Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kirkko Helsingissä lähettää papin kuukaudeksi Lähetysseuran työhön Jerusalemiin

Lähetysseuran työntekijät toivottavat helsinkiläiset papit tervetulleiksi kuukauden työpesteille Jerusalemiin. Keskuksen alatalon remontti valmistuu vuodenvaihteeseen mennessä. Kuva Sari Lehtelä

Suomen Lähetysseura ja Kirkko Helsingissä eli Helsingin seurakuntayhtymä tiivistävät yhteistyötään. Ne ovat sopineet hankkeesta, jossa pappi lähetetään työskentelemään kuukauden ajaksi Felm-keskukseen Jerusalemissa.

Helsinkiläisten seurakuntien palveluksessa ovat papit voivat parhaillaan hakea ensimmäiseen kuuden hengen koulutusryhmään. Koulutusryhmä perehdytetään Lähetysseuran toimintaan alueella ja Lähi-Idän tilanteeseen syksyn aikana. Ensimmäinen pappi aloittaa kuukauden jaksonsa vuoden 2019 alusta.

Pilottihankkeella tarjotaan seurakunnan työntekijöille mahdollisuutta tutustua Lähetysseuran työhön Jerusalemissa ja Palestiinassa. Papit osallistuvat uskontojen väliseen vuoropuheluun sekä tekevät seurakuntatyötä. Työskentely tapahtuu konfliktiherkällä alueella, yhdessä paikalla pidempään työskennelleen kanssa.

Lähetysseuran puolesta Jerusalemissa hankkeesta vastaa pastori Seppo Paulasaari.