleen auttaa”, kertoi senegalilainen pastori Sédar Ndiaye, kun tapasin hänet Fatickissa Senegalin työntekijämme Anna-Lena Särsin kanssa.
Ndiaye kääntää vielä eläkkeelläkin aktiivisesti kirjoja ranskasta sereeriksi. Tavatessamme hänellä oli työnalla muun muassa Raamatun kommentaarin kääntäminen.
Senegalilaisista ja suomalaisista koostunut käännösryhmä sai sereerinkielisen Uuden testamentin valmiiksi vuonna 1987, ja vuonna 2007 valmistui koko Raamattu. Ndiaye kertoi, että jo ennen varsinaista raamatunkäännöstyötä he käänsivät Lähetysseuran lähettien kanssa joitakin Raamatun jakeita ja tarinoita. Ensimmäinen pieni vihkonen oli nimeltään Roog a laya eli Jumala on puhunut.
Käännösryhmässä olivat Ndiayen lisäksi mukana Joseph Diouf, Pape Diouf, Ndongo Fall, Stig-Olof ja Kristina Fernström, Teija ja Raimo Laine, Britta Lassus, Katriina Mäkelä ja Kari Pöykkö.
Raamattu on myös netissä
Sereerinkielinen Raamattu on käytössä niin luterilaisilla kuin katolisillakin. Nykyisin sitä voi painetun version lisäksi hyödyntää netistä audiona ja tekstinä. Sitä on luettu myös pienille kannettaville Megavoice-laitteille.
Käännöstyön rinnalla on koko ajan kulkenut lukutaitotyö.
”Ideana oli, että emme voi vain kirjoittaa sereeriksi, jos ihmiset eivät osaa lukea. Siksi lukutaitotyö ja käännöstyö kulkivat käsi kädessä”, Ndiaye selitti meille.
Tuntui hienolta kuulla Senegalin luterilaisen kirkon ja Lähetysseuran pitkäjänteisen työn hedelmistä. Sereerinkielisen Raamatun merkitys on ilmeinen ja samaa voi ennustaa piakkoin julkaistavalle pulaarinkieliselle Raamatulle. Uusi testamentti ilmestyi pulaarin kielellä jo vuonna 1998 ja parhaillaan on tekeillä Vanhan testamentin viimeiset tarkistukset.
Kun suunnittelin Senegalin työn 50-vuotisjuhlavuoden viestintää, törmäsin edesmenneen lähetin Kristina Fernströmin kirjoittamaan artikkeliin, joka oli julkaistu Lähetysseuran Mission-lehdessä 1/2008. Siinä kerrotaan sereerinkielisen Raamatun valmistujaisjuhlasta.
Ajattelin, että tuo artikkeli sopisi hyvin uudelleenjulkaistavaksi juhlavuoden ja pian valmistuvan seuraavan raamatunkäännöksen kunniaksi. Löydät artikkelin alta.
Teksti: Heli Vuohelainen
Mission 1/2008: Jumala puhuu sereeriä
”Jumala puhuu sereeriä”, otsikoi eräs senegalilainen päivälehti uutisen vastailmestyneestä sereerinkielisestä Raamatusta Fatickissa.
Ajatus siitä, että Jumala puhuisi ihmisille muullakin kielellä kuin arabiaksi, joka on Koraanin kieli, saattaa olla uusi monille päivälehden lukijoille.
Pienelle luterilaiselle kirkolle tämä päivä, jolloin juhlittiin ”Jumalan liittoa”, kuten Raamattua kutsutaan sereeriksi, jäi pysyvästi mieleen.
”Tämä on historiamme suurin päivä”, totesi yksi toisensa jälkeen.
Se on kuten Kholé Diouf sanoi: ”Nyt sereerin kieli ei voi kuolla”.
Kholé Diouf on Stig-Olof Fernströmin sereerinimi. Hänen toimintansa johti juhlaan. Juuri Stig-Olof aloitti käännöstyön ja jatkoi sen loppuun saakka.
Käännöstyössä on ollut mukana monia ihmisiä. Varsinkin teologit Teija ja Raimo Laine, jotka käänsivät suuren osan Vanhaa testamenttia yhdessä senegalilaisen työryhmän kanssa.
Fernström siteerasi puheessaan Senegalin ensimmäistä presidenttiä Leopold Sédar Senghoria, joka oli filosofi, kirjailija, Ranskan Akatemian jäsen – ja sereeri. Senghor varoitti, että sereerit ovat vaarassa luopua identiteetistään wolofin kielen takia, joka on enemmistökieli.
