Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Moniperustainen syrjintä: Katson silmiin naista

Kevään aikana olemme julkaisseet sarjan artikkeleita siitä, miten moniperustainen syrjintä näyttäytyy Nepalissa, Etelä-Afrikassa, Boliviassa, Botswanassa, Myanmarissa ja Keniassa. Syrjittyjen ryhmien tukeminen ja syrjintään puuttuminen ovat keskeinen osa Lähetysseuran työtä. Artikkelisarjan kokosi vammaisten henkilöiden oikeuksien asiantuntija Tytti Matsinen. Tässä hänen loppupuheenvuoronsa. Kuva Nairobista, Keniasta: Liselott Lindström

 

Kaikissa kuvissa näen naisen. Osa katsoo silmiin, yksi katsoo poispäin ja yksi ei oman turvallisuutensa vuoksi tahtonut tulla kuvatuksi lainkaan. Edessäni olevat artikkelit ovat kuukausien työn tulos: todellisia tarinoita syrjinnästä, unelmista ja toivosta. Kun syksyllä 2018 lähestyin kollegoitani kolmella mantereella ja pyysin heitä kertomaan, ketkä kohtaavat syrjintää useista eri syistä, en tiennyt, että kaikki kuusi haastateltavaa tulisivat olemaan naisia. Yllätyin.

Syrjintää on kaikkialla. Sen juuret kurottavat syvälle ihmiskuvaan ja maailmankatsomukseen ja kietoutuvat tiukasti yhteiskunnan rakenteiden ympärille. Syrjintää ruokitaan ihmisten kesken, ystävien kahvipöydissä, yhteisöjen kyläjuhlissa, koulujen välitunneilla. Lopulta se puhkeaa kukkaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa: miten minä sinua katson, miten minä sinulle puhun, kenestä minäkin käännän katseeni pois.

Lukiessani nepalilaisen Sukrin, bolivialaisten Yessican, Armindan ja Carmenin sekä karen-heimoon kuuluvan Naw Moo Eh’n tarinoita oivallan, että vaikka Lähetysseura kohdistaa työnsä marginalisoitujen ihmisryhmien pariin, eivät yksittäiset ihmiset oman ryhmänsä joukossa koe syrjintää kastinsa tai etnisyytensä vuoksi. Yksilön näkökulmasta yhteiskunnan syrjivä suhtautuminen näkyy vain välähdyksinä: äidinkielen käyttökieltona koulussa tai koko yhteisön syrjäisenä asuinpaikkana. Arjen kohtaamisissa yhteisöjen omat rakenteet, erityisesti miesten valta-asema ja erilaiset ennakkoluulot, korostuvat.

Naisia väheksyvässä ja syrjivässä järjestelmässä miessukupuoli on etuoikeus, jonka suojaava vaikutus on usein kantajalleen näkymätön. Etniseen vähemmistöön kuuluva tai vammainen mies kohtaa vähemmän syrjintää kuin samaan ryhmään kuuluva nainen. Syrjinnältä suojassa oleva ihminen on kuin kerrospukeutuja syysviimassa: lämmin kerros toisensa jälkeen pitää ihmisen lämpimänä eikä yhden kerroksen puuttuminen vielä kylmetä. Mieheyden pilkkihaalarin läpi ei tuule, vaikka alla olisikin syrjinnälle altistava etninen identiteetti, vamma tai risainen lapsuus.

Suomalaisena lukijana luen tarinoita kuin kapeasta kaukoputkesta – matkan päästä ja ympäröivää yhteiskuntaa näkemättä. Hämmästyn siitä ammattiylpeydestä ja vahvuudesta, joka seksityötä tekevän Segolamen puheesta kumpuaa. Työn tuoma varallisuus on ilmeisesti luonut hänelle itsenäisyyttä ja jopa ripauksen valtaa omassa yhteisössään, jonka asenteista huolimatta hän osallistuu yhteisiin juhliin. Häissä ja hautajaisissa ovat läsnä kaikki eikä Segolame suostu jäämään ulkopuolelle tai syrjään.

Oman ja läheistensä turvallisuuden ja jopa hengen puolesta pelkäävät Nancy ja Karen (nimi muutettu), joista toinen kuuluu seksuaalivähemmistöön ja toinen on puolustanut heitä. Suomalaisen kaukoputken päässä tämä hätkähdyttää. Työssäkäyvä kristitty perheenäiti puolisoineen voi elää tasapainoista ja hyvää elämää ja liikuntaesteisen nuoren musliminaisen elämä voi olla vakaata ja turvallista – mutta seksuaalivähemmistöön kuuluminen tai heidän ihmisarvonsa puolustaminen sytyttää perustellun pelon omasta turvallisuudesta, omasta ja läheisten hengissä pysymisestä. Omana itsenään eläminen ja ihmisten jakamattoman arvon puolustaminen ovat ehjän minäkuvan kovaa ydintä, jota murskataan monissa maissa niin valtioiden kuin yhteisöjen ja yksilöiden toiminnan kautta.

Naiset, jotka katsovat minua, eivät ole toivottomia. He ovat ehkä väsyneitä ja elämän kolhimiakin, mutta kaikilla heillä on unelmia ja toiveita tulevaisuutensa suhteen. Toivo syntyy toiminnasta, näkyvistä muutoksista kohti parempaa sekä siitä, että ei ole yksin.

Tytti Matsinen
vammaisten henkilöiden oikeuksien asiantuntija Suomen Lähetysseurassa

Artikkelisarjaa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Kaikki julkaistut artikkelit löytyvät täältä