Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Moniperustainen syrjintä työntää ihmisen marginaaliin

Joitakin ihmisiä syrjitään monella eri perusteella: esimerkiksi kielen, terveydentilan ja vähemmistöön kuulumisen tähden. Silloin puhutaan moniperustaisesta syrjinnästä. Vaikka tilanne on vaikea, ratkaisujakin on – ja lopulta syrjimätön yhteiskunta hyödyttäisi kaikkia. Et todennäköisesti ole syrjitty, jos arkesi sujuu ilman kohtuuttomia ponnistuksia, pystyt liikkumaan paikasta toiseen ilman huomattavia esteitä, saat äänesi yhteiskunnassa kuuluviin toivomallasi tavalla, mediassa puhutaan … Lue lisää ⟶

Moniperustainen syrjintä: Katson silmiin naista

  Kaikissa kuvissa näen naisen. Osa katsoo silmiin, yksi katsoo poispäin ja yksi ei oman turvallisuutensa vuoksi tahtonut tulla kuvatuksi lainkaan. Edessäni olevat artikkelit ovat kuukausien työn tulos: todellisia tarinoita syrjinnästä, unelmista ja toivosta. Kun syksyllä 2018 lähestyin kollegoitani kolmella mantereella ja pyysin heitä kertomaan, ketkä kohtaavat syrjintää useista eri syistä, en tiennyt, että kaikki … Lue lisää ⟶

Vähemmistöjen puolustaminen palkittiin syrjinnällä – Nancyn perheineen oli lopulta paettava

Oikeudenmukaisuutta seksuaalivähemmistöille vaatinut pariskunta pakeni Tansaniasta Etelä-Afrikkaan. Perheen äidin, Nancyn, näkökulmasta pakolaisuuden ja syrjinnän taustalla on ammatillinen vakaumus. Etelä-Afrikassa heitä on syrjitty myös ulkomaalaisuuden vuoksi. Tapaan Nancyn eteläafrikkalaisessa Potter’s House -turvakodissa maan hallinnollisessa keskuksessa Pretoriassa. Nancy ja hänen miehensä joutuivat vainotuiksi työnsä tähden. He tukivat aktiivisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kotimaassaan Tansaniassa, vaikka homoseksuaalisuuden harjoittaminen on … Lue lisää ⟶

Boliviassa tyttöjen arki voi olla monella tavalla syrjivää

Boliviassa naisten asema ja alkuperäiskansaan kuuluminen ovat perinteisiä syrjinnän syitä. Viime vuosina edistystä on tapahtunut, vaikka matka tasavertaisiin mahdollisuuksiin on vielä pitkä. Bolivian ylängöillä lähellä Perun rajaa puhaltaa kylmä tuuli. 4 000 metrin korkeudessa sää ailahtelee: välillä aurinko polttaa, sitten saattaa nousta paksu sumu tai taivaalta voi ropista rakeita. Täällä laamoja ja alpakoita paimentaa Yessica Mendoza, … Lue lisää ⟶

Sukrin koskettava tarina: Tätä on olla vammainen ja alakastinen Nepalissa

Alakastinen Sukri Rishidev on yksinhuoltajaäiti, joka on sairastanut lepraa 20 vuotta. Hänen suurin toiveensa on, että joku pitää huolta. Onneksi ympäriltä löytyy kyläyhteisön turvaverkko. Sukri Rishidev ei tiedä omaa ikäänsä – eikä ihme. Eihän hän ole ikinä käynyt kouluja tai oppinut lukemaan. Hän on luultavasti 40–45-vuotias. Olemme saapuneet tapaamaan Sukria pieneen Daulatpurin kylään, joka sijaitsee … Lue lisää ⟶