”Jos kävisi niin, se olisi katastrofi, ei vain sereereille vaan koko Senegalille”, Senghor kirjoitti noin 30 vuotta sitten. Samalla hän ennusti, että parin vuosisadan päästä sereerin kieli olisi pelkkä muisto.
”Mutta kieli, jolla on Raamattu, ei voi kuolla!”
Kuin vastasyntynyt lapsi
Tuhat ja yksi ajatusta kiitää päässäni – ja sydämessäni – kun kävelen juhlakulkueen etummaisessa rivissä kirkon keskustoimistosta juhlapaikalle. Kulkueessa olemme mukana kaikki, jotka olemme toimineet käännöstyössä sekä kuorot ja kirkon työntekijät. Kulkuetta johtaa Woly Sarr. Hänen aviomiehensä on yksi kirkon ensimmäisistä papeista. Woly on tehnyt jo pitkän päivätyön miehensä rinnalla. Päänsä päällä Woly kantaa perinteistä kalebassia, jonka kantena on perinteinen punottu pyöreä levy. Sen päällä on sereerinkielinen Raamattu, joka on kiedottu valkoiseen käsin punottuun kankaaseen.
Kalebassi on syvästi symbolinen. Naiset kantavat siinä ruokaa, hirssiä ja riisiä. Punottua pyöreää levyä käytetään viskaimena ennen kuin hirssi jauhetaan morttelissa. Akanat saadaan erotettua hirssinjyvistä, kun naiset ravistelevat hirssiä viskaimella tuulessa, ja tuuli nostaa akanat ja vie ne mennessään.
Valkoiseen kankaaseen on tapana kietoa vastasyntynyt lapsi. Tänään kyse on hengellisestä syntymästä ja Jumalan vastasyntyneestä kirjasta, joka ei koskaan menehdy, vaikka maailman tuulet kuinka puhaltaisivat. Kirja on upouusi, se on valmis ja kaunis kuin pieni vauva kapalossaan. Mutta miten tämä lapsi kasvaa ja ottaa paikkansa sereerien maailmassa? Se riippuu kaikista, jotka ovat löytäneet Vapahtajansa – ja meistä, esirukoilijoista. Tässä me nyt kävelemme Fatickin hiekkaisia katuja ja laulamme: ”Sinun Sanasi on minun jalkojeni lamppu”, ja kyyneleet nousevat hetkessä silmiini.
Kalebassin symbolinen merkitys valtaa mieleni. Sitten kaikki tämä: Entä jos emme olisi tulleet aikoinaan Lähetysseuran ensimmäisinä lähetystyöntekijöinä Senegaliin? Meitä oli neljä: Maj-Britt Sandvik, Tuula Faye, Stig-Olof ja minä. Lapset olivat pieniä: Ben-Olof kahden vuoden ja Karin kahdeksan kuukauden ikäisiä. Ajatella, jos emme olisi totelleet Jumalalta saamaamme kutsua?
Miten minä pystyn ensimmäisenä lukemaan Raamatun sanaa monituhantiselle juhlaväelle? Ääneni sortuu! Päätän nopeasti ajatella imaamia, joka kiitti juhlakutsusta. Jos minulla on mahdollisuus lukea Raamatun sanaa imaamille, minun pitää ryhdistäytyä. Se toimii.
Samat äidit ja isät
Kaikkien iloksi katolinen kirkko on viime vuosina ollut hyvin kiinnostunut sereerinkielisestä Raamatusta ja osallistunut innokkaasti juhlan suunnitteluun. Luterilaisen kirkon kirkonjohtaja Pierre Sène ja katolisen kirkon kirkkoherra seisovat neljä tuntia kestäneen juhlajumalanpalveluksen jälkeen vierekkäin jakamassa Raamattuja arvovieraille, joiden joukossa on myös Fatickin imaami Elhadji Mamadou Mbengue. Tervehdyspuheessaan imaami toteaa, että on hienoa kokoontua yhdessä riippumatta uskonnosta ”sillä meillä on samat äidit ja isät”.
Jatkukoon tämä senegalilaisille luonteenomainen diplomaattinen ja rauhanomainen asenne kauan, kauan. Jumalan liiton takia!
Kirjoittaja Kristina Fernström on Kyrkpressen-lehden toimittaja. Hän on osallistunut käännöstyöhön.
Teksti: Stina Fernström
Suomennos: Paula Laajalahti
Alkuperäinen ruotsinkielinen artikkeli löytyy täältä.
Lue muistoja Senegalin työstä täältä.