Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Juosten liikkumisvapauden puolesta: Karita Laisi osallistuu Palestiinan maratoniin viidettä kertaa

Karita Laisi (kuvassa vasemmalla) juoksee tänä vuonna liikkumisvapauden puolesta viidettä kertaa. Kuva on vuoden 2014 maratonilta. Kuva: Mimmi Nietula.

Betlehemin kadut täyttyvät perjantaina 23. maaliskuuta juoksijoista, kun Palestiinan maraton kokoaa yhteen niin palestiinalaisia kuin ulkomailta tulleita osallistujia. Vuodesta 2013 alkaen järjestetty juoksutapahtuma muistuttaa liikkumisvapauden merkityksestä alueella, jossa liikkumisen rajoitukset ovat arkipäivää.

Lähetysseuran rauhan- ja vaikuttamistyön yksikössä asiantuntijana työskentelevä Karita Laisi on osallistunut maratonille neljänä vuonna. Aiemmin hän on juossut puolimaratonin, mutta nyt tarkoituksena on juosta vain 10 kilometrin lenkki.

– Maratonilla on iloinen tunnelma. Koko palestiinalainen yhteiskunta on läsnä: tyttöjä, naisia, perheitä ja senioreita kävelemässä kepin kanssa. Tapahtuma levittää liikunnan iloa ja vahvistaa palestiinalaisten kansallista identiteettiä, Laisi kertoo.

Lähetysseura on koordinoinut Suomesta lähtevää juoksijoiden ryhmää. Ryhmäläiset tutustuvat maratonmatkansa aikana myös Lähetysseuran Lähi-idän työhön.

– Lähetysseura on mukana Palestiinan maratonilla, koska maraton nostaa esiin tärkeää perusoikeutta: oikeutta liikkua vapaasti. Palestiinalaisten liikkumista rajoitetaan monin tavoin lupakorttien ja säädösten kautta. On tarkastuspisteitä ja sulkuja. Rajoituksista kärsii noin viisi miljoonaa ihmistä. Esimerkiksi Länsirannalta Jerusalemiin kulkeminen on palestiinalaisille vaikeaa. Palestiinalaisten elämää hankaloittaa myös muuri, joka poukkoilee miehitetyn Palestiinalaisalueen sisällä. Rajoitukset vaikuttavat eniten jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin, Laisi sanoo.

Liikkumisenvapauden estämisellä on seurauksia myös muiden ihmisoikeuksien toteutumiselle.

– Jos ei voi liikkua paikasta toiseen, ihmiset eivät välttämättä saa tarvitsemiaan terveyspalveluita, koulutusta ja työpaikkaa. Perheen perustaminen on hankalaa, Laisi kertoo.

Karita on harrastanut juoksua koko ikänsä, koska se on helppo tapa liikkua. Juoksuun hän valmistautuu iloisella mielellä. Kuumassa säässä juokseminen on rankkaa, mutta matkan varrella on vesipisteitä ja vapaaehtoiset tarjoilevat banaania ja appelsiinia.

Myös Suomessa järjestetään Oikeus liikkua vapaasti -juoksu kesällä Kuopion Lähetysjuhlien yhteydessä lauantaina 26.5. Juoksun osallistumismaksu (10 €) ohjataan Lähetysseuran kautta lastensuojelutyöhön Palestiinaan.