Tämän tarinan kertoi minulle 42-vuotias Lucrecia. Ja tämä tarina on tosi.
”Se oli aivan tavallinen päivä,” Lucrecia kertoi. ”Lähdimme hakemaan metsästä puita mieheni, nuorimpien poikieni ja koiramme kanssa. Kolme vanhinta poikaa jäi kotiin.
Kävelimme samaa reittiä kuin aina. Mieheni kulki edellä nuorimman poikani kanssa ja minä perässä toisen pojan ja koiran kanssa. Vanhempi poikani heitteli keppiä koiralle ja nuorempi poika heilutteli polunvarren heiniä machetella.
Yhtäkkiä poika huusi löytäneensä mustan jätesäkin, josta lähti lankoja. Ehdin huutaa, ettei siihen saa koskea ja silloin maailmani räjähti.
Heräsin valtavaan kipuun mutten nähnyt mitään, sillä silmäni olivat täynnä multaa ja lehtiä. Tunsin veren valuvan pitkin naamaani, mutta sain pyyhittyä silmiäni ja näin mieheni tulevan minua kohti vatsaansa pidellen. En nähnyt nuorinta poikaani, mutta vanhempi oli lähelläni. Yritin raahautua hänen luokseen ja huusin hänelle, että juoksee hakemaan apua. Sitten pyörryin.”
Lucrecian maailma räjähti uudelleen sairaalassa
”Jonkin ajan kuluttua heräsin ja lähelläni oli paljon ihmisiä. Pyysin heitä auttamaan, mutta kukaan ei uskaltanut. Kaikki sanoivat, etteivät voi koskea mihinkään ennen kuin poliisit tulevat, sillä muuten heitä voidaan syyttää. He myös pelkäsivät laukaisevansa lisää miinoja.
Kipu oli ääretön ja vasta silloin huomasin, että minulta puuttui toinen jalka. Myös käteni olivat pahasti vaurioituneet. En voinut tehdä mitään, eikä kukaan kertonut minulle, missä perheeni on.
Lopulta siskoni pääsi luokseni naapurin kanssa ja huusi, että hän vie minut naapurin taksilla sairaalaan, vaikka henki menisi. Ja niin he raahasivat minut taksiin ja pääsin vihdoin sairaalaan. Myöhemmin kuulin, että ambulanssi oli tullut kaksi tuntia myöhemmin.
Sairaalassa menin tajuttomaksi ja heräsin vasta kolmantena päivänä. Silloin maailmani räjähti uudestaan; kuulin, että mieheni ja nuorin poikani olivat kuolleet miinan räjähdettyä. Vanhempi poikani selvisi koiran takia hengissä, sillä sirpaleet osuivat pojan sijasta koiraan.”
“Vähitellen alkaa tuntua, että selviämme”
”Kaikki kysyvät miten jaksan jatkaa, mutta minun on pakko jaksaa neljän elossa olevan poikani vuoksi,” Lucrecia toteaa. ”Olen selvinnyt vähitellen. Elämällä päivän kerrallaan. Unessa näin, että mieheni tuli luokseni ja sanoi antavansa voimansa minulle.
Pojista nuorimmainen sanoo, etten saa olla surullinen, sillä jos minä olen surullinen, myös isä ja pikkuveli ovat surullisia taivaassa. Minun on pakko ajatella, että tämä oli heidän kohtalonsa ja Jumalan tahto. Sisareni ovat olleet minulle suureksi avuksi. He ovat vieneet minua ihmisten ilmoille ja retkille, etten erakoituisi.
Suuri apu oli, kun eräänä päivänä eräs toinen räjähdyksen uhri tuli luokseni ja kutsui minut miinojen uhrien yhdistyksen tapaamiseen. Sieltä olen saanut vertaistukea sekä rahallista apua. Meillä on myös käynyt psykologi auttamassa perhettä selviämään menetyksestä. Itsetuntoni on parantunut, olen ja päässyt erilaisiin koulutuksiin yhdistyksen kautta. Vähitellen alkaa tuntua, että selviämme.
Viime aikoina olen jopa nauranut ja pystynyt puhumaan siitä mitä minulle kävi. Eräs poika kysyi miksi minulla ei ole jalkaa ja pojan äiti sanoi, että koira puraisi sen irti. Poika totesi, että häntäkin on purrut koira, mutta ei häneltä sen takia jalka pudonnut. Vaikka minua nauratti, kerroin hänelle mitä minulle oli todellisuudessa tapahtunut ja varoitin, ettei hän ikinä koskisi outoihin esineisiin eikä menisi polkujen ulkopuolelle.
Selviytyminen ja elämä on vaikeaa, mutta itkemällä en saa rakkaimpiani enkä jalkaani takaisin. Nyt tiedän myös sen, että minä voin antaa miinojen asettajille anteeksi. Mutta he ovat niitä, joiden pitää pyytää tekojaan Jumalalta anteeksi.”
Lähetysseura tukee Luterilaisen maailmanliiton kautta Araucassa, Kolumbiassa miinauhrien tukihanketta, jonka yhtenä osana on psykososiaalisen tuen antaminen. Lucrecia on yksi hankkeeseen osallistujista.
Riikka Leskinen
Lahjoita henkistä tukea miinaonnettomuuksien uhreille
Tasaus-kampanjalla tasataan henkistä hyvinvointia maailmassa. Tuki ohjataan muun muassa Vid Verdaderan -keskukselle, josta Aura sai tarvitsemaansa psykologista tukea. Lue lisää Tasauksesta.